Oikeus

Sana oikeus merkitsee tietynlaista älyllistä toimintaa totuuden selvittämiseksi. Vaikka ihmisen toiminta onkin riippuvainen suhteellisista tekijöistä, kaikki mikä vaikuttaa totuudelta tässä suhteellisessa maailmassa, on oikeutta yhteiskunnan silmissä. Suurin hyöty oikeuden asianmukaisesta soveltamisesta on se että, suotuisten tai vahingollisten, hyvien tai pahojen asioiden välillä jatkuu taistelu, ja tämä suo ihmisälylle paremmat mahdollisuudet seurata hyveen ja jumaluuden tietä.

Tuomiovalta

On monia, jotka sanovat: ”Minkä viisauden perusteella ihmiset voivat ryhtyä tuomitsemaan muita? Ei ihmisillä ole oikeutta tuomita toisia.” En haluaisi kokonaan kiistää tämän näkemyksen arvoa. Kysyisin silti, emmekö toimisi väärin, jos ihmiset eivät lainkaan käyttäisi hyväkseen älyään, jolla varustettuna he ovat tulleet tähän suhteellisuuden maailmaan? Tuomiot eivät ehkä aina ole oikeita. On täysin mahdollista että lipsahduksia sattuu eri tekijöitä punnittaessa tai sitten tuomarien kyvyt tai ajattelutapa eivät ole omiaan saamaan ihmisiä pitämään heitä malli-ihmisinä. Pitäisikö meidän luopua tuomiojärjestelmästä tämän takia? Ei, ei varmasti. Mitään tiettyä kriteeriä ei ole koskaan hyväksytty eikä tulla koskaan hyväksymäänkään pysyväksi älyllisen kehityksen mittapuuksi. Tästä huolimatta on kaikilla aloilla aina pyrittävä epätäydellisyydestä kohti täydellisyyttä. Tämä pyrkimys tulee auttamaan ihmiskuntaa kulkemaan voitokkaasti kaikinpuolisen hyvinvoinnin tietä.

Oikeuskäsittelyn prosessi päättyy päätökseen tietystä asiasta, joten oikeudellinen harkinta ei ole itsessään mitään erillistä ja itseriittoista. Toisin sanoen oikeuslaitoksen hyödyllisyys tulee esiin vasta silloin, kun tehdyn päätöksen mukaisesti jotain yksityistä henkilöä tai ryhmää vastaan ryhdytään rangaistustoimiin, tai mieluummin oikaisutoimiin. Oikeuden päätös ja totuus eivät välttämättä ole sama asia, joten on oltava erittäin varovainen annettaessa rangaistuksia.

Koska tiettyjä virheitä ja lipsahduksia väistämättä pääsee tapahtumaan, oli sitten oikeusprosessi miten huolellinen tahansa, voidaan nähdäkseni päätellä, että luonto ei halua ihmisten langettavan toisilleen rangaistuksia. Tutkiessamme asiaa tarkemmin havaitsemme, että aina kun joihinkin toimiin ryhdytään jonkun rankaisemiseksi, tuomion antajien mielessä nousee kostonhalu ja tämä sumentaa heidän harkintakykyään. Niinpä olen sitä mieltä, että sana ”rangaistus” tulisi poistaa käytöstä yhteiskunnassa. Jos joku, oli hän sitten tuomari tai maallikko, ryhtyy jonkinlaisiin toimiin muita vastaan, näiden tulisi olla oikaisevia luonteeltaan, ei rankaisevia.

Oikaisevia toimia käytettäessä ei lainrikkojalla ole mitään perustetta syyttää ketään, riippumatta siitä onko hän todella syyllinen tai ei. Vaikka tuomio olisikin virheellinen, eivät nämä toimet loukkaa häntä mitenkään. Syyttömällekin henkilölle oikaisutoimet ovat yhtä hyödyllisiä kuin todelliselle lainrikkojalle.

Tarkoitan tällä sitä, että virheellisen tuomion antamisen ei pitäisi antaa kenellekään mahdollisuutta sanoa: ”Minut on tuomittu syyttömänä, koska minulla ei ollut varaa palkata hyvää asianajajaa.” Jos rikollinen luistaa lakien verkosta tai jos hän onnistuu harhauttamaan taitamattomia poliiseja, tämä vaikuttaa epäilemättä kielteisesti yhteiskuntaan, mutta paljon suurempaa vahinkoa tullaan aiheuttaneeksi, jos syytön henkilö joutuu maksamaan virheellisen tuomion hinnan. Sekä sosiaaliselta että inhimilliseltä kannalta jokaisella on oikeus ryhtyä oikaiseviin toimiin ketä tahansa muuta vastaan. Tämä on itse asiassa jokaisen synnynnäinen oikeus. Kukaan ei pysty minkään loogisen päättelyn avulla kiistämään ihmisten oikeutta oikaista kanssaihmistensä puutteita. Tämän oikeuden tunnustaminen on välttämätöntä yhteiskunnan terveelle hyvinvoinnille. Huomaamme siis, että oikaisutoimet täydentävät oikeuskäytäntöä ja ne sulkevat pois mahdollisuuden liiallisen ankariin rikoslakeihin tai hallinnolliseen ylimielisyyteen ja tavallisten ihmisten pelotteluun.

Tämä on perustava ero hallinnon ja oikaisevan järjestelmän välillä. Se ankaruus, jota hallinnossa tarvitaan vahvistamaan yhteiskunnan ja valtion rakenteita ei ole lainkaan välttämätöntä oikeuden alalla; pikemminkin tämän perustana on lempeä ja myötätuntoinen hyvinvoinnin ajatus. Tästä syystä hallinto- ja tuomiojärjestelmät eivät aina katso toisiaan silmiin. Tuomareilla on usein mahdollisuus lieventää hallinnollisen ajattelun tiukkaa linjaa tuomalla esiin inhimillisiä näkökohtia ja tästä syystä tuomarin näkemys on valtiolle mieluisampi kuin hallintovirkamiehen. Jos näin ei ole, on ymmärrettävä, että silloin valtion asioissa vallitsee yhden ihmisen tai yhden puolueen despotismi.

 

Tuomarien rooli

Ihmiset punnitsevat toistensa hyviä ja huonoja puolia oman älynsä avulla. Mielestäni tällaista taipumusta ei pidä pyrkiä rajoittamaan − ainakaan niin kauan kuin tämä on myönteisten ihanteiden motivoimaa. Niinpä ihmiset tulevat myös vastedes arvioimaan toisiaan, mutta moralistien kesken on erilaisia näkemyksiä tämän prosessin viimeistä vaiheesta, rangaistusmenettelystä, jonka on oltava valvottua. Jostain henkilöä vastaan nostetaan syytteitä, mutta oikeus ei tule mihinkään päätökseen, siinä tapauksessa syytetyn ei tarvitse kärsiä mahdollisista oikeuden tekemistä virheistä. Mutta kun jokin virhe pääsee vaikuttamaan oikeuskäsittelyyn ja syytetty tuomitaan rangaistukseen, viaton henkilö joutuu kärsimään. Toisin sanoen rangaistuksen langettamiseen oikeuskäsittelyn perusteella sisältyy tietty riski.

Tuomarit voivat harvoin sanoa varmasti, että tietty henkilö on syyllinen ja joku toinen varmasti syytön. Heidän on perustettava tuomionsa todisteisiin ja todistajien lausuntoihin sekä asianajajien kuulusteluun ja heidän esittämiinsä argumentteihin. Mutta on tuskin mitään keinoja tarkistaa näiden lausuntojen oikeellisuutta. Moni iso tuomarinvonkale, jonka kokenut asianajaja saa juuttumaan ovelan kaunopuheisuutensa verkkoon, alkaa lopulta puhaltaa yhteen hiileen menestyvän asianajajan kanssa; kaikki sormet ovat pelissä, jos asianajaja sattuu vielä olemaan eläkkeelle siirtynyt tuomari! Tuomarin, jolla on joskus ollut kunnia työskennellä tällaisen asianajan alaisuudessa, on vaikeaa hylätä heidän argumentointiaan, päättelyään ja todistuslausuntojaan. Toisin sanoen asianajajat pystyvät käyttämään henkilökohtaista vaikutusvaltaansa tuomareihin. Tosin nykyään useimmissa kehittyneissä maissa eivät eläkkeelle siirtyneet tuomarit saa toimia asianajajina. Tämä käytäntö on todella suositeltava. Sen ansiosta tavalliset ihmiset voivat odottaa jossain määrin enemmän tasapuolisuutta oikeudenkäynniltä. Ei voi kuitenkaan mennä valalle siitä, että tällainen järjestely takaisi tasapuolisen oikeudenkäynnin, sillä käytännössä vain harvat tuomarit pystyvät ratkaisemaan nämä ongelmat, eli tarkistamaan todisteiden ja todistajalausuntojen oikeellisuuden ja läpäisemään asianajajien kaunopuheisuuden savuverhon.

Jotta tuomarit voisivat tarkistaa todisteiden ja todistajalausuntojen oikeellisuuden, heidän on käytettävä laajasti salaisen poliisin palveluja. Tämä merkitsee salaisen poliisin työmäärän lisääntymistä, mikä aiheuttaa paineita sen henkilöstömäärän lisäämiseen. Emme voi kuitenkaan toivoa, että salaisen poliisin henkilöstön voimakas lisääminen takaisi ratkaisua ongelmaan. On mahdotonta manata paholaista ulos sen riivaamista henkilöistä jos paholainen piilee manaajassa itsessään. Toisin sanoen lahjusten ahneudesta poliisi tai rikostutkimusosaston henkilökunta saattaa tehdä syytetyn tai kantajan elämän hankalaksi. Vaikka jokaiselle valtiolle onkin välttämätöntä pitää suurta määrää rikostutkijoita, on kuitenkin mahdotonta millekään valtiolle hankkia suurta määrää hyvin päteviä henkilöitä. On selvää että tuomarin on tarkistettava poliisitutkimuksissa saatujen todisteiden ja todistajalausuntojen luotettavuus. Tuomarit voivat osaksi saada apua tässä tehtävässä valamiehistöltä sen sijaan että tekisivät tämän työn kokonaan itse joka kerta. Tämä myös osaltaan oikeuttaa koko valamiesjärjestelmän olemassaolon. Valittaessa valamiehistön jäseniä tulee rehellisyyden olla tärkein kriteeri ennen oppineisuutta ja asemaa.

Oikeudenkäynnin lopullinen päätös on tuomarin tehtävä, ei valamiehistön, joten tästä syystä on tärkeää että tuomarinvirat täytetään hyvin huolellisesti valituista henkilöistä, joiden moraalinen luonteenlaatu on kiistaton. Yleensä tuomarien määrä on vähäinen ja heidän palkkansa ovat huomattavasti korkeammat kuin poliisien tai rikostutkijoiden, joten yhdellekään maalle ei ole mahdoton tehtävä hankkia tarpeellinen määrä päteviä tuomareita, jos tähän panostetaan asiamukaisesti. Valamiehistön jäsenten valinnasta tulee huolehtia paikallinen autonominen elin. Liikemiehet, keinottelijat ja poliittiset johtajat tai toimitsijat on parempi pitää erossa tästä asiasta.

