Elävät olennot ja niiden luonteenlaatu

Ne luontokappaleet, joiden mieli on alkanut toimia, joiden ektoplasma on aktivoitunut, tuntevat vaistomaisesti: ”Tämä on minun ruokaani, tämä ei ole minun ruokaani; nyt on aika nukkua,nyt on aika herätä.”Näillä kehittymättömillä luontokappaleilla on vain tällainen kapea-alainen tunne elämän perusvälttämättömyyksistä. Tämä tunne on yhtä voimakas yksisoluisilla kuin monisoluisillakin olioilla, mutta ero näiden kahden välillä on siinä, että kun yksisoluiset eivät pysty hankkimaan elämälleen välttämättömiä perusasioita, monisoluiset organismit osaavat tehdä sen hyvinkin tehokkaasti. Monisoluisella organismilla on suurempi mahdollisuus ristiriitaan ja koheesioon, koska monet solut toimivat kollektiivisesti. Seurauksena kehittymätön mieli saavuttaa hienosyisempiä ja korkeampia tasoja.

Ja mikä on seurauksena? Tässä vaiheessa monisoluinen olento tuntee itse tarvetta liikevoimaan. Tämä liikevoima toimii varmasti niin fyysisellä tasolla kuin hienommillakin tasoilla. Tämän liikevoiman siirtymistä evoluution myötä fyysiseltä tasolta hienosyisemmille tasoille voidaan nimittää elävien olentojen tunteeksi.

Tämä tunne toimii kahdella tavalla. Toinen elävien olentojen ryhmä, jolla on tietynlainen tunne, ajattelee: ”Minä loistan omassa kunniassani – minä luon perustan itselleni oman voimani kautta.” Tästä syystä ne eivät halua elää ryhmässä, ne liikkuvat maailmassa mieluummin yksin. Niillä ei ole edes perhe-elämää. Tiikerit, koirat ja monet muut eläimet ovat hyvin tunneperäisiä luonteeltaan, mutta ne elävät yksilöllisen tunteen mukaisesti. Toinen ryhmä eläviä olentoja ajattelee: ”Jos minä yhdistän oman älyni toisen älyn kanssa ja vielä jonkun toisen älyn kanssa ja tällä tavoin me yhdistämme 20, 30 tai 50 yksilön älyn, niin meistä tulee hyvin voimakkaita. Fyysisesti olemme jo voimakkaita – älyllisesti meistä tulee vielä voimakkaampia.” Niinpä ne valitsevat kollektiivisen elämäntavan. Esimerkiksi leijonat, norsut ja kyyhkyset elävät ryhmässä ja niillä on myös perhe-elämää. Tämä on niiden tapa edistyä.

Tämä vaisto, joka vetää kollektiiviseen tai yksilölliseen elämään ei aina ole riippuvainen älyn tasosta. Esimerkiksi lampaalla on hyvin vähän älyä, kun taas norsua pidetään hyvin älykkäänä, mutta molemmat elävät ryhmässä.

Jos tarkastelemme näitä kahta elävien olentojen luokkaa, näemme, että ihmiset kuuluvat niihin, joilla on ryhmämentaliteetti. Tämä ryhmämentaliteetti on riippuvainen yksilön psyykkisestä luonteesta, ajattelutavasta. Jotkut elävät olennot ajattelevat: ”Jos olemme ryhmässä, siitä on meille suuresti hyötyä, eläkäämme siis kollektiivisesti.” Jotkut toiset taas ajattelevat: ”Eläkäämme erillään – se on otollisempaa kehityksellemme.” Jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, että tämä ero on riippuvainen hampaiden rakenteesta: ne joilla on kulmahampaat kuuluvat yhteen luokkaan, kun taas ne, joilla ei ole kulmahampaita, kuuluvat toiseen luokkaan. Mutta tämä luokittelu on täysin väärä, sillä kulmahampaisista jotkut elävät erillään ja jotkut ryhmässä. Leijonilla on kulmahampaat ja ne elävät ryhmässä; kissoilla on myös kulmahampaat, mutta ne elävät erillään. Asia on riippuvainen mielenlaadusta, mentaliteetista. Tämä osoittaa, että elävien olentojen kehittyminen ei riipu hampaista tai kynsistä, pikemminkin se riippuu mielen rakenteesta.