Tuomarien ei välttämättä aina tarvitse olla samaa mieltä valamiehistön kanssa kaikista asioista, sillä tämä vähentäisi heidän oikeuksiaan. Sitä paitsi ei voida edellyttää että valamiehistön jäsenillä olisi terävän tuomarin kykyjä. Lisäksi tuomarit ja valamiehistön jäsenet saattavat tulla erilaisiin johtopäätöksiin tutkittuaan asiaa itse paikalla, mutta ei ole väärin päätellä että tuomarien tekemille johtopäätöksille tulee asettaa suurempi painoarvo. On täysin mahdollista, että tuomari on laittomuuksiin syyllistynyt henkilö tai hän kantaa henkilökohtaista kaunaa, toisaalta hän on myös saattanut olla salaa yhteistyössä syytettyjen kanssa heidän rikollisessa toiminnassaan. Miten sitten voimme ratkaista tällaiset ongelmat? Jos valamiehistön jäsenet alkavat epäillä tuomarin toimintaa oikeudenkäynnin aikana tai jos he ovat tyytymättömiä tuomarin päätökseen ja näkemykseen, siinä tapauksessa koko asian käsittely tulee tuoda korkeamman tuomioistuimen tietoon ennen kuin tuomio langetetaan. Mikäli korkeampi tuomioistuin on valamiehistön kanssa samaa mieltä asiasta, siinä tapauksessa ei ole toivottavaa antaa kyseisen tuomarin enää jatkaa virassaan.

En voi kaikin osin hyväksyä sitä oikeuskäytäntöä, jota kazit eli muslimituomarit harjoittivat keskiajalla. Siitä huolimatta tuntuu tarpeelliselta, että nykyajan tuomarit ottavat esimerkkiä siitä miten he selvittivät kärsivällisesti tosiasioita itse rikospaikalla, toimien salaa naamioituneena ja joutuen ottamaan riskejäkin tai sitten he pyrkivät jollain ovelalla tempulla saamaan syytetyn tai kantajan paljastamaan totuuden. Tämä merkitsee suurempaa vastuuta tuomareille, joten saattaa olla välttämätöntä sekä lisätä heidän määränsä että korottaa heidän palkkojaan. Myös heidän oikeuksiaan tulee laajentaa siten, että he voivat antaa tuomioita myös omien tutkimustensa nojalla.

Vaikka kuinka yrittäisimme luoda puitteet luotettavalle oikeuskäytännölle, emme voi odottaa sataprosenttista onnistumista. Sekä valamiehistö että tuomari saattavat erehtyä niin omassa kuin kollektiivisessa päätöksessäkin. Hetkellisen tunnekuohun takia kummatkin saattavat erehtyä pitämään vääryyttä oikeana ja hyväksyttävänä. Tästä syystä mitään oikeudellista päätöstä ei voida pitää lopullisena totuutena. Juuri tästä syystä minun on pakko sanoa että minkäänlainen rangaistusmenettely ei ole paikallaan, sillä oikeudellisten päätösten erehtymättömyydestä on epäilyksiä.

Myös moraalisesta kannalta katsoen on selvää että pitääkseen yllä sosiaalista puhtautta ja rehellisyyttä ihmiset voivat ryhtyä vain oikaisutoimiin eivät rangaistuksiin. Vain jumalainen järjestys (syyn ja seurauksen laki) joka hallitsee ihmiselämän jokaista sykäystä, on oikeutettu rankaisemaan ihmisiä, ei kukaan muu. Jos ihmiset pystyisivät täysin rinnoin ja luotettavasti julistamaan, että heidän tuomionsa ovat absoluuttisen erehtymättömiä, silloin voisi asiasta vielä keskustella. Mutta ihmiset eivät kykene edes tähän. Niinpä jos ihmiset haluavat yhteiskunnan ylläpitämiseksi ryhtyä joihinkin toimiin toisiaan vastaan, näiden tulisi olla oikaisevia, ei rankaisevia. Silloin siinäkään tapauksessa, että tällaisen oikeuskäsittelyn yhteydessä tehtäisiin virhe, ei tulla aiheuttaneeksi vahinkoa kenellekään.

Ennen kuin voidaan kiinnittää enempää huomiota oikeudenkäynnin ja oikaisutoimien menettelytapoihin, on välttämätöntä että oikeutta jakavien henkilöiden korkeaa tasoa pidetään yllä. Niitä, joiden annetaan langettaa tuomioita muille ihmisille kaikella lain ankaruudella, on aina pidettävä kriittisesti silmällä, jotta voidaan arvioida, onko heidän älynsä, arvostelukykynsä tai moraalinen luonteensa alkanut rappeutua. Tästä syystä jollekin edustukselliselle elimelle voidaan antaa tehtäväksi laatia tarpeen tullen kriittinen raportti tuomarin rehellisyydestä ja moraalisesta luonteenlaadusta. Tuomari, josta on tullut alkoholisti tai korruptoitunut, tai joka on tekemisessä jonkin epäsosiaalisen toiminnan kanssa, menettää välittömästi oikeuden tuomita muiden väärinkäytöksiä. Korostan tuomarin ammatin korkeita eettisiä vaatimuksia, koska oikeudenkäynnissä on annettava ajan, paikan ja henkilön tekijöille tärkein sija tulkittaessa oikeusnormeja. Siinä tapauksessa että rikoslait ja moraaliset normit ovat ristiriidassa, on moraaliset normit asetettava etusijalle.

Kun tuomarin tehtävänä on antaa tarvittaessa tuomio ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja syytettyä kohtaan, harkita onko mitään rikosta tapahtunut, ja jos on niin, mitkä olivat olosuhteet jotka johtivat rikokseen, tai tehtiinkö rikos omasta tahdosta vai jonkun muun käskystä − silloin varmasti henkilön, jolle yhteiskunta luovuttaa tällaisen suuren vastuun, tulee olla keskinkertaista pätevämpi henkilö. En voi missään tapauksessa en katsoa, että jonkin yliopiston oikeustieteen opinnoissa menestyneistä opiskelijoista tulisi välttämättä hyviä tuomareita. Lakien tuntemus samoin kuin ovelien asianajajien puhetaituruuden tuntemus ovat kumpikin välttämättömiä, mutta tämä ei sinänsä tee henkilöstä oikeudenmukaista tuomaria.

Lukemattomat pienet ja suuret tapahtumat yksilöiden ja yhteiskunnan elämässä tuovat esiin esimerkkejä epäoikeudenmukaista oikeudellista päätöksistä. Kun rikoksentekijää vastaan käydään oikeutta, on ensin selvitettävä teon motiivit. Jotta voitaisiin helpommin analysoida rikoksen lieventäviä ja raskauttavia asianhaaroja ja sitä, tehtiinkö rikos oma-aloitteisesti vai jonkun muun vaikutuksesta, voimme luokittaa rikokset ja rikolliset seuraavanlaisiin ryhmiin.

(1) Synnynnäiset rikolliset

Joillain miehillä ja naisilla on tietynlainen poikkeava mielenlaatu. Syy heidän psyykkiseen poikkeavuuteensa piilee epänormaalissa rauhastoiminnassa, ja tästä puolestaan on useita eri alaryhmiä.

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat sellaiset ihmiset, jotka ovat muuten hyvin rauhallisia luonteeltaan, mutta totuudellisuus ja hyvän tekeminen toisille on vastoin heidän luonteenpiirteitään. He saavat jonkinlaista ilkeämielistä nautintoa totuuden vääristämisestä ja pahanilkisistä teoista. Yleensä tällaiset henkilöt ovat hieman tyhmiä käytännön asioissa − hyvä ja paha ovat heidän ymmärryksensä ulottumattomissa. He tekevät työnsä pienen älyllisen kapasiteettinsa varassa. Vaikka he ovatkin kehitysvammaisia, he jäävät silti yleensä paitsi sellaista yhteiskunnan taholta muille kehitysvammaisille suotua sääliä ja ystävällisyyttä, joka on välttämätöntä heidän mentaalisen puhtautensa ja rehellisyytensä ylläpitämiseksi.

Tällaiset ihmiset oppivat vain hitaasti kävelemään ja puhumaan sekä ymmärtämään yksinkertaisia asioita. Heidän suunsa kuolaa varttuneellakin iällä. Vanhempien ja opettajien sitkeistä ponnisteluista huolimatta he eivät innostu opin tielle. Heidän pahanilkiset sosiaaliset taipumuksensa tulevat ilmi jo kauan ennen aikuisikää. Yleensä heistä tulee pikkuvarkaita, ei aseistettuja ryöstäjiä. Heillä on huono luonteenlaatu mutta he eivät uskalla ryhtyä avoimesti rikolliseen toimintaan. He tekevät rikoksia ja rikkovat eettisiä normeja joko omasta aloitteestaan tai toisten käskystä.

Toinen ryhmä synnynnäisiä rikollisia on vielä vaarallisempi. He heittäytyvät raakamaisiksi joka käänteessä, jopa täysin yllyttämättä. Tappaminen ja puukottaminen on heille luontainen pyrkimys. Nämä ihmiset hoitavat usein ryöstökoplien likaiset surmatyöt. He eivät ole yleensä kiinnostuneita näpistyksistä, murroista tai varkauksista. He pitävät tällaisia puuhia liian vähäpätöisinä heidän omalle arvolleen ja katsovat niiden sopivan alemmanarvoisille varkaille. Rikollisten keskuudessa näitä ihmisiä pidetään yleensä ylemmänarvoisina rikollisina. Heidän ajattelutavastaan voisi päätellä että he ovat tulleet tähän maailmaan ainoastaan tekemään rikoksia.

Myötätunto ja katumus ovat heille täysin vieraita ja he pitävät niitä pelkkänä luonteen heikkoutena. Oli heidän älynsä sitten miten tahansa heikko käytännön asioissa, he eivät kuitenkaan ole tylsämielisiä. Suorittaessa heille luonteenomaisia rikoksiaan he antavat runsaasti näyttöä älykkyydestään. He käyttävät taitavia psykologisia keinoja esiintyessään oikeudenkäynnissä ja poliisin tai yleisön edessä . Tähän synnynnäisten rikollisten ryhmää kuuluvat henkilöt ajautuvat lopulta rikoksen tielle, vaikka he olisivat sosiaalisesti terveessä ympäristössä. Tällaisen luonteen omaavat naiset ovat eivät kykene elämään puhdasta elämää. He ryhtyvät oma-aloitteisesti prostituutioon vaikka olisivat hyvissä naimisissa.

Näiden synnynnäisten rikollisten luonne ja elämäntavat ovat yhtä vaihtelevia kuin heidän rikoksensakin. On joitakin, jotka tekevät salaa ryöstöjä antaen ulospäin teennäisen hyveellisyyden kuvan. On niitä jotka ansaitsevat suuria summia väärentämällä tai ryöstämällä ja antavat sitten rahat pois lahjoituksina köyhille. Jotkut työskentelevät mielellään vartijoina, toiset ovat varkaita. On synnynnäisiä rikollisia, jotka tekevät rikoksia pelkästään saamastaan nautinnosta. Nämä eivät ehkä saa tilaisuutta ansaita paljoa rahaa, tai jos saavat, he eivät käytä tilaisuutta hyväkseen. Synnynnäisten rikollisten luonnetta ja tapoja ei voi väittää epämääräisiksi. He ovat toiminnassaan varsin systemaattisia.

Psykologit ovat tutkimuksissaan tehneet mielenkiintoisia havaintoja näistä asioista ja ottaneet merkittäviä edistysaskeleita rikollisten psykoanalyyttisen tutkimuksen alalla toimien aktiivisesti yhteistyössä valtion viranomaisten ja poliisilaitoksen kanssa. Rikollisuuden psykologian tarkempi analyysi ei kuitenkaan ole tämän esitelmän pääteema. Kuitenkin on varmasti totta että rikolliset ovat yhteiskunnan uuvuttava taakka. Itse asiassa tällaiset rikolliset tulevat maailmaan ihmishahmossa, mutta psyykkiseltä kehitykseltään he ovat he jäävät ihmistä alemmalle tasolle, eikä siinä kaikki − myös heidän fyysinen rakenteensa poikkeaa normaaleista ihmisistä.

Lempeä perheympäristö, jonka ihmiset luonnostaan luovat kehittyneen älynsä avulla, ja jonka he tekevät vieläkin lämpimämmäksi luontaisten hyveittensä avulla, menee näiltä ihmisiltä ikään kuin ohi. Vaikka he eläisivät ystävällisessä ympäristössä, he eivät kykene pysymään sen mukana. He saattavat pelkän väärinkäsityksen takia tappaa myrkyttämällä oman lempeän isänsä tai puukottaa hellän äitinsä silmääkään räpäyttämättä pelkästään tyydyttääkseen perverssiä luonnettaan. Tällaisia henkilöitä ei voi pitää täysinä ihmisinä, kun pidämme mielessä ihmiselle luonteenomaiset piirteet.

Luonto joka suo ihmisille erilaisia etuja huonoja puolia, tuntuu myös heidän osaltaan tekevän poikkeuksen. Nämä henkilöt pystyvät ymmärtämään luonnon ilmiöitä paremmin kuin monet poikkeuksellisen älykkäät ja lahjakkaat ihmiset. Usein vähemmän kehittyneillä eläimillä on parempi kyky ennustaa tulevaisuutta kuin ihmisillä; myös rikollisilla tuntuu olevan tämänsuuntaisia kykyjä. Psykologit ovat saaneet esiin paljon hyödyllistä tietoa näistä asioista psykoanalyyttisilla tutkimuksillaan.

Mutta toistaiseksi tällaisten tapausten hoitamiseen ei ole kyetty kehittämään minkäänlaista fyysistä tai psyykkistä hoitomenetelmää. Psykologit ja somatologit tietävät, missä näiden potilaiden ongelmat piilevät, he jopa tietävät miten niistä päästäisiin eroon, mutta käytännössä niiden hoitaminen on ollut äärimmäisen hankalaa. Yksikään valtio ei ole osoittanut erityistä mielenkiintoa näiden onnettomien sielujen vaivojen parantamiseen. He rypevät paheessa kuin eläimet ja antavat halvan ja synkän elämänsä valua hukkaan.

Jos ”hammas hampaasta” otetaan oikeudenmukaisuuden tinkimättömäksi periaatteeksi, ei asiasta voi juuri sen enempää keskustella. Toisaalta eivätkö sivistyneisyydellään kerskuvat ihmiset tule syyllistyneiksi noihin samoihin rikoksiin, kun he eivät yritäkään parantaa patologisia rikollisia, jotka tekevät rikoksia psykosomaattisten vammaisuutensa takia? Eikö tämä ole suunnilleen samaa kuin pään katkaiseminen päänsäryn lopettamiseksi? Minun mielestäni patologisen rikollisen tuomitseminen kuolemaan vain sen takia, ettei hänen vammaansa pystytty parantamaan, on yhtä lailla rikos kuin tällaisen henkilön tappaminen omin käsin. Valistuneella yhteiskunnalla on velvollisuus parantaa näiden rikollisten sairaus. Jos heidän elämänsä taakkaa pyritään keventämään tappamalla heidät, tämä ei todellakaan ole korkean sivilisaation merkki. Niinpä olen näiden rikollisten osalta sitä mieltä, että heidän syyllisyytensä asteen ei pitäisi olla ainoa ratkaiseva tekijä. Meidän on suhtauduttava tällaisiin rikollisiin inhimillisesti ja korjattava heidän vikansa ohjaten heidät oikealle tielle.

Lääkärit pyrkivät eristämään tarttuvaa tautia sairastavan potilaan muista ihmisistä estääkseen tartunnan leviämisen yleisemmin. Samalla tavoin on välttämätöntä eristää tällaiset synnynnäiset rikolliset − ja kaikki muutkin rikolliset − kontakteista muihin ihmisiin. Heidän hoitonsa tulisi järjestää vankilassa, tai vielä mieluummin jossain kasvatuslaitoksessa. Vankila ei ole oikea paikka heille, vaan sairaala, jossa heidän vaivansa voidaan parantaa. Tällaisia psyykkisiä sairauksia, joiden uhreja nämä synnynnäiset rikolliset ovat, ei psykologit pysty yksinään hoitamaan. Siihen tarvitaan myös sosiologien ja psykologien panosta. Psykologit voivat tehdä sairauden diagnoosin ja selvittää sen syitä. He voivat myös pyrkiä parantamaan sairauden niin pitkälle kuin käytännössä mahdollista.

Lääkärien osuutena on korjata fyysisen kehon toiminnalliset häiriöt lääkehoidon ja leikkaushoidon avulla. Sen jälkeen tulee sosiologien vuoro järjestää heidän kuntoutuksensa ja sopeuttamisensa yhteiskuntaan. Mitään hyödyllistä ei saada aikaan, jos psykologit eivät tee muuta kuin määritä ongelman laatua, tai lääkärit lopettavat työnsä heti tehtyään fyysisten häiriöiden diagnoosin. Mutta saattaa olla, ettei hoito tuokaan toivottuja tuloksia edellä mainittujen kolmen asiantuntijan yhteistyöstä huolimatta, sillä psykologian tutkimus on vielä kehittymättömällä asteella nykyään. Lääketiedekään ei vielä ole pystynyt kehittymään tarpeeksi, jotta se voisi korjata tällaiset poikkeavaa käyttäytymistä aiheuttavat fysiologiset häiriöt. Myös sosiologia ottaa vasta ensi askeliaan yrittäen päästä kynnyksen yli. Se laahustaa eteenpäin äärimmäisen haparoivin ja epävarmoin askelin. Kuitenkin meidän on ryhdyttävä edellä mainittuihin toimiin synnynnäisten rikollisten suhteen.

Yhteiskunnan tulee ryhtyä tällaisiin inhimillisiin toimiin, sillä tällaisten ihmisten pitäminen tyhjän panttina on pelkkää absurdia farssia. On muistettava että he ovat sairaita ja heidän sairautensa on sitkeää lajia. Tällainen sairaus voidaan parantaa muutamassa päivässä henkisen sadhanan avulla (kosmisen tietoisuuden meditointi) ja hieman hitaammin muilla joogan menetelmillä. Mutta myös tähän tarvitaan välttämättä suotuisa ilmapiiri. Niinpä vankilan ilmapiiristä on tehtävä puhtaampi ja inhimillisempi.

(2) Taparikolliset

Kun moraalisuuden voima heikkenee, kun ei uhrata ponnistuksia mielen voimistamiseen, tai kun valtiovalta on surkean heikko, silloin ihmiset eivät epäröi seurata mielihalujensa esteetöntä tietä. Tavalliset ihmiset yrittävät pitää halunsa kurissa moraalisen järkeilyn avulla ja pidättyvät siten epäsosiaalisesta toiminnasta. Mutta henkilö, joka on imbesilli, ryhtyy usein tietoisesti epäsosiaaliseen toimintaan kuin robotti, vaikka hänellä olisikin moraalin tajua. Ne joilla on moraalisuuden tajua, pitävät hetkelliset mielijohteensa kurissa yhteiskunnallisten seuraamusten pelosta, ja tämän pitää yllä yhteiskunnan tasapainoa ja henkilökohtaisen elämän puhtautta. Heikkous yhdessäkin näistä kolmesta kielteisiä taipumuksia rajoittavasta tekijästä houkuttaa ihmisiä epämoraalisiin tekoihin, ja jos näiden rajoitusten pelko poistuu, silloin epämoraalinen käyttäytyminen juurtuu heihin pysyväksi tavaksi. Näin he tottuvat epäsosiaaliseen käyttäytymiseen ja heistä tulee todellisia mestareita siinä.

Heidän sairautensa ei ole perinnöllinen, joten lääkärin hoidosta ei ole juuri apua. Heidän parantamisekseen tarvitaan ainoastaan sopivaa moraalikasvatusta, keinot moraalisen voiman hankkimiseen sekä hieman sosiaalista kontrollia. Niinpä heidän oikeudenkäynnissään on toivottavaa, että tuomari pikemminkin painottaa asianjuridisia aspekteja, kuin antaa myöten inhimilliselle sympatialle. Heistä ei koskaan tule yhtä vaarallisia kuin synnynnäisistä rikollisista, olivat he sitten miten ilkeämielisiä tahansa. Heillä on aina jonkin verran harkintakykyä, joten heidän tekojaan ei tule antaa suoralta kädeltä anteeksi sen perusteella että he olisivat sairaita. He osaavat jopa näytellä pyhimystä. He esittävät pyhimystä päivällä ja varastavat yöllä. He ovat zamindareja päivänvalossa ja roistoja yön pimeydessä. Rikosten määrässä he ylittävät kaikki muut.

Psykologinen hoito ja ankara vankilakuri auttavat suuresti oikaisemaan heidän luonteenlaatuaan (edellyttäen tietenkin, että sosiaalinen ympäristö on puhdas). Jos henkilö alistetaan ylenmääräisen tiukkaan kontrolliin, ilman että annettaisiin ensin moraalikasvatusta ja opetettaisiin oikea tapa hankkia mielenlujuutta, silloin pikemminkin saadaan aikaan tällaisia rikollisia. Jos vanhemmat eivät anna lapsilleen moraalikasvatusta tai korkeita ihanteita auttaakseen heitä hankkimaan tarvittava mielenlujuus, vaan rankaisevat heitä oli sitten syytä tai ei, juuri tällaisten perheiden lapsista kasvaa myöhemmin epäsosiaalisen toiminnan harjoittajia. Jos vanhemmat eivät kasvata tyttäriään varomaan joutuvasta väärille teille tai eivät kehota heitä seuraamaan korkeita ihanteita auttaen heitä siten hankkimaan mielenlujuutta, vaan yrittävät pitää leskeksi jääneet tai naimattomat tyttärensä väkisin Purdahin takana, silloin heissä herää luonnollisesti silloin tällöin halu nähdä salaa vähän ympäröivää maailmaa aitauksen tuolla puolen. Tämän seurauksena he ryhtyvät salaiseen irstailuun, teeskennellen puhtautta ulospäin. Yleensä he murtautuvat lopulta suojamuurin läpi ja heittäytyvät avoimesti epäsosiaaliseen toimintaan.