Ihmiset ovat sosiaalisia olentoja, mutta heidän älyllinen tasonsa on paljon korkeampi kuin kaikkien muiden luontokappaleiden. Vaikka heidän älytasonsa onkin korkeampi, heillä on silti synnynnäisiä vaistoja ja tunteita kuten muillakin luontokappaleilla, ja heidän tunneperäisyytensä vaihtelee. Mutta ihmisen suurin aarre, jota eläimellä ei ole, on järkiperäisyys.

Tunnepohjainen kollektiivinen elämä eli puolisosiaalinen mielenlaatu viittaa sellaiseen yhteiskunnallisen tietoisuuden asteeseen, joka ei ole tarpeeksi vahva vastustaakseen ahdasmielisyyttä. Koska ihmisillä ei ole ainoastaan tunneperäistä mielenlaatua kuten toisilla luontokappaleilla, vaan myös rationaalinen mieli, saattaa syntyä ristiriita näiden kahden vastakkaisen pyrkimyksen välillä – jopa samassa henkilössä. Joskus järkiperäisyys voittaa, joskus tunne.

Älyn kehittyessä synnynnäiset vaistot menettävät vähitellen merkitystään. Esimerkiksi kukaan ei opeta lasta juomaan äitinsä maitoa, kukaan ei opeta lasta nauramaan tai itkemään – se oppii nämä asiat vaistomaisesti. Kehittymättömät luontokappaleet säilyvät hengissä vain näiden sisäisten vaistojensa avulla,mutta kehittyneet luontokappaleet eivät. Heidän sisäiset vaistonsa häviävät vähitellen antaen tilaa tunteelle evoluution myötä. Tunne vuorostaan väistyy järkiperäisen mielen kehittyessä.

Kun elävät olennot saavuttavat evoluutiossa tunnevaiheen, he jakautuvat kahteen ryhmään – toinen ryhmä pitää parempana kollektiivista elämää ja toinen yksilöllistä elämää. Ihmisten kollektiivinen elämä säilyy rikkoontumatta niin kauan kuin he ovat kehityksessään tunteen piirissä, sillä tuota yhteisötunnetta, tuota puolisosiaalista mielenlaatua motivoi tunne. Mutta kun rationaalisuus kehittyy, tunne alkaa heikentyä. Kun järkiperäinen arvostelukyky alkaa toimia, ihmiset huomaavat harmikseen: ”Voi! Pidimme sitä ja sitä uskonnollista johtajaa turhan suuressa arvossa – nyt huomaamme, että kaikki oli pelkkää papin ulkokultaisuutta ja gurun temppuja, hän ei pienimmässäkään määrin lisännyt ihmisten hyvinvointia!”… – ”Harmin paikka! Kunnioitimme häntä niin paljon, mutta nyt huomasimme, että hän loi 700 kastia yhteiskuntaan ja jakoi sen lukemattomiin ryhmiin aiheuttaen yhteiskunnan perikadon!”… ”Me erehdyimme pitämään tuota henkilöä suuressa arvossa, mutta nyt huomaamme, että hän aiheutti valtavasti vahinkoa yhteiskunnalle levittämällä kansallissosialismin aatetta!”

Aikaisemmin ihmiset eivät osanneet analysoida mitään loogisesti, koska heidän tunteensa sitoivat heidät ryhmäajatteluun. Mutta kun rationaalisuus kehittyi, tunne väheni ja samalla ryhmäajattelu sai kolhuja. Järkiperäisyys sanoo: ”Ei, tuo ei ole oikea tie. Koska kaikki elävät olennot tässä maailmassa ovat peräisin samasta lähteestä ja tulevat sulautumaan samaan päämäärään, niillä tulee olla sama oikeus elää ja tyydyttää tarpeitaan.”

”Sabai amra saman bujhi Siitatapa ksudha trsnar jvala Kachi kanchaguli danto kore tulli Vanciban tare saman yujhi.”

”Samalla tavoin tunnemme kaikki kylmän ja kuuman, nälän ja janon; Yhtä ankarasti kamppailemme kasvattaaksemme pienestä tunteesta suuren puun.”