On melko vaikeaa ohjata tällaisia taparikollisia henkisyyteen, tosin se ei ole täysin mahdotonta, jos käytetään sopivaa psykologista otetta. Useimmiten tällaiset henkilöt ovat älykkäitä. Pienen edun vuoksi heistä tulee epäsosiaalisia, epäisänmaallisia ja pettureita. Monet heistä johtavat harhaan ja pettävät kansaa päivästä toiseen poliittisina johtajina tavoitellen omia päämääriään. Useimmat maailman suurista sodista ovat tällaisten rikollisten aikaansaannosta. Rikollisyhteisön johtavat henkilöt kuuluvat tähän ryhmään. Joskus epäonninen kansa saa kiinni tällaisia rikollisia aivan kuten kalastajat saavat kaloja verkkoonsa ja vetävät ne rannalle, ja joskus nämä johtajat rikkovat verkon ja livahtavat karkuun. Heidän oikaisemisekseen ei pelkkä älykkyys riitä, myös rohkeutta ja varovaisuutta tarvitaan runsaasti. Tämän rikollistyypin malliedustajia ovat väärennettyjen tuotteiden kauppaajat sekä laajamittaisen mustan pörssin kaupan harjoittajat. Hyvin usein he yrittävät myös puuttua tuomarien itsenäiseen päätöksentekoon. Painostamalla heitä he yrittävät jatkaa menestyksellistä rikollisesta toimintaansa. Jotta tällaisia tapauksia pystyttäisiin käsittelemään tehokkaasti ja tarpeeksi lujin ottein, on tarpeen laajentaa oikeuden ja tuomarin valtuuksia.

(3) Sosiaalisten olojen aiheuttama rikollisuus

Usein rikollisuuteen suuntautuminen ei aiheudu psykologisista tai perintötekijöistä tai siitä että tällaisen ihmisen mieltä hallitsisivat ilkeät aikeet eikä myöskään kasvatuksen tai sosiaalisen kontrollin puutteesta. Jos tällaiset ihmiset saisivat elää oikeanlaisessa sosiaalisessa ympäristössä, heistä voisi tulla malli-ihmisiä ja pyhimyksiä, mutta tällä hetkellä he ovat sivistyneen yhteiskunnan halveksimia, koska he ovat rikollisia.

He ovat esimerkki siitä, miten rehellisistä ihmisistä voi tulla epärehellisiä sosiaalisen ympäristön vaikutuksesta. Jos pahaluonteisen isän hiljaisen ja hyväsydämisen pojan on ryhdyttävä jonkinlaiseen epäsosiaaliseen toimintaan välttääkseen vanhempien painostusta, siitä tulee vähitellen osa pojan luontoa tällaisen pitkäaikaisen tottumisen myötä. Epäsiveellisen äidin tytär saattaa joutua viettämään sosiaalisen hylkiön elämää äitinsä vaikutuksesta, huolimatta hänen omasta pyrkimyksestä elää siveellistä elämää. Ensi näkemältä me yleensä arvostelemme vanhempia tällaisten naisten avuttomasta asemasta. Mutta hekään eivät kaikki tapauksissa ole yksinään syyllisiä, koska heillä saattaa myös olla tiettyjä toimeentulovaikeuksia. Rahapula saattaa pakottaa heidät tekemään ei-toivottavia asioita, vaikka he tietäisivät tekevänsä jotain väärää ja halpamaista. He ohjaavat myös lapsensa väärille teille ja suorastaan pakottavat heidät huonoon elämään. Meistä saattaa vaikuttaa, että juuri rahan tarve saa tietyt yhteiskunnan halveksimat henkilöt kannustamaan lapsiaan epäsosiaaliseen toimintaan.

Mutta tosiasia on että epäsosiaalisen toiminnan taustalla ei kaikissa tapauksissa ole rahan tarve. Kelvottomat vanhemmat haluavat tartuttaa omat paheensa myös muihin perheenjäseniin. Jokin aika sitten luin lehdestä eräästä varakkaasta rouvasta, jolla oli tapana kannustaa lastaan − joskin epäsuorasti − varastamaan vaatteita ja muuta tavaraa naapureilta, palkintona oli rahat elokuvalippuun. Kun asia tule ilmi, havaittiin juttua selvitettäessä, ettei perheellä ollut juuri lainkaan taloudellisia vaikeuksia. Rouva vain tartutti lapseen omaa mielen heikkouttaan luomalla sosiaalista painetta. On paljon vanhempia, jotka kiusaavat lapsiaan, omaa ilkeyttään tai jostain muusta syystä, epäämällä heiltä herkulliset ruoat ja juomat. He saattavat tarjota samoja herkullisia ruokia vierailleen lasten nähden selittämättä koskaan miksi heidät jätetään ilman.

Tämän seurauksena lapset alkavat varastella antaen periksi olosuhteiden paineelle ja omalle ahneudelleen. Tällaisissa perheissä monet ihmiset syövät itse herkullisia ruokia mutta tarjoavat vain keskinkertaista tai ala-arvoista ruokaa palvelijoille, jotka puolestaan tulevat ahneiksi ja alkavat varastaa. Olen myös tavannut vanhempia, jotka kannustavat lapsiaan avoimesti hyökkäyksiin ja tappeluihin. Olen myös nähnyt rauhallisia lapsia, jotka ovat usein haluttomia noudattamaan vanhempiensa tahtoa, muuta joutuvat lopulta myöntymään heidän käskyvaltaansa koska joutuvansa hakatuksi. Eräässä kylässä näin nuoren miehen pahoinpitelevän vaimoaan raa’asti tämän vanhempien yllyttämänä ja perintöosuuden menettämisen pelosta. Kaikki nämä ovat esimerkkejä sosiaalisen ympäristön aikaansaamasta rikollisuudesta.

Ympäristön rikollisuuteen ajamia henkilöitä tuomittaessa ei pidä korostaa lakipykäliä, mikäli heistä ei ole tullut syvemmin paatuneita rikollisia. Niin pian kuin saadaan asianmukaisen tutkimuksen avulla selville, että tietystä syystä ja tiettyjen henkilöiden vaikutuksesta syytetyt harjoittivat epäsosiaalista toimintaa, silloin oikeudenkäynnin tuomarin velvollisuus on vieroittaa kyseiset henkilöt tällaisesta huonosta sosiaalisesta ympäristöstä sosiologien ja psykologien avulla. Tällaiset tapaukset eivät edellytä perusteellisia oikaisutoimia. Mutta mikäli nämä henkilöt omaksuvat pitkän tottumisen jälkeen rikollisen luonteenlaadun, silloin pelkkä ympäristönmuutos ei riitä. Siinä tapauksessa tarvitaan myös oikaisutoimia rikoslain seuraamusten ohella.

Henkilö jolla on syntymästään terve ruumis ja mieli, joka tuntee eettiset periaatteet ja on sosiaalisesti kurinalainen tai henkilö jonka ei ole tarvinnut ryhtyä epärehelliseksi ympäristön paineesta, ajautuu usein salakavalasti epärehellisyyteen huonon seuran vaikutuksesta. Todennäköisesti yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia ihmisistä ajattelee näin: ”Kenenkään ei tarvitse välittää siitä, millaisten ihmisten kanssa olen tekemisissä, kunhan pysyn itse hyveen tiellä. Pystyn säilyttämään hyvyyteni missä tahansa seurassa. Olen tarpeeksi varttunut tietääkseni, mikä on hyvästä ja mikä pahasta.” Toisin sanoen tällaiset henkilöt eivät edes halua ajatella kuulla neuvoja, tai pikemminkin he tuntevat ylpeytensä loukatuksi, jos että joku yrittää kehottaa heitä välttämään huonoa seuraa.

Tällaiset asenteet ovat sitäkin voimakkaampia, jos vähemmän koulutettu henkilö kehottaa oppineempaa henkilöä välttämään huonoa seuraa. Ihmiset jotka pitävät itseään muita parempina, yhteiskunnallisen asemansa, varallisuutensa tai koulutuksensa puolesta, pitävät yleensä täysin sopimattomana saada neuvoja muilta. Tästä syystä koulutettu, mutta väärille teille joutunut nuori harvoin kuuntelee vanhempiensa hyviä neuvoja.

Ihmismielen luonteenomaiset piirteet kertovat kuitenkin jotakin muuta. Kaiken ikäiset henkilöt seitsemästä seitsemäänkymmeneen ikävuoteen saavat poikkeuksetta vaikutteita heitä ympäröivästä seurasta. Toisin sanoen, siellä missä vallitsee rehellisyys, epärehellisyyteen taipuvainen henkilö siirtyy varmasti vähitellen hyveen tielle, ja vastaavasti läheinen kontakti huonoon seuraan suistaa vääjäämättä jumalaisenkin luonteen väärille teille.

Jos esimerkiksi täysin raitis henkilö viettää säännöllisesti aikaa humalaisten ryhmissä, silloin näiden raittiudenvastainen pilanteko yhdessä viinin ihmeellisten ominaisuuksien ylistämisen kanssa houkuttelee hänet jonain päivänä maistamaan sitä. Hänen toverinsa saattavat sanoa: ”Emme halua sinun tulevan humalaan, maista vain vähän, se ei varmaankaan tee sinua syntiseksi. Mikä ihmeen vauhkomoralisti oikein olet! Liikaa moraalisuutta on pahasta!” Ja tätä viaton maistaminen on alku hänen luhistumiselleen. Eilispäivän viaton henkilö tuskin pystyy enää muistamaan, miltä viini maistui tuona kohtalokkaana sortumisen päivänä. Huonon seuran vaikutuksesta ihmiset omaksuvat sellaisia paheita, kuten irstailu, herjaaminen ja varastaminen.

Sellaiset henkilöt, jotka ovat tottuneet istumaan ja joilla ei juuri ole käytännön työtä, joilla ei koskaan ole ollut mitään korkeita ihanteita elämässä, joilla ei ole henkistä elämänkatsomusta tai joiden ei tarvitse tehdä kovasti työtä saadakseen toimeentulonsa, ovat yleensä kaikkein herkimpiä arvostelemaan äänekkäästi muita. Korkeita ihanteita omaavat ahkerat ihmiset, saatuaan tartunnan tällaisilta henkilöiltä, alkavat myös vähitellen käyttää niukan vapaa-aikansa herjaaviin juorupuheisiin. Riitaisten vanhempien lapsista tulee myös riitaisia ja ärtyisiä perheen vaikutuksesta. Sellaisten perheiden nuoret, joissa naiset harrastavat paljon juoruilua, tulevat myös väistämättä juoruilijoiksi, sillä vanhemmat keräävät juorunaiheensa nuorten välityksellä.

Vastaavasti nuoret oppivat välinpitämättömyyttä ja tärkeilyä vanhemmilta oppilailta koulussa ja opistoissa. Omassa seurassaan he kuitenkin tyytyvät viattomiin kujeisiin. Toveripiirin valintaan tulee kiinnittää tarkasti huomioita, sillä nuoret eivät yleensä pysty itse olemaan varovaisia tämän suhteen. Huono seura aktivoi helposti mielessä piilevät kielteiset pyrkimykset. Vanhempien, valistuneiden ihmisten ja naapureiden yhteisin ponnistuksin on kuitenkin melko pitkälle mahdollista pelastaa nuoret huonosta seurasta. On kuitenkin hyvin vaikeaa suojella heitä sellaisilta huonoilta vaikutteilta jotka he saavat omassa kodissaan ja jotka vaivaavat myös naapurustoa. Ei ole muuta keinoa vapautua tällaisista huonoista vaikutteista kuin universaaleja ihanteita painottava laaja moraalikasvatus yhdessä tehokkaiden poliisitoimien kanssa.

Nykyään elokuvissa esitetään kiihottavia kohtauksia, jotka johtavat harhaan poikia ja tyttöjä, nuoria sekä nuoria miehiä ja naisia. Niissä esitetyt rikokset, halvat eroottiset draamat ja lainsuojattomien uhkarohkeat suoritukset herättävät heissä halun matkia tällaisia tekoja omassa elämässään. Tämä on myös eräänlaista huonon seuran vaikutusta. He pitävät valkokankaalla näkemiään henkilöjä tuttuina hahmoina, mutta yrittäessään toistaa heidän tekojaan, he huomaavat että todellinen maailman onkin paljon kovempi kuin valkokankaan maailman.

Vanhempien itsensä perhesiteet ovat heikot tali heillä ei ole mitään korkeita ihanteita, silloin heidän on vaikeaa tai lähes mahdotonta vieroittaa lapsiaan huonosta seurasta. Niin kauan huonon seuran vaikutuksesta rikollisuuteen ajautuneet henkilöt eivät muutu paatuneiksi rikollisiksi, he saavat takaisin luontaisen mielen puhtautensa heti kun pääsevät eroon huonon seuran vaikutuksesta. Niinpä heidän oikeudenkäyntinsä yhteydessä heille tulee määrätä oikaisevia toimia, ottaen huomioon millaisessa seurassa he ovat olleet sen vaikutus heihin.

Mutta niiden osalta, joista on tullut rikollisia luonteenlaadultaan, pelkkä huonon seuran välttäminen eri riitä, sillä he ovat itse huonoa seuraa itselleen. Heidän osaltaan tarvitaan välttämättä kovempia keinoja. Huonon seuran vaikutuksella on tekemistä yleensä kaiken vilpillisen toiminnan kanssa, kuten petos, väärennös, uhkapeli, ryöstö, kidnappaus, matkustaminen ilman lippua jne. Vankilassa olevat paatuneet rikolliset tulee pitää tarkasti erossa muista, muuten heidän sairautensa tarttuu myös muihin vankeihin.

(4) Puutteen aiheuttama rikollisuus

Puute on kaiken kaikkiaan yleisin rikollisuuden syy, poikkeuksena ovat vain sellaiset maat, joissa vähimmäistoimeentulo on turvattu kaikille. Tietenkään houkutus epäsosiaaliseen toimintaan ei ole samanlainen kaikilla ihmisillä ja kaikissa paikoissa. Tällaiset rikokset vaihtelevat laadultaan ja vakavuudeltaan henkilön moraalisen voiman mukaan. Mutta oli moraalitaju sitten miten voimakas tahansa, useimmat ihmiset yrittävät kuitenkin hyökätä yhteiskuntarakennetta vastaan, jos puute vaarantaa heidän koko olemassaolonsa. Sellaisissa tapauksissa voin tuskin humaanisuuden nimissä hylätä heidän selityksiään, mikäli he pyrkivät selittämään tekojaan. He vaativat vain elossapysymisen vähimmäisoikeutta, ja tästä perustavasta ihmisoikeudesta riippuu myös yhteiskunnan hyvinvointi − sen koko olemassaolon oikeutus.

Historiasta tiedämme tietenkin lukuisia tapauksia, jolloin miljoonat ihmiset ovat kuolleet nälkään jouduttuaan ihmisen aiheuttaman nälänhädän uhriksi. Heidän heikot jalkansa ovat antaneet myöten ja he ovat kaatuneet maahan, mutta silti he ovat pidättyneet varastamasta. Vaikka poikkeuksellisen voimakas moraalisuus onkin yksi syy etteivät he ryhdy viimeiseen epätoivoiseen yritykseen pysyä hengissä, tämä ei kuitenkaan ole ainoa syy. Nälkää näkevillä ihmisillä, varsinkin jos he menettävät elinvoimaisuutensa vähitellen, ei ole voimaa ryhtyä taisteluun. He pitävät kuolemaa väistämättömänä ja hyväksyvät lopullisen kohtalonsa. Pohjattuaan elämänsä ihanteet virheellisiin uskonnollisiin käsityksiin, he pitävät kurjaa tilannettaan Jumalan määräämänä kohtalona. Jos heillä olisi rohkea johtaja joka inspiroisi heitä palavilla puheilla, he saattaisivat ehkä yhdessä hyökätä yhteiskuntarakennetta vastaan. Voimme nimittää tällaista toimintaa ehkä rehellisyyden vastaiseksi, mutta emme varmasti elossapysymisen vastaiseksi.

Kun ihmiset menettävät mielensä tasapainon kärsiessään puutteesta, joskus myös sellaiset rehelliset ihmiset jotka vihaavat epämoraalisuutta sydämensä pohjasta, sortuvat rikolliseen toimintaan säilyäkseen hengissä. Mitä seuraa, jos tuomari kiinnittää tällaisessa tilanteessa huomiota ainoastaan heidän rikoksiinsa välittämättä lainkaan rikosten syistä? Silloin kyseiset henkilöt − joista useimmat ovat rehellisempiä kuin ns. hyvin syöneet, hyvin pukeutuneet rehelliset ihmiset − joutuvat rikollisina vankilaan vain yhteiskunnan puutteellisen tuotanto- ja jakelujärjestelmän takia. Kun he joutuvat elämään vankilassa huonossa seurassa, vihan ja ihmisarvon polkemisen lisätessä heidän epätoivoisuuttaan, heistä tulee vähitellen paatuneita rikollisia, päästyään ulos vankilasta.

Nälänhädästä kärsivillä alueilla tehdään rikoksia yleensä runsaasti, mutta taloudellisen tilanteen kohennuttua hieman rikollisuuden määrä laskee. Tämä osoittaa etteivät useimmat ihmiset missä tahansa maassa, tai ihmiset yleensä, ole luonteeltaan rikokseen taipuvaisia. Ihmiset haluavat ravintoa ja vaatetusta sekä onnellista elämää. Lisäksi he haluavat etteivät heidän luonnollista kehitystään pääse estämään ketkään kieroutuneet lainlaatijat, joiden näkemys on kapea ja maantieteellisesti rajallinen.

Ne jotka toimivat omantuntonsa vastaisesti ryhtyen rikolliseen toimintaan, muuttuvat myös paatuneiksi rikollisiksi. Jos joku varastaa ja ryöstää nälän takia, tai tekee mitä tahansa muuta epämoraalista jonkin tunnepuuskan ajamana, silloin yhteiskunnan velvollisuus on selvittää ja poistaa heidän puutteensa. Mutta mikäli yhteiskunta ei pysty täyttämään velvollisuuttaan (olen aiemmin sanonut ettei nimensä arvoista yhteiskuntaa ole vielä kehittynyt tai rakennettu) ja langettaa heille sen sijaan tuomion korostaen vain itse rikosta, silloin rikollisen mielestä häviää katumuksen tunne ja tilalle tulee välinpitämättömyys. He haluavat ettei heidän nimeään enää tahrita enempää. Miksi heidän pitäisi sitten raataa rehellisesti: ”Jos minun on sorruttava, niin menköön pohjalle asti”. Ihmiset, jotka ovat jotain väärää puutteen takia (oli se sitten ruuan, vaatetuksen tai muu fyysinen tai psyykkinen puute), syyttävät siitä yhteiskuntaa. He haluavat tuoda esiin, että heidän hätänsä aiheutui puutteellisesta yhteiskuntajärjestelmästä, mikä pitääkin pääosin paikkansa.

Köyhyys langettaa turmiollisen varjonsa sellaisen perheen ylle, jonka elättäjä kuolee ennenaikaisesti. Useimmiten perhe hajoaa. Kaikki sen harmonia, lempeys ja pyhyys tuhoutuu puutteen takia. Pienet pojat ja tytöt ryhtyvät kerjäämään ja lisäävät siten yhteiskunnan loisten määrää, tai sitten heistä tulee epäsosiaalisten voimien pelinappuloita, ja lopulta heistä tulee varkaita, roistoja, huligaaneja, taskuvarkaita jne. Tämän ohella näiden piirien nuoret, hyveelliset lesket joutuvat pakosta viettämään epäsosiaalista elämää tai heitä kohdellaan muuten alentavasti.

Näiden puutteeseen liittyvien rikosten poistamisessa on keskeistä terveen sosiaalisen ja taloudellisen ympäristön luominen. Henkilöistä, joita vihaamme tänään varkaina, tai joita sinuttelemme sen sijaan että puhuttelisimme kohteliaammin, olisi saattanut tulla kuuluisia lahjakkuuksia, jos he olisivat saaneet kasvaa terveessä sosiaalisessa ympäristössä. Henkilö, jota hyljeksimme tänään prostituoituna, olisi saattanut olla jonkin kunniallisen naisten yhteisön johtaja, tai häntä saatettaisiin kunnioittaa jonkun maailmankuulun johtajan äitinä, jos hän olisi saanut hieman myötätuntoa yhteiskunnalta varhemmalla iällään. Tästä syystä sanon että nämä miehet ja naiset saavat kuljettaa yhteiskunnan aikaansaamaa syntiensä taakkaa harteillaan. He itse eivät ole vääryyksien aiheuttajia, heidän syntinsä määrä on paljon vähempi kuin kovasydämisten, näinsanottujen pyhimysten − ainakaan se ei ole yhtään enempää.

On kyseenalaista, onko edes Korkeimmalla − ihmisistä puhumattakaan − oikeus antaa rankaisevia tuomioita niille, jotka ovat tehneet syntejä ja rikoksia puutteen takia. Moraaliselta kannalta en kuitenkaan voi kannatta tällaisia rikoksia. Pikemminkin suosittaisin, että ne jotka ovat ajautumassa rikoksiin ryhtyisivät sen sijaan vallankumoukseen. Eettisiä periaatteita hyvin tuntevien ihmisten tulisi oikealle tielle, jotta he voisivat poimia todellisen kullan vallankumouksen liekkien polttaman kuonan joukosta.

Mitä tulee puutteen rikokseen ajamien henkilöiden oikaisemiseen, en näy rehelliselle henkilölle mitään muuta vaihtoehtoa kuin kehottaa heitä vallankumoukseen. Tässä suhteen tuomari on kuin kädetön nukke, jolla ei ole mitään sanottavaa eikä mitään tekemistä. Myös psykologien ja sosiologien mahdollisuudet ovat erittäin rajalliset, heille avautuva tie on äärimmäisen kapea. Ratkaisu riippuu täysin kyseisen valtion ja koko maailmankaikkeuden voimakkaasta taloudellisesta perustasta. Jos jotakuta halutaan syyttää tässä asiassa, on meidän syytettävä maailman jokaista valtionpäämiestä. Pelkkä vallan kahminen harhauttamalla kansaa lennokkailla puheilla ja katteettomilla lupauksilla ei vielä merkitse että he olisivat täyttäneet velvollisuutensa.

Henkilö saattaa kerätä pisteitä sukkeluuskisassa peittämättä kelvottomuutensa yleviin puheisiin, tämän myötä eivät yhteiskunnan alimman kerroksen, proletariaatin, niiden joiden elämä ei ole sen parempaa kuin kissojen ja koirien, tarpeet saa mitään huomiota. Jos poliitikot unohtavat köyhien nälän ja muut tarpeet tekemättä mitään asian hyväksi, silloin he eivät voi omistautua kokonaan suurelle tehtävälle ohjata maataan ja koko universaalia yhteiskuntaa parempaan suuntaan.