Tunneperäistä taipumusta elää ryhmässä nimitetään sosiotunteeksi. Sosiotunne on miljoona kertaa vaarallisempi kuin geotunne, sillä sosiotunne johtaa ihmiset paljon etäämmälle oikeasta ajattelusta kuin geotunne. Niin kauan kuin ihmisen lukemattomiin taikauskoihin perustuva tunne toimii yhteiskunnassa, se sumentaa väistämättä älyn kirkkaan virran – ellei synny rationaalista mielenlaatua. Järkiperäisyyden puuttuessa ihmiset väistämättä vahingoittavat toisia ryhmiä, ja jopa oman ryhmänsä alaryhmiä. Tässä alaryhmä tarkoittaa pienempää ryhmää, oma perhe mukaan luettuna (perheen edut edustavat ihmisen yksilöllisiä etuja). Monen ihmisen toiveet ovat usein yhteisön edun vastaisia. Jos tunneperäisesti asennoituva tai ryhmäajatteluun taipuvainen yksilö ei saa riittävää kannatusta ryhmältään tai alaryhmältään tai perheeltään, hänestä tulee kyynikko.

Nykyään tämä tunnepohjaiselle asennoitumiselle perustuva ryhmämielenlaatu on lisääntymässä; toisaalta järkiperäinen ajattelu ei lisäänny samaa vauhtia. Tästä syystä itsemurhien ja psyykkisesti häiriintyneiden ihmisten määrä lisääntyy nopeasti. Tämä kaikki johtuu tunnepohjaisesta asennoitumisesta tai ryhmäajattelusta, joka perustuu siihen. Kun tietty ryhmä, jota sosiotunne motivoi, ajattelee vain omia yhteiskunnallisia, taloudellisia ja poliittisia etujaan ja on täysin välinpitämätön toisten ryhmien vastaavista eduista, syntyy lopulta ryhmien tai yhteisöjen välisiä ristiriitoja. Ne jotka pyrkivät voittamaan muut tässä konfliktissa julistaen samalla rauhan sanomaa, harhauttavat ihmisiä tyhjillä puheillaan. He sanovat: ”Lopettakaamme tämän tai tuon aseen käyttö.” Mutta he ovat täysin sentimentaalisuuden, ryhmähengen tai tunteeseen perustuvan puolisosiaalisuuden ohjaamia. He ovat ensimmäisen luokan hurskastelijoita. Heidän periaatteensa on: ”Julista rauhan sanomaa, mutta pidä ruuti kuivana” – jotta voit minä hetkenä tahansa ladata tykin.

Nykytilanteessa sivilisaatio on tullut tuohon pisteeseen. Ihmisten tulee pelastaa itsensä tuon ryhmämentaliteetin kauhistuttavilta seurauksilta, tästä puolisosiaalisesta sisäisestä asenteesta, joka perustuu tunneperäiseen mielenlaatuun. Tästä syystä, kuten aiemmin mainitsin, ovat opiskelu ja rationaalisuus olennaisen tärkeitä.

Mutta sen lisäksi tarvitaan välttämättä jotain muutakin. On luotava vankka perusta, joka auttaa ihmiskuntaa kohtaamaan kaikki nämä ristiriidat. Mikä on tuo vankka perusta? Se on sen asian oivaltaminen, että yksikään luontokappale, joka on syntynyt tähän maailmaan ei halua lähteä tästä maailmasta ennenaikaisesti. Meidän tulee järjestää jokaikiselle ihmiselle ravinto, vaatetus, koulutus, asunto ja terveyspalvelut niin, että kaikki voivat elää tässä maailmassa niin pitkään kuin mandollista ja jotta he voivat olla hyödyksi muille. Meidän tulee varustaa heidät ehtymättömin voimavaroin, jotta he voivat kulkea kohti henkistä päämäärää. Juuri tätä periaatetta sanotaan sama-samaja tattvaksi (yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden periaate). Kaikkien ihmiselämän ilmenemismuotojen tulee perustua tälle sama-samaja tattvalle.

Kolkata, 14. maaliskuuta 1982