Kyllikseen syöneet epäävät ruuan nälkäisiltä. Olemme nähneet tarpeeksi ja tottuneet vähitellen sietämään näiden raakalaisten teatteria ja riistoa. He luovat keinotekoisesti puutetta ja pakottavat siitä kärsivät rikollisuuteen. He aiheuttavat keinotekoisesti nälänhätää keräämällä viljaa varastoihin, ja yllyttävät siten nälkiintyneitä ihmisiä epäsuorasti ryöstämiseen. He houkuttelevat naisia rahan avulla ulos perheestään, jolloin he joutuvat eroon perheestään ja julistetuiksi pannaan. He esiintyvät siisteinä, viattomina ja rehellisinä ihmisinä tukeutuen lakeihin, jotka on säädetty yhteiskunnan yläluokan etujen mukaisesti.

Useimmissa maissa tavallinen kansa ei uskalla osoittaa heitä syyttävästi sormella. Näille ihmisille ainoa tapa protestoida on joukkojen vallankumous. Kansa haluaa valita omien poliittisten johtajiensa joukosta ne, jotka ottavat tehtäväkseen pelastaa tavalliset, yksinkertaiset ja rehelliset ihmiset näiden ihmishahmoisten hirviöiden käsistä. Mielestäni oikeudessa pitäisi tuomita ne henkilöt, jotka tekevät ihmisistä petoja tekemällä heistä olosuhteiden uhreja, jos joku ylipäätänsä pitää tuomita. On väärin tuomareita kohtaan vierittää heidän harteilleen puutteen takia rikoksia tehneiden henkilöiden oikeudenkäynnin taakka.

Mutta emme voi sanoa, että ainoastaan huonot taloudelliset olot aiheuttavat puutteeseen liittyvää rikollisuutta. Usein hyvin toimeentulevat henkilöt, unohtaakseen henkiset huolensa tai tyydyttääkseen kyltymätöntä ylellisyyden tavoitteluaan, ryhtyvät uhkapeliin, irstailuun, ylenmääräiseen ylellisyyteen, ahneuteen, alkoholin ja muiden päihteiden käyttöön jne. Tultuaan päihteistä riippuvaisiksi he ottavat velkaa tyydyttääkseen aistilliset halunsa ja kun he eivät enää löydä muuta ratkaisua ongelmiinsa, he ryhtyvät erilaisiin vaarallisen epäsosiaalisiin rikoksiin. Ei ole epäilystäkään siitä että rikoksensa aiheutuvat puutteesta. Mutta yhteiskunta ei ole vastuussa tällaisesta puutteesta, koska he ovat itse aiheuttaneet sen. Tällaisia rikollisia on pyrittävä oikaisemaan. Tärkein keino on auttaa heitä pääsemään eroon kohtuuttomasta elämäntavastaan.

(5) Hetken mielijohteen aiheuttama rikollisuus

On vielä yksi rikostyyppi, jota esiintyy yhteiskunnassa silloin tällöin. Kyseessä on ohimenevä rikollinen impulssi − tietynlainen mentaalinen oire, joka herää mielessä tietynlaisessa ympäristössä ja menee sitten ohi vähän ajan päästä. Kleptomania on tällainen mielisairaus. Kleptomaanit tuntevat häpeää tehtyään rikoksensa. He haluavat palauttaa varastamansa esineen omistajalleen. Usein, vaikkakin ohimenevästi, he tekevät mielessään erilaisia rikoksia, kuten ryöstöjä, naistenryöstöjä tai irstailua. Mutta vähäinenkin tutkiminen osoittaa, ettei heillä ole mitään henkilökohtaista kiinnostusta tällaiseen.

Yleensä mieleltään heikot ihmiset, jotka ovat nähneet varkauksia, murhia ja muita rikoksia, pohtivat niitä mielessään ja saattavat menettää arvostelukykynsä sisäisen tunnekuohun tai impulssin vaikutuksesta. Tulessaan tekemisiin tietynlaisen ympäristön kanssa, tiettyjen ihmisten tai paikkojen kanssa, aina kun mielessä herää uudelleen vanha impulssi, he ryhtyvät johonkin rikolliseen. He ajattelevat jatkuvasti varastamista tai varastamisen keinoja ja heidän puheittensa perusteella heitä voisi pitää todellisena syyllisenä.

Jos he näkevät jonkin törkeän surmantyön, nämä heikkomieliset ihmiset alkavat usein ajatella, että he ovat itse tämän rikoksen tekijöitä ja tällaisten ajatusten vallassa he saattavat usein piilottaa asuntoonsa murhatun henkilön vaatteita, ruumiinosia tai muita todisteita ja selittää ihmisille: ”Ensin vein uhrin pois ja sitten työnsin tikarini häneen jne.” Tällaisessa tilanteessa ei ole lainkaan epätavallista eikä yllättävää, että poliisi pitää heitä tavallisina rikollisina tai että tuomari langettaa heille tuomion todistajien ja todistusaineiston perusteella. Tällaisissa tapauksissa huolimattomuus missä tahansa seuraavasta kolmesta tekijästä − salainen tutkinta, poliisin tarkkuus ja tuomarin harkinta − saattavat hyvin todennäköisesti johtaa henkilön tuomitsemiseen rikollisena.

Puute on useimpien rikosten aiheuttaja, tosin se ei ole ainoa syy. Vaikka taloudellinen perusta olisi voimakas, on myös muita tekijöitä jotka saattavat vaarantaa yhteiskunnallisen rauhan ja harmonian. Puutteen poistuttua myös huonon seuran ja ympäristön aiheuttama rikollisuus saattaa vähentyä jonkin verran, mutta synnynnäinen rikollisuus ja taparikollisuus eivät välttämättä vähene. Vaikka rikollisuuden taustaa ja syitä selvitetään tieteellisesti, yksi asia nousee muita selvemmin esiin mitä mystisimmällä tavalla: ihmismielen erikoislaatuiset ominaisuudet, sen paikkaan, aikaan ja henkilöön liittyvät vahvat ja heikot puolet. Tutkiessamme väkivaltarikoksia joudumme usein hämmästymään. Voi olla ettei syytetty tunnu kuuluvan mihinkään edellä mainituista rikollisuuden tyypeistä. Heidän rikoksensa vakavuuden takia ei ole mahdollista antaa heille anteeksi tai pitää asiaa onnettomuutena tai hetken mielijohteen aiheuttamana.

 

Väkivaltarikokset

Karkeasti arvioiden väkivaltarikollisuuteen johtavat seuraavat tekijät: 1. Harkintakyvyn puute päihtymystilassa tai äärimmäisen kiihtymyksen vallassa. 2. Riita omaisuudesta 3. Voimakas isku omanarvontunteelle tai sukupuolinen kiihoke 4. Rakkaussuhteet 5. Jyrkkä mielipide-ero.

Näistä syistä heikkomielinen henkilö saattaa syyllistyä törkeään rikokseen keskellä kirkasta päivää, vaikka olisi kuinka hyvä luonteeltaan. Mutta kaikki rikokset eivät aiheudu hetkellisestä kiihtymisestä. Ensimmäistä lukuun ottamatta muut edellä mainitut tekijät voivat yhtä lailla saada valtaansa luonteeltaan rauhallisen henkilön ja he saattavat kantaa sitä mielessään niin pitkään, ettei heidän rikostaan voi pitää hetkellisen kiihtymyksen aiheuttamana. Kylmäpäinen henkilö on saattanut suunnitella törkeää rikosta puolen vuoden ajan vaikkei hänellä ole minkäänlaista aiempaa rikollista taustaa. Itse asiassa tällaiset rikokset johtuvat ihmismielen heikkoudesta.

Väkivaltaisuus ilmenee tiettyyn paikkaan, aikaan tai henkilöön liittyvässä ympäristössä − joskus muutamassa vuodessa, joskus muutamassa minuutissa. Jos rikos tapahtuu 5 – 10 minuutin sisällä jostain ärsytystekijästä, suhtaudumme siihen hieman suopeammin hetken kiihtymyksen aiheuttamana. Annamme harvoin anteeksi tapauksia, joissa rikollinen kantaa kaunaa pitkään tai jossa hän omasta aloitteestaan ottaa päihteitä tai päihdyttää jonkun toisen henkilön jotta rikos sujuisi esteettömästi. Itse asiassa kumpikin rikostyyppi on samaa luokkaa törkeydessä, ja psykologisessa mielessä niiden välillä ei ole juuri eroa.

Yhteiskunnan hyvinvointia haluavan mielessä saattaa herätä kysymys tehoavatko ehdotetut oikaisutoimet niihin rikollisiin, jotka jostain syystä eivät ole muuttuneet paatuneiksi rikollisiksi, tai niihin joiden tekoihin ei liity pienintäkään rikollista aikomusta, tai niihin tapauksiin joissa ei ole minkäänlaista merkkiä olosuhteiden paineesta, tai sellaisiin tapauksiin joissa ei ole minkäänlaista fyysistä tai psyykkistä syytä julistaa syytettyä mielisairaiksi. Tällaisissa tapauksissa kokeneet tuomarit ja yhteiskunnan hyvinvointia haluavat henkilöt käyttäisivät tietenkin oikaisutoimia eikä rangaistuksia. Moraaliselta kannalta meidän on hyväksyttävä heidän näkemyksensä.

Kuitenkin, kun tiedämme että heikkoluonteinen ihminen, joka on mielensä taipumusten orja, syyllistyy vääriin tekoihin paikan, ajan tai henkilön luoman olosuhteiden paineen ajamana, eikö yhteiskunnan velvollisuus silloin ole parantaa tuollaiset mielen taipumukset ja auttaa saavuttamaan luonteenlujuutta sekä katsoa kumpi tapa auttaa enemmän heidän psyykkistä elvytystään, rankaiseva vai oikaiseva? Mutta tällaisessa tilanteessa myös tuomiojärjestelmää tarvitaan osana oikaisutoimia. Kun tuomiojärjestelmällä on tärkeä rooli oikaisutoimien ohella, silloin ihmiset pidättyvät − rangaistuksen pelosta − heittäytymästä täysin rinnoin alempien mielihalujen toteuttamiseen. Tämän seurauksena jotkut pahantekijät joutuvat pakosta seuraamaan hyveen tietä olosuhteiden paineessa. Tällainen paine on hyväksi yhteiskunnalle, se suo tarpeelliset sanktiot ja mahdollisuudet ohjata pahantekoon taipuvaiset henkilöt hyveen tielle. Ne jotka tiedostavat alhaiset taipumuksensa saavat myös olla moraalisia sisäisesti niin pian kuin he saavat siveellisyyden leiman sivistyneessä yhteiskunnassa.

Rikollisuus ja politiikka

Herjaus, kateellisuus, puoluepolitiikka, laiskuus, rehentely jne. ovat niitä sosiaalisia paheita, jotka päästyään juurtumaan tekevät ihmistä suuria rikollisia. Nämä paheet ovat hyvin yleisiä nykyajan ihmisissä ja tähän on syynä heidän poliittinen suuntautumisensa. Politiikkaa hallitsee nykyisin vallanhimo, siitä puuttuu palvelumieli. Tämä sairaalloinen politikointi ei vähennä otettaan ihmismielestä ennen kuin se on päässyt merkittävästi vapautumaan vallanhimosta. Poliittiset pyrkimykset ovat tehneet ihmisistä paatuneita rikollisia, joten on korkea aika ryhtyä varotoimiin. Jokaisen hyvää tarkoittavan henkilön tulisi omaksua luja ja harkittu asenne tässä asiassa. Tämä rikollinen pyrkimys vaikuttaa koko ihmiskunnan luonteenlaatuun, jos ihmiset eivät enää suvaitse toisten mielipiteitä ja uskomuksia, jos heistä tulee pahanilkisiä ja he myyvät harkintakykynsä yhteiskunnallisen aseman tähden, silloin ihmiskunnan ikivanha sadhana, pyrkimys sivilisaatioon ja kaikki pyrkimykset ihmiselämän arvon ymmärtämiseen häipyvät savuna ilmaan.

Hyve ja pahe

Useimmissa maissa rikoksen käsite pohjautuu kyseisen maan uskonnosta johtuviin näkemyksiin hyvästä ja pahasta. Esimerkiksi Englannissa yleisen uskomuksen mukaan itsemurhaa pidetään yhtenä raskaimmista synneistä. Myös Intiassa sitä pidetään syntinä, mutta ei yhtä vakavana syntinä. Japanissa ihmiset eivät pidä itsemurhaa lainkaan syntinä. Tästä syystä näiden kolmen maan rikoslait ovat erilaisia. Japanissa itsemurhaa tai sen yrittämistä ei pidetä rikoksena, joten kumpikaan ei ole rangaistava teko. Nyky-Intiassa itsemurhan yrittäminen on rikos ja siten rangaistavaa mutta ei sen varsinainen suorittaminen. Englannissa sekä itsemurhan yrittäminen että suorittaminen katsotaan rikoksiksi ja ovat siten rangaistavia. Näemme siis näkemykset hyveestä ja paheesta, oikeasta ja väärästä ovat yleensä luonteeltaan paikallisia eivätkä välttämättä päde muualla. Tällaiset käsitykset oikeasta ja väärästä pohjautuvat jompaankumpaan tai molempiin seuraavista tekijöistä − erilaiset uskonnolliset näkemykset tai sitten perinteiset uskomukset joita omaksutaan luonnostaan.

Näkemys hyvästä ja pahasta vaihtelee maasta toiseen, samoin kuin ajan, paikan ja henkilön erityisominaisuuksien mukaan. Muinaisessa Intiassa ihmisillä oli tapana polttaa elävältä avuttomia leskeksi jääneitä naisia ilman vähäisimpiäkään omantunnon tuskia. Tällainen brutaali hirmutyö ei lainkaan häirinnyt heidän oikeudentajuaan. Tästä syystä sen ajan intialaiset pitivät niitä, jotka vastustivat tätä sati-riittiä, epäisänmaallisina synnin kannattajina. Ei olisi oikean tuntea vihaa tai halveksintaa noita muinaisia ihmisiä kohtaan, kun kuulumme itse aivan toiseen aikakauteen. Ne jotka polttivat Jeanne D’Arcin kuoliaaksi eivät ehkä tehneet syntiä silloisten käsitysten mukaan.

Toisaalta käsitykset hyvästä ja pahasta voivat vaihdella samassa maassa samalla aikakaudella. Intialaiselle shaktalle lihan syöminen ei ole lainkaan syntistä, kun taas vaesnavalle jopa teurastuksen näkeminen on pyhäinhäväistystä, lihan syömisestä puhumattakaan. Käsitykset hyveistä ja paheista ovat suhteellisia, joten niiden merkitystä ei pidä korostaa ei niitä tulee lopullisena totuutena, eikä myöskään pidä agitoida mitään tiettyä ihmisryhmää tai tiettyä rikoslakia kohtaan. Niinpä nykyään jokaisella henkilöllä tulisi olla laaja-alainen näkemys näistä asioista, muutoin heidän äärimmäinen suvaitsemattomuutensa värjäisi koko maailman − uskonnon ja hyveellisyyden säilyttämisen nimissä − ihmisverellä keskiaikaiseen tapaan. Riippumatta siitä, millainen hallitusmuoto maassa on, ei ole toivottavaa että mikään valtio pitäisi uskonnollisten kirjoitusten käsityksiä hyveestä tai paheesta absoluuttisina. Jos jokin valtio erehtyy tällaiseen nykyisessä valveutuneessa maailmassa, sen olemassaolo tulee mahdottomaksi.

Synti ja hyve ovat mielen erityispiirteitä, seurausta ajan, paikan ja henkilöt erityisominaisuuksista − sitä mitä yksi henkilö yhtenä aikana nimittää synniksi saattaa toinen nimittää hyveeksi toisena aikana toisessa paikassa. Miten oikeusnormit tulisi näin ollen laatia? Jos sanomme, että oikeusnormien tulee perustua eri ryhmien erilaisille käsityksille hyveestä ja paheesta, silloin herää kysymys, millaisia normeja tulisi käyttää, jos oikeudenkäynnin osapuolet − kantaja ja vastaaja − edustavat eri ryhmiä? Niinpä ei voida odottaa että oikeusnormit määrittäisivät rikoksen laadun ottaen huomioon erilaiset hyvettä ja pahetta käsittelevät opit. Näkemysten siitä, millaiset teot ovat rikollisia ja millaiset eivät, tulee pohjautua jonkinlaisiin moraalisiin periaatteisiin.

Epämoraalisuudella tarkoitan sellaista toimintaa, jolla yritetään, yksityisen tai puolueen edun nimissä, käyttää hyväksi ja riistää toista henkilöä, puoluetta tai muuta yhteiskuntaa tai evätä muilta oikeus toimeentulon. Tällaisiin epämoraalisiin ajatuksiin perustuvat teot ovat rikoksia sinänsä. Jos käsitys hyveestä ja paheesta määritellään jonkin tietyn henkilön tai aikakauden pohjalta ja tämä hyväksytään pysyväksi totuudeksi, silloin mahdollisuudet saada aikaan tarpeellisia muutoksia tulevat hyvin vähäisiksi. Tämä estää yhteiskunnan kehittymisen, ja lopulta se joutuu kaoottiseen tilaan ja katoaa maan päältä, kuten kävi muinaiselle egyptiläiselle, roomalaiselle, kreikkalaiselle ja Buddhan aikaa edeltäneelle veda-yhteiskunnalle. Jos intialaisessa yhteiskunnassa ei olisi ollut mahdollisuutta muutoksiin, olisi sati-järjestelmä yhä voimassa nykyään, sillä silloisin yhteiskunnan näkemysten mukaan, satia pidettiin hyveellisenä tekona. Niinpä jokainen ajatteleva ihminen kannattaa sitä, että oikeusnormien lisäämiseen ja muuttamiseen annetaan mahdollisuus.

Intiassa, niin pian kuin veda-kauden smriti shastra (sosiaaliset normit) menetti kykynsä sopeutua joustavasti muuttuviin oloihin arjalaisten itsekkäiden pyrkimysten vaikutuksesta, syntyi kansannousu ja buddhalainen vallankumous. Tämä buddhalainen vallankumous sai aikaan merkittävän muutoksen ihmisten tietoisuudessa. Tämän jälkeen ihmiset hyväksyivät yleisesti ajatuksen siitä, että muutos yhteiskunnallisissa normeissa oli toivottavaa ja että käsitysten hyveestä ja paheesta oli oltava joustavia kyetäkseen mukautumaan eri aikakausien vaatimuksiin.

Tästä syystä Ramayanassa, Mahabharatassa ja Manu Samhitassa kuvataan eri aikakausiin liittyviä toisistaan poikkeavia yhteiskunnallisia normeja. Sellaiset henkilöt ovat täysin väärässä, jotka luulevat voivansa pakottaa voimaan hallinnollisin keinoin tietyntyyppiset oikeudenkäynnin muodot tai oikeusnormit omien oikkujensa ja mielijohteittensa mukaisesti, täysin välittämättä aja, paikan ja henkilöiden mahdollisesti tuomista muutoksista. Oikeusnormien perustana tulee olla ihmisten kollektiiviset tarpeet, ei yksityisten henkilöiden tai puolueiden oikut tai tietyntyyppiset käsitykset synnistä ja hyveellisyydestä.

Yhteiskunta on dynaaminen kokonaisuus. Sen on kuljettava eteenpäin lukemattomien koettelemusten kautta, murtautuen aina uusien vastoinkäymisten muurien läpi. Sen on varauduttava eri tyyppisiin oloihin ja vastoinkäymisiin ja varustauduttava niiden mukaisesti. Yhteiskunnalla ei ole varaa unohtaa menneisyydessä kohtaamiaan vastoinkäymisiä; sen on kuitenkin pidettävä mielessä, että nykyajan ongelmat ovat erilaisia kuin ennen ja että tulevaisuuden ongelmat tulevat olemaan uudenlaisia. Niinpä on jatkuvasti säädettävä uusia oikeusnormeja moraalinormien pohjalta, siten että ne sopivat muuttuneeseen ympäristöön ja uusiin oloihin.

Jos yksilön tai ryhmän toiminta noudattaa elämän periaatetta eikä vaikeuta minkään yksilön, ryhmän tai toisen yhteiskunnan olemassaoloa, silloin Samhitan (oikeusnormien) laatijoiden velvollisuus on antaa täysi tukensa sille, tai muussa tapauksessa normit ovat luonnonvastaisia ja ne voidaan työntää syrjään tai hyllyttää pysyvästi. Valtiovalta ei pysty tekemään tällaisista normeista täysin toimivia. Esimerkiksi Intian Brittihallinto pystynyt täysin saattamaan voimaan Sharda-lakia alhaisen koulutustason takia. Osa kansalaisista alkoi turvautua rangaistuksen pelosta hämäriin keinoihin ja epäsosiaalisiin toimiin kiertääkseen lakia. Toisin sanoen yhteiskunnan moraalinen taso laskee huomattavasti. Jos tällaisia oikeusnormeja laaditaan, silloin koko valtion arvovalta on vaarassa, se joutuu naurunalaiseksi yhteiskunnan silmissä.

Kun joku suorittaa rikoksen, hän menettää yleensä ihmisten myötätunnon. Mutta ne, jotka turvautuvat raakaan väkivaltaan protestoidakseen tällaista toimintaa vastaan, joka on yleensä vastenmielistä muille kansalaisille, yleensä nauttivat kansaa laajaa tukea ja sympatiaa.

Rangaistusjärjestelmä

Vaikka kuolemanrangaistukselle ei olekaan mitään kestäviä moraalisia perusteita, tietyissä pakottavissa tilanteissa ihmiset silti kannattavat sitä. Sellainen rangaistusjärjestelmä, josta puuttuu kaikki oikaiseva, reformistinen pyrkimys, jolla ei ole muuta käyttöä kuin pelon ylläpitäminen, jossa noudatetaan vihanpuuskassa ”silmä silmästä ”-periaatetta, ei sovi sivistyneelle yhteiskunnalle. Eikö rikolliselle − joka on ihminen joka tapauksessa, oli hän sitten miten suuri rikollinen tahansa − tulisi antaa mahdollisuus tulla hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi. On täysin mahdollista että henkilöt, joiden rikoksia kohtaan emme voi tuntea minkäänlaista sympatiaa, saattavat katua syvästi tekojaan haluavat ehkä omistaa loput elämästään yhteiskunnan todelliselle palvelulle. Jos rikollisuus mielisairaudesta aiheutuvaa, silloin, silloin laiminlyömme täysin velvollisuutemme, jos langetamme kuolemantuomion sen sijaan että pyrkisimme parantamaan sairauden.

Useimmissa sivistyneissä maissa noudatetaan periaatetta, jonka mukaan hetken mielijohteesta tehdystä rikoksesta annetaan lievempi tuomio. Tämä pätee myös muihin rikollisiin, jotka voivat toivoa lievempää tuomiota. Voimmeko me kannattaa ajatusta pään katkaisemisesta päänsäryn parantamiseksi? Voidaan väittää, että jos kyseiset rikolliset säästetään kuolemantuomiolta, silloin heille olisi annettava elinkautinen vankilatuomio, sillä useimmissa maissa ei pystytä järjestämään heillä tarpeellista hoitoa. Tämä puolestaan aiheuttaisi ahtautta vankiloissa. Herää kysymys, pystyykö valtio järjestämään ruoan ja vaatetuksen niin monelle ihmiselle? Mielestäni heidän ei tarvitsisi lainkaan olla valtion taakkana. Heidät voidaan laittaa sopivaan työhön ansaitsemaan toimeentulonsa, ja myös vankeusajan jälkeen valtion tulisi järjestää heille mahdollisuus ansaita toimeentulonsa omalla työllään.

Vankiloiden tulisi olla kasvatuslaitoksia, ja niissä työskentelevien henkilöiden tulisi olla psykologeja ja opettajia, jotka haluavat edistää yhteiskunnan hyvinvointia. Samoin vankilanjohtajan pätevyysvaatimusten tulisi olla samaa tasoa kuin tuomareiden. On yhteiskunnalle vahingollista, jos vankilanjohtajaksi nimetään joku henkilö pelkän akateemisen tutkinnon tai hyvien suhteiden perusteella. Jos henkilöt, jotka ovat joutuneet vankilaan epäsosiaalisten tekojen takia, kokevat että heille tehdään vääryyttä päivästä päivään, että muut eivät suhtaudu heidän avoimesti ja inhimillisesti; jos heille annetaan huonoa ruokaa ja vähemmän kuin heille kuuluisi, silloin heidän kateellinen ja rikollinen mielenlaatunsa vahvistuu entisestään.

Tähän liittyy vielä yksi asia. Mitä tapahtuu rikollisen perheelle kun tämä suljetaan vankilaan pitkäksi aikaa? Heidän on tultava jotenkin toimeen. Perheen pojat ehkä liittyvät johonkin jengiin ja tytöt saattavat turvautua prostituutioon. Toisin sanoen, kun rankaisemme yhtä rikollista, luommekin samalla kymmenen uutta rikollista. Niinpä vankilarangaistusta annettaessa onkin otettava huomioon tämän perheen taloudellinen tilanne, ja valtion on järjestettävä perheenjäsenille mahdollisuus ansaita rahaa omalla työllään.

Oikeudenkäynnissä ihmisille on annettava täydet ja tasavertaiset mahdollisuudet. Oikeudenkäyntimenettelyn tulee olla helppo ja kustannuksiltaan kohtuullinen. Tätä varten on erilaisten tuomareiden määrää lisättävä. Tämä pätee yleensä ottaen kaikkiin maihin, joissa tuomarit joutuvat lykkäämään oikeudenkäyntiä liiallisen työtaakan takia. En halua täysin vähätellä tämän merkitystä. Lykkääntyminen saattaa joskus osoittautua eduksi syyttömille henkilöille, mutta ei voida kiistää, että se voi myös auttaa rikoksentekijää, joka saa sen myötä mahdollisuuden peukaloida todistusaineistoa ja hankkia vääriä todistajia. Jokainen kokenut tuomari tietää, milloin ja missä tilanteessa lykkäämisestä on oikein ja yleisen edun mukaista, mutta jos yleinen etu ei edellytä sitä, ei yksikään tuomari hyväksy lykkäämistään pelkästään työmäärän takia. Tästä syystä on välttämätöntä lisätä tuomareiden määrää, vaikkei se olekaan helppoa.

Hakijoiden valinta edellyttää tarkkuutta ja mielikuvitusta. Toisaalta suhteellisen yksinkertaiset ja tavanomaiset tapaukset voidaan antaa vastuullisten maallikoiden käsiin. Lautamiesten käyttäminen tähän tarkoitukseen on hyvä idea. On totta että myös nämä joutuvat kantaa melko suurta vastuuta hoitaessaan tehtäväänsä. Mutta heistä tulee pelkkä taakka sellaisissa maissa, joissa on tapana valita heidät niiden joukosta, jotka ovat rikastuneet hetkessä liike-elämässä tai jotka ovat tulleet tunnetuiksi liehakoitsijoina. Kerran kuulin eräästä tuomarinalusta, jolla oli tapana ratkaista tuomio sen mukaan, sen mukaan kumman puoleiseen sieraimeen hänen sihteerinsä laittoi nuuskaa. Luonnollisesti se osapuoli, joka oli maksanut hyvin sihteerille, voitti oikeudenkäynnin. Me haluamme, 20:n kymmenennen vuosisadan sivistyneen yhteiskunnan jäseninä, pitää tuollaista menneisyyden tarinoina, ei nykyaikaan säännöllisesti kuuluvana piirteenä.

 

Henkinen ihanne

Ennaltaehkäisy on parempi kuin korjailu; tämä pätee kaikilla elämän aloilla. Kun huomaamme että, niin sanotun sivilisaation kehityksen myötä, myös rikosten luonne saa uusia, erityisiä muotoja, silloin meidän epäilemättä kiinnittää huomio juuri ennaltaehkäisyyn pikemminkin kuin korjailuun. Nykyään sivistyneen henkilön tärkein ajattelun aihe tulisi olla, kuinka ja millä keinoin saada ehkäistyksi rikollisen mielenlaadun kehittyminen, ei niinkään se miten rikollisen mieli saadaan parannettua.

Riippumatta siitä pidetäänkö heidän toimiaan yleisesti hyvinä vai huonoina, syntisinä tai hyveellisinä, ihmisen jatkavat ponnistuksiaan ihanteenaan pyrkimys saavuttaa onnellisuutta. Me arvioimme ihmisten toimintaa hyväksi tai huonoksi, synniksi tai hyveeksi sen perusteella missä määrin pystyvät sitä saavuttamaan. Harva ihminen on syntyessään pahaluonteinen. Pidän pelkkänä dogmina ja mahdottomana hyväksyä sitä, että edellä mainitut ongelmat olisi mahdoton ratkaista ihmisten kollektiivisin ponnistuksin, katsomatta ihmisten fyysisen rauhastoiminnan häiriöiden aiheuttamiin eroihin heidän ulkoisessa ja sisäisessä käyttäytymisessään.

Riippumatta henkilön laadusta, jos päämäärä halutaan saavuttaa moitteettomasti, jos se on täysi laaja-alaisuus, silloin puutteet tuon päämäärän saavuttamisen keinoissa ja prosessissa eivät saa tehdä kenestäkään ihmisarvoa vailla olevaa olentoa. Mutta jos, yhdessä tämän kanssa, tämän prosessin aste tai keinot ovat yhteneväiset psykologisten sanktioiden kanssa, silloin kaikki on hyvin. Siinä tapauksessa monet ihmiset luonnollisesti, synkronisoiden ykseyden kanssa useiden nykyisyyden ideologioittensa, ajatustensa ja ideoidensa mittarin, saattavat edetä kohti ykseyttä, saaden siten sisäisen yksilöllisen elämänsä virtaamaan sinfonisessa harmoniassa − yhdessä suuressa rytmissä. Tämä on terveen yhteiskunnan todellinen malli.

 

Tämä ykseyden ajatus on henkinen ajatusprosessi. Ihmisten on ennemmin tai myöhemmin hyväksyttävä tämä elämänsä keskeiseksi ihanteeksi, johon sisältää kaikenkattava kollektiivisuus, samoin kuin tie sen toteuttamiseen. Niin kauan kuin emme hyväksy sitä, ei ihmiskunta kykene toteuttamaan minkäänlaista tervettä uudistusta. Mitkään hyvät rikoslait tai sosiaaliset normit eivät voi yksin tuoda yhteiskunnallista vapautusta. Jos henkinen ihanne puuttuu, ei mikään sosiaalinen, taloudellinen, kirjallinen tai kansallinen poliittinen ohjelma voi ohjata ihmiskuntaa rauhan tielle. Mitä pikemmin ihmiskunta oivaltaa tämän absoluuttisen totuuden, sitä parempi.

Synti ja hyve ovat kumpikin mielen vääristymiä. Sitä, mitä pidetään pahana tietyssä paikassa, tiettynä aikana tai tiettyjen henkilöiden osalta, saatetaan pitää hyvänä jossain toisessa paikassa, toisena aikana tai toisen henkilön osalta. Yleisesti ottaen kaikki maat ovat perustaneet rikoslakinsa kyseisessä maassa vallitseviin yleisiin käsityksiin synnistä ja hyveestä. Nämä käsitykset pohjautuvat uskonnollisiin oppeihin. Minun mielestäni se, mikä tekee mielestä avaran ja kaikenkäsittävän, minkä avulla voi tuoda maailman lähelleen yhä suuremmassa määrin, on hyveellistä, ja se mikä tekee ihmisestä sairaalloisen itsekkään, on syntiä. Alue, jolla hyveellisiä tekoja tekevän henkilön mieli liikkuu, on taivas, ja alue jossa synnintekijän mieli ryntää villin vimman vallassa, on helvetti. Ei näe tarpeelliseksi välittää siitä, mitä erilaisissa uskonnollisissa opeissa sanotaan.

Universaali rikoslaki

Lopuksi katson että, lukuun ottamatta maantieteellisistä tekijöistä johtuvia syitä, ratkaisujen kaikkeen muuhun rikollisuuteen yhteiskunnassa, tulee universaalin ihmiskunnan löytyä yhdestä universaalista rikoslaista.

Ei ole lainkaan toivottavaa, että eri ihmisillä, mailla ja yhdyskunnilla olisi erilaiset rikoslait. Kaikki nauravat ilosta ja itkevät surusta, joten miksi erottelisimme ihmisiä toisistaan tuhanteen ja yhteen eri ryhmään?

Tavallisesti oikeus laatia perustuslaki tulee kuulua maailmanlaajuiselle elimelle, joka nauttii ihmisten keskuudessa laajaa kannatusta, muussa tapauksessa eri maiden vähemmistöt saattavat joutua sorretuiksi. Jokainen tietää, että kun vallankumousjohtajat selviävät voittajina poliittisesta kriisistä, heitä pidetään suurina isänmaanystävinä, mutta kun he joutuvat häviölle, heitä odottaa mestauslava vaikka olisivat syyttömiä. Heitä pidetään maanpettureina. Jotakuinkin kaikissa mahtavien tahto on laki. Heidän mielivaltaisuutensa on kaiken kritiikin ulottumattomissa. Mutta on tällainen tilanne toivottava? Eikö se tahraa sivilisaation kasvoja? Tästä syystä katson, että lainsäädäntövalta kuuluu maailmanlaajuiselle järjestölle ja samoin suvereeni tuomiovalta. Jos tämä maailmanlaajuinen järjestö pidättyisi puuttumasta eri maiden sisäisiin asioihin, silloin poliittisesti heikossa asemassa olevat kansat ja henkilöt joutuisivat käytännössä elämään orjuudessa vaikka heidän oikeutensa ja vapautensa olisivatkin laissa taattu.

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *