Eettiset periaatteet — yama ja niyama

Eettinen elämäntapa on sadhanan (henkisten harjoitusten) perusta. Täytyy kuitenkin muistaa, että moraalisuus tai hyvä käytös ei ole henkisen kehityksen korkein saavutus. Moraalinen henkilö voi olla ihanteena toisille, mutta sadhakalle (henkiselle kokelaalle) tämä asia ei ole mainitsemisen arvoinen. Sadhana vaatii alusta alkaen mielen tasapainoa. Tällaista mielen tasapainoa voidaan myös nimittää moraalisuudeksi.

 

Ihmiset sanovat usein: ”En seuraa mitään uskontoa tai rituaale­ja, pysyn totuudessa, en vahingoita ketään enkä valehtele. Siinä kaikki, mikä on välttämätöntä. Mitään muuta ei tarvitse tehdä tai oppia.” Tulisi ymmärtää selkeästi, että moraalisuus on vain pyrkimys viettää mallikelpoista elämää. On parempi määritellä moraalisuus dynaamiseksi voimaksi sen sijaan, että pitäisimme sitä staattisena, sillä tasapaino ulospäin suuntautuvassa toimin­nassamme pysyy yllä käymällä taukoamatonta sotaa kaikkia vastakkaisia ideoita vastaan: Kyse ei ole sisäisen ja ulkoisen tasapainosta. Jos ulkoisen houkutuksen paine saa mielen tasa­painottamaan tilaan ja jos tämä psyykkinen häiriö on voima­kas, niin on todennäköistä, että sisäiseen taisteluun varattu voima antaa periksi ja sen jälkeen ulkoinen tasapaino eli se, mikä näyttää olevan moraalisuutta, murtuu minä hetkenä hyvänsä.

 

Tämän vuoksi ei ole epäilystäkään siitä, että moraalisuus ei ole päämäärä eikä staattinen voima. Moralistin moraali voi pettää minä hetkenä hyvänsä. Ei voida sanoa varmuudella, että mora­listi, joka on välttänyt kiusauksen ottaa vastaan kahden markan lahjus, pystyisi vastustamaan myös tuhannen markan lahjuksen houkutusta. Tästä huolimatta moraalisuus ei missään nimessä ole arvotonta ihmiselle: moraalisuus on kunnon kansalaisen tunnusmerkki ja lähtökohta sadhanan polulla.

 

Moraalisten ihanteiden tulee olla sellaisia, että ne voivat varus­taa ihmisen sekä kyvyllä että innolla edetä sadhanan polulla. Moraalisuus on riippuvainen yrityksistä pitää tasapaino ajan, paikan ja henkilön suhteen, ja niinpä moraaliohjeissa voi olla eroavaisuuksia, mutta moralismin äärimmäisenä päämääränä on korkeimman onnen saavuttaminen ja sen vuoksi ei tulisi olla mahdollisuutta minkäänlaiseen suhteellisuuden aiheuttamaan epätäydellisyyteen. Ei voida sanoa, että ihmiselämän lopullinen tarkoitus on olla varastamatta; suotavaa sen sijaan on, että taipumus varastamiseen poistettaisiin. Elämän tarkoitus ei voi olla se, että ihminen ei sorru valehtelemiseen; tärkeätä sen sijaan on, että taipumus valehdella hävitetään ihmisen mielestä. Sadhaka aloittaa henkiset harjoituksensa omaksuen moraaliset periaatteet, joiden mukaan hän ei syyllisty varastamiseen eikä valehtelemiseen. Sen moraalisuuden päämääränä on sellaisen ykseyden tilan saavuttaminen Brahmassa, missä ei ole jäljellä mitään halua varastaa, ja jossa kaikki taipumuksen valheellisuu­teen katoavat.

 

Ananda Margan sadhanassa moraalinen opetus liittyy tähän tavoitteeseen ykseydestä Brahman kanssa, koska sadhana ei ole mahdollista ilman sellaista moraalista ajattelua. Sadhana vailla moraalisuutta kääntää ihmisen jälleen aineellisiin nautin­toihin ja hän saattaa millä hetkellä hyvänsä käyttää suurella ponnistuksella saavuttamansa mielen energian sammuttaakseen fyysisten kaipaustensa janoa. On monia, jotka ovat eksyneet joogan tai tantra sadhanan tiellä ja elävät maineensa menettä­neinä ja häpeässä. Se vähäinen kehitys, minkä he ovat saavut­taneet viettiensä voimallisen hallinnan avulla, katoaa hetkellisen virheen vuoksi maallisten nautintojen etsinnässä.

 

Siksi tulee korostaa, että moraalisten periaatteiden tarkka noudattaminen on tärkeää jo ennen sadhanan aloittamista. Niiden, jotka eivät seuraa näitä periaatteita, ei tulisi pyrkiä sadhanan polulle, muutoin he tuottavat vahinkoa sekä itselleen että muille. Acaryat (Ananda Margan meditaatio-opettaja) ovat varmasti huomanneet, että erittäin itsekkäät ihmiset pelkäävät Ananda Margaa, koska he pelkäävät ankarien moraalisten periaatteiden noudattamista. He ovat huolissaan, että Ananda Margan leviämien saattaa vaikeuttaa heidän halpamaisten, itsekkäiden halujensa täyttymistä, ja siksi he pyrkivät vahingoit­tamaan Margaa tarkoituksenaan peittää omat heikkoutensa ja epärehellisyytensä. Mutta muista, että se, jolta puuttuu moraali­nen mieli, ei edes ansaitse tulla kutsutuksi ihmiseksi. Kuinka kovasti hän yrittääkin, ei pelkkä kerskailu voi pitkään peittää hänen mielensä halpamaisuutta.

 

YAMA SADHANA

 

Ensimmäinen osa käytösohjeista ihmiselle on yama sadhana. Käsittelemme yama sadhanan kaikki kohdat. Tiedät, että yama koostuu viidestä periaatteesta: ahimsa, satya, asteya, brahmacarya ja aparigraha.

Ahim ’sa sasatyasteyam Brahmacaryaparigrahah yamah

Näiden viiden periaatteen haIjoittaminen opettaa itsensä hallitsemista eri tavoin. Sanskritinkielen sana samyama tarkoittaa hallittua käytöstä. Tulee ymmärtää selkeästi, että samya­maan ei sisälly minkään tai kenenkään tuhoaminen.

 

AHIMSA

Manovakhayaeh sarvabhutanamapiid’anamahim ’sa

Ahimsa tarkoittaa, että ihmisen ei tulisi aiheuttaa tuskaa kenellekään eikä loukata ketään ajatuksin, sanoin tai teoin. Monet tulkitsevat väärin tämän sanan. Jotkut niin sanotut oppineet määrittelevät ahimsa-käsitteen siten, että jos sitä tarkasti noudattaisi, olisi mahdotonta elää missään − sen paremmin yhteiskunnassa, metsissä, kukkuloilla kuin luolissakaan. Tällaisissa ahimsan tulkinnoissa ole kiellettyä ainoastaan tappaminen, vaan jopa itsepuolustus. Maan muokkaaminen saattaa aiheuttaa kuoleman lukemattomille maanpinnan alla eläville hyönteisille ja eliöille. Siksi ei ole sallittua käyttää auraa. Sellaisen ahimsa-käsitteen seuraajat sanovat, että uskonnollista elämäntapaa seuraamaan pyrkivien ei pitäisi käyttää auraa, vaan palkata toisia, alempisyntyisiä ihmisiä tähän puuhaan varjeltuakseen itse elämän tuhoamisen synniltä. Sokeria täytyy kaataa muurahaisten pesiin riippumatta siitä, onko ihmisillä ruokaa vai ei. Köyhien pitää antaa vertaan pitääkseen hengissä hyönteisiä, ihmisten synnynnäisiä vihollisia.

 

Se ei ole ahimsan määritelmä, se vain aiheuttaa hämmennystä. Se on vastoin todellista dharmaa, se on olemassaolon lakien vastainen. Hengityskin aiheuttaa kuoleman lukemattomille mikrobeille. Ne ovat kaikki elollisia olioita ja niiden pelastami­seksi täytyy lakata hengittämästä! Lääkkeiden määrääminen sairaille täytyy lopettaa, koska lääkkeet johtavat tautia aiheutta­vien bakteerien tuhoon. Jos ahimsaa tulkitaan näin, niin missä voivat tulkitsijatkaan elää? Heidän täytyy luopua jopa puhdiste­tusta vedestä, koska vedenpuhdistusmenetelmä tuhoaa epäpuhtautta aiheuttavat pieneliöt. Ei olisi myöskään mahdol­lista juoda epäpuhdasta vettä, koska silloin on todennäköistä että pieneliöt kuolevat vatsassa.

 

Veda-kauden jälkeisenä aikana tällaista ahimsaa harjoitettiin Intiassa pitkään, ja sen johdosta elämä kävi hyvin kurjaksi tavalliselle ihmiselle. Hän tunsi pelkoa niin sanotun ahimsan hallitse­maa uskontoa kohtaan. Heidän oli siksi pakko hyväksyä ateisti­nen usko ja he jättivät dharman tien. Näistä kaikkia käyttäyty­missääntöjä vailla olevista ateisteista, jotka aina ensimmäiseksi ajattelivat itseään, tuli taakka yhteiskunnalle ja maailmalle. Niis­tä, jotka halusivat niin sanotun ahimsa-vaikutteisen uskonnon vallitsevan, kehittyi luonteeltaan epäkäytännöllisiä ja kykene­mättömiä yksilöitä. Niinpä nykymaailmassa on pakottava tarve arvioida näitä historiallisia tosiasioita uudelleen, uudesta näkökulmasta.

 

Tätä aikakautta seurasi toinen, jolloin levitettiin uutta määritelmää ahimsasta. Tämän määritelmän mukaan himsa (toisen vahingoittaminen) tarkoitti tuskan aiheuttamista eläville olennoille, mutta ajatus on pahasti väärässä. Jos tuskan aiheuttaminen vastaa himsaa, täytyy, eläinten teurastamista myös kutsua himsaksi, koska eläimet eivät tarjoa päätään vapaaehtoisesti kuoleman alttarille tähän tarkoitukseen.

 

Äskettäin on tullut esiin vielä yksi ahimsan tulkinta. Se muistut­taa jossain määrin edellistä, mutta siitä puuttuu tämän yksinker­taisuus ja vilpittömyys. Sen määritelmän mukaan ahimsalla tarkoitetaan väkivallattomuutta ja voimankäytön välttämistä. Ahimsan tarkoitusta on siinä tulkinnassa vääristelty luultavasti kaikkein eniten. Kaikissa toiminnoissa, niin pienissä kuin suuris­sakin, yksilöllinen mieli edistyy juuri voittamalla vastustavat voimat. Elämä kehittyy voiman avulla. Jos tätä voimaa ei kehi­tetä oikealla tavalla, tulee elämästä äärimmäisen tylsää. Kukaan viisas ihminen ei kannustaisi siihen, koska se on vastoin ihmis­luonteen perusominaisuuksia.

 

Siksi väkivallattomuuden (niin sanotun ahimsan) sankareiden on täytynyt aina turvautua tekopyhyyteen ja valheeseen, kun he ovat halunneet käyttää tätä niin sanottua ahimsaa joihinkin omiin tarkoituksiinsa. Jos joku kansa valloittaa toisen maan voimakeinoja käyttäen, täytyy valloitetun kansan käyttää voimaansa saadakseen vapautensa takaisin. Voiman käyttö voi olla karkeaa tai hienosyistä, ja sen vaikutuksesta sekä valloitta­jien ruumis että mieli saattavat vahingoittua.

 

Jos jotain voimaa käytetään, ei sitä voida kutsua väkivallattomuudeksi. Eikö ole väkivaltaa, jos loukkaat ihmistä − et käsin, mutta jollakin epäsuoralla tavalla? Eikö jonkin tietyn valtion boikotointi ole väkivaltaa? Siksi sanon, että niiden, jotka käsittävät väkivallatto­muuden ja ahimsan synonyymeiksi, täytyy jatkuvasti turvautua tekopyhyyteen tehdäkseen toimintansa oikeutetuksi. Armeija ja poliisi ovat välttämättömiä maan hallitsemiseksi. Jos ne eivät käytä voimakeinoja edes tarpeen vaatiessa, ei niiden olemas­saololla ole mitään merkitystä. Luotiin merkitty niin sanotun ahimsan eli väkivallattomuudenmerkki tee ei luodista väkivalla­tonta.

Niiden, jotka eivät ole kunnolla varustautuneet vastustaakseen pahantekijää, tulisi tehdä kaikkensa vahvistaakseen itseään ja sitten käyttää tätä voimaansa oikealla tavalla. Kun ei ole kykyä vastustaa pahaa eikä edes pyrkimystä saavuttaa sellaista kykyä, saattaa julistautuminen väkivallan vastustajaksi omien heik­kouksien peittelemiseksi vastapuolen edessä palvella poliittisia tarkoitusperiä, mutta se ei suojele oikeudenmukaisuuden louk­kaamattomuutta.

 

Ahimsa-sanan merkitys sadhanan yhteydessä on jo selvitetty aikaisemmin. Sen oikean merkityksen mukaan ihmisen täytyy tarkkaavaisesti ohjata käyttäytymistään varmistaakseen, etteivät hänen ajatuksensa tai tekonsa aiheuta tuskaa kenellekään eivät­kä ole epäoikeudenmukaisia ketään kohtaan. Kaikki ajatukset ja teot, joiden tarkoituksena on aiheuttaa vahinkoa jollekin, ovat himsaa. Elämän olemassaoloon kuuluu tiettyjen alempien elämänmuotojen tuhoutumista huolimatta siitä, onko tarkoi­tuksena vahingoittaa niitä tai ei. Hengitystapahtuma tappaa monia miljoonia soluja. Olipa asiasta tietoinen tai ei, niin kaikessa toiminnassa kuolee ja tuhoutuu eläviä soluja. Ennaltaehkäisevä terveydenhoito merkitsee miljoonien tauteja aiheut­tavien bakteerien tuhoa. Viljan tuhohyönteisiä, loisia, sääskiä, luteita, hämähäkkejä jne. tapetaan myös lukemattomin tavoin. Tämä on välttämätöntä oman toimeentulon turvaamiseksi, tarkoituksena ei ole aiheuttaa tuskaa niille. Siksi sellaisia tekoja ei voida myöskään luokitella himsaksi, ne tulee tehdä itsepuo­lustukseksi.

 

Kaikkien olentojen fyysisessä kehossa tapahtuu kaiken aikaa rakentumista ja hajoamista vastakkaisten prosessien yhteenliit­tymisten vaikutuksesta ja myös rakenteiden yhtenäisyystarpei­den vuoksi. Riisiryynit saadaan riisinjyvistä − eikö riisinjyvässä ole elämää? Se pystyy itämään. Se kykenee myös lisäänty­mään. Kehosi ylläpitämiseksi valmistat riisin ruoaksi tappaen riisinjyvät. Onko sinulla aikomusta vahingoittaa ketään tai mitään laittaessasi riisiä? Voidaan siis nähdä, miten elämän olemassaolo riippuu toisista elämänmuodoista. Siinä ei ole kysymys himsasta tai ahimsasta. Jos tämä käsitetään himsaksi, täytyy elävien olentojen tulla toimeen hiekalla ja kivillä. Jopa hengittäminen täytyy lopettaa, eli täytyy tehdä itsemurha.

Ravinnon suhteen on kuitenkin erittäin tärkeätä muistaa kaksi asiaa. Ensinnäkin ravinnoksi tulisi mahdollisuuksien mukaan valita sellaisia luontokappaleita, joissa tajunnan kehitys on suhteellisen vähäistä, eli jos ravinnoksi sopivia kasveja on saata­villa, ei eläimiä tulisi teurastaa. Toiseksi: aina ennen kuin ryhtyy tajunnaltaan kehittyneen tai kehittymättömän eläimen tappami­seen, tulee harkita, olisiko mahdollista välttää tämä teko säilyt­täen silti oman terveytensä.

 

Ihmisen ruumis koostuu lukemattomista elävistä soluista. Nämä solut kehittyvät ja kasvavat samankaltaisten elävien solujen avulla. Millaista ruokaa syöt, vaikuttaa sinun elävien solujesi ominaisuuksiin. Viime kädessä kaikki solut yhdessä vaikuttavat Jossain määrin mieleesi. Jos ihmisruumiin soluja ravitaan mädäntyneellä ja pahanhajuisella ruoalla tai sellaisen eläimen tuoreella lihalla, jolla on alhaisia taipumuksia, on hyvin luonnol­lista, että mieli suuntautuu enemmän alhaiseen. Ei ole missään tapauksessa suositeltava tapa syödä mitä tahansa ruokaa ilman harkintaa, vaikka ei olisikaan kyse himsasta tai ahimsasta. Sinun ei pitäisi pitää periaatteenasi tehdä mitä sinua huvittaa. Sinun tulee toimia harkiten. Pitemmän päälle tulee omaksua periaate ruoan suhteen − muutoin toimitaan aparigrahan periaatetta vastaan. Mitä aparigraha merkitsee, selvitetään myöhemmin.

 

Himsa ja voimankäyttö eivät ole sama asia. Joskus voiman­käyttö saattaa johtaa himsaan, vaikka mielessä ei olekaan tuskan tuottaminen. Jos olosuhteiden paine pakottaa käyttä­mään voimaa tiettyjä yksilöitä vastaan ja seurauksena on himsa, kutsutaan tällaisia yksilöitä sanskritin kielessä atatayiiksi.

 

Ks’etradarapaharii ca shastradhánii dhanapahah Agnidagaradashcaeva sa d’ete hyatatayinah

Henkilö, joka haluaa ottaa omaisuutesi raa’alla voimalla, ryös­tää vaimosi, murhata sinut, anastaa omaisuuttasi, sytyttää taloja palamaan tai tappaa myrkyttämällä, on atatayii. Jos joku henki­lö tai maa haluaa valloittaa toisen maan osittain tai kokonaan, ei fyysisen voiman käyttö hyökkäävää voimaa vastaan ole ahimsan periaatteen vastaista. Paremminkin ahimsan periaat­teen väärä tulkinta tai himsan ja voimankäytön pitäminen samana johtaa tavallisen ihmisen kärsimykseen omaisuuden tai onnellisuuden menettämisen tai muun koettelemuksen kautta.

Joskus käy niin, että kun tarkoituksena on oikaista taikauskois­ten ihmisten harhakäsityksiä, loukkaavat vakuuttelijat heidän tunteitaan käyttäytymisellään. Historia kertoo miten kuvainpal­vonnan vastustajat ovat usein tuhonneet kauniita temppeleitä, jotka olivat ainutlaatuisen arkkitehtuurin edustajia. Kaikki tällai­set toimet ovat äärimmäisen väkivaltaisia, koska ne aiheuttavat suurta tuskaa kuvien palvojille, minkä vuoksi he itsepintaisesti palvovat kuviaan, vaikka ovatkin täysin vakuuttuneita sen hyödyttömyydestä. Tämä ei estä ainoastaan kuvainpalvojien henkistä kehitystä, vaan koko yhteiskunnan kehitys taantuu. On huomion arvoista, että jos jossain maassa kaikki ihmiset luopu­vat kuvien palvonnasta, niin ne henkiset yksilöt, jotka seuraavat brahmacaryan periaatetta, säilyttävät kuvat huolellisesti museoissa kunnioittaen niiden veistoksellista ja esteettistä kauneusarvoa. He eivät missään tapauksessa tuhoa näitä kauniita teoksia. Taideteoksen tuhoaminen johtaa myös hieno­syisten asioiden arvostuksen vähenemiseen, mikä ei ole millään tapaa suotavaa.

 

Kun mieli on vielä kiintynyt uskonnollisiin tai lahkolaisiin symboleihin tai alistuu taikauskoisiin rituaaleihin, on se tekemi­sissä karkeiden kohteiden kanssa. Jos yritetään jyrkin keinoin puuttua lahkolaisten taikauskoon, aiheuttaa se pelkästään vastareaktion lahkolaisen mielessä, mikä on este sadhanalle. Siksi paras keino on auttaa taikauskoisia henkilöitä laajenta­maan mieltään kosmisen mieltämisen (Brahma bhavanan) avulla. Ainoastaan siten he pystyvät helposti luopumaan taikauskostaan.

 

Ahimsan periaate, yksi Brahma sadhanan osa on nyt varmaan­kin hyvin ymmärretty. Pohditaan nyt, onko oman lapsen rankaiseminen himsaa vai ahimsaa. Ei, se ei ole himsaa, koska pyrkimyksenä ei ole lainkaan vahingon tai kivun tuottaminen. Rankaisemisen tarkoituksena ei ole saada lasta itkemään, vaan rangaistus on ainoastaan lapsen ojentamiseksi. Olipa kyseessä varas, ryöväri, herrasmies tai ystävä, ei mitään toimintaa voida määritellä himsaksi, jos se tehdään todellisen ojentamisen hengessä, näyttipä se kuinka kovalta tahansa.

 

On selvää, että jokapäiväisessä elämässä ei ole lainkaan vaikea­ta seurata todellisen ahimsan tietä. Lihan syöminen kuumissa maissa on haitallista, etenkin kun kasviksia on runsaasti saata­villa. Kuitenkaan ei lihan syömistä voida sanoa himsaksi tai ahneudeksi, kun sitä syödään lääkärin määräyksestä toivuttaes­sa sairaudesta tai lääkityksen osana, koska lihaa syödään silloin vain elämän ylläpitämiseksi. Erittäin kylmissä maissa ihmiset syövät eläinten lihaa, pitävät yllään eläinten nahkoja ja poltta­vat eläinrasvaa välttämättömyyden pakosta.

 

Sankaruus tulee esiin taistelussa hyökkääjiä vastaan. Ramayanassa, suuressa eepoksessa, kerrotaan Ramasta, joka kaikin voimin käy sotaa Ravanaa vastaan, joka on ryöstänyt hänen vaimonsa. Raman toiminta ei ollut millään tavoin ahimsan periaatetta vastaan, koska hän ei tunkeutunut Sri Lankaan valloittaakseen alueita tai aiheuttaakseen vahinkoa. Mahabharatassa (Intian kansalliseepoksessa) Mahapurusa Shrii Krishna vaatii Pandavan veljeksiä käymään asein kaorava-ryhmää vastaan, koska he olivat hyökkääjiä (atatayii) ja he olivat otta­neet maan hallintaansa voimakeinoin. Kuka uskaltaisi syyttää Shriiman Mahaprabhua, rakkauden ruumiillistumaa, suurta henkistä ja yhteiskunnallista vallankumouksellista, himsaksi luokiteltavien keinojen käytöstä. Kuitenkin hän kävi tyrannimai­sen tuomarin kimppuun kuin leijona. Jos himsa ja voimankäyt­tö olisivat synonyymejä, ei Mahaprabhu, armon ruumiillistuma, olisi toiminut näin.

 

Voimankäyttö hyökkääjää vastaan on rohkeutta, ja voimankäy­töstä pidättäytyminen on pelkuruutta. Heikkojen ihmisten täytyy arvioida voimansa ennen ryhtymistä väkivaltaiseen yhteydenottoon voimakkaan hyökkääjän kanssa, sillä jos taiste­lu aloitetaan ilman riittävää voimaa, saavuttaa vääryys tilapäi­siä voittoja. Historiassa sellaista virhettä on sanottu rajput-hulluudeksi. Rajputit olivat aina valmiita taistelemaan rohkeasti torjuakseen Mughalin maahantunkeutumisen. He kiistämättä taistelivat urheasti, mutta kohtasivat vihollisensa arvioimatta omaa voimaansa. He kärsivät juonitteluista ja sisäisistä erimieli­syyksistä, ja siksi he aina hävisivät taistelut ja kuolivat sankari­kuoleman. On siis välttämätöntä varustautua riittävästi, ennen kuin julistaa sodan hyökkääjää vastaan. On vääryyden suosi­mista antaa hyökkääjälle anteeksi oikaisematta hänen luonnettaan. Tietenkin, jos havaitset, että hyökkääjä tulee tuhoamaan sinut,käytätpä voimaa tai et, on oikein taistella parhaansa mukaan jäämättä odottelemaan lisävoimia.

 

SATYA

 

Parahitartham’ vaunmanaso yatharthatvam ’ satyam

Satya merkitsee mielen oikeata toimintaa ja oikeata sanojen käyttöä hyvää tarkoittavassa hengessä. Sillä ei ole vastinetta luomen kielessä. Sanat tosi ja totuus käännetään sanskritiksi sanalla rita (esittää tosiasia). Sadhakaa ei kehoteta kulkemaan ritan tietä. Hänen tulee harjoittaa satyaa. Satyan käytännön uoli on riippuvainen suhteellisuudesta, mutta sen lopullinen merkitys piilee Parama Brahmassa, korkeimmassa henkisessä olemuksessa. Siksi Brahmaan viitataan usein ilmaisulla ”satyan  todellinen olemus”.

 

Satyam ’jinanamanantam’ Brahma

 

Vaikka sadhakan tavoitteena on saavuttaa tuo lopullinen olemus, täytyy hänen matkan aikana olla tekemisissä ympäristönsä suhteellisuuksien kanssa. Ihmiset ovat rationaalisia olentoja. Heillä on erilaisessa määrin kykyä tehdä sitä, mikä on tarpeen tai hyväksi ihmiskunnalle. Henkisyyden alueella sellaiset ajatukset, puheet ja teot on määritelty satyaksi.

 

Joku esimerkiksi ryntää luoksesi turvaa hakien. Ehkä et tiedä, onko hän syyllistynyt johonkin vai ei, tai ehkä tiedät varmuudella, ettei hän ole syyllinen. Hänen jälkeensä tulee roisto, joka aikeissa pahoinpidellä häntä. Jos tämä kauhuissaan oleva mies etsii pakopaikkaa talostasi ja sitten tulee roisto, joka kysyy hänen olinpaikkaansa, mitä sinun tulisi tehdä? Jos pitäydyt tiukasti ritassa eli tosiasioissa, niin kerrot roistolle miehen olin­paikan. Jos roisto on murhamies, niin etkö silloin ole vastuussa tästä murhasta? Virheesi voi johtaa viattoman ihmisen murhaan. Pitäytymällä ritassa eli tosiasioissa tulet epäsuorasti syylliseksi tähän katalaan rikokseen. Mitä sinun kuuluisi tehdä, jos noudattaisit oikeaa satyan tulkintaa? Sinun tulisi olla paljas­tamatta miehen olinpaikkaa ja ennemminkin johtaa takaa-ajaja harhaan, niin että pakenija voisi palata turvallisesti kotiinsa.

 

Oletetaan tilanne, jossa äitisi on parhaillaan syömässä. Saapuu kirje, jossa kerrotaan äitisi isän kuolemasta. Jos äitisi kysyy kirjeen sisältöä, mitä vastaat? Jos pitäydyt ”totuudessa”, niin paljastat uutisen hänen isänsä kuolemasta, mikä aiheuttaa hänelle suuren järkytyksen, eikä hän pysty edes syömään ateriaansa loppuun. Tässä tapauksessa olisi parempi sanoa, että kaikki hänen kotonaan on aivan hyvin. Kun äitisi on lopettanut syömisen, mainitseminen isoisäsi sairaudesta valmistaisi häntä ottamaan vastaan suru-uutisen. Tällä tavoin, vaikka on sanottu muuta kuin tosiasioita, on kunnioitettu satyaa.

 

ASTEYA

 

Paradravyapaharan otyago steyam

Asteya merkitsee että ei ota itselleen mitään mikä kuuluu toisil­le. Varastamista on neljää lajia:

 

  1. Jonkin esineen varastaminen

Tavallisesti ihmistä, joka varastaa jonkun esineen, kutsutaan varkaaksi. Mutta varkaita eivät ole vain ne, jotka aseellisen ryöstön jälkeen pakenevat varastetun tavaran kanssa. Varkau­deksi määritellään mikä tahansa anastaminen raa’an fyysisen voiman, aseiden tai älyn avulla, olipa sitten kyseessä raha tai tavara, koska sellaiseen tekoon liittyy pyrkimys ottaa toisen tilaisuutta vilpillisin keinoin. Varkautta ei luonnollisestikaan ole rahan vaihtaminen rahaan, viljaan, kultaan tai muuhun vastaavaan.

 

  1. Psyykkinen varkaus

Tässä tapauksessa et ottanut haltuusi mitään aineellista, mutta suunnittelit sitä mielessäsi. Tätä kutsutaan myöskin varkaudeksi, Koska olet varastanut mielessäsi. Ainoastaan lain tai arvostelun Kohteeksi joutumisen pelko esti sinua tekemästä tekoa fyysisesti.

 

  1. Estäminen toista saamasta sitä mikä hänelle kuuluisi

Vaikka et ota haltuusi mitään, mikä kuuluu toisille, mutta et anna heidän saada heille kuuluvaa, olet vastuussa heidän puutteestaan. Tämä on myös varastamista.

 

  1. Edellisen suunnitteleminen mielessä

s et varsinaisesti estä ketään saamasta hänelle kuuluvaa, mutta suunnittelet mielessäsi sellaista, on se varkautta. On tarpeen hieman selittää edellä olevia kohtia kolme ja neljä. Olet ehkä havainnut, että monet sivistyneet ihmiset matkustavat junassa ilman matkalippua. He eivät suoranaisesti varasta rautatieyhtiöltä, mutta he eivät anna rautatieyhtiölle, mitä sille kuuluu. Tilanteen pieni pohtiminen tekee selväksi, että kyseessä tietynlainen vaihtokauppa matkustajien ja rautatieyhtiön välillä, ja siksi liputta matkustavat syyllistyvät edellä selitettyjen kohtien kolme ja neljä mukaiseen varkauteen. Junamatkustajat et saaneet palvelun rautatieyhtiöitä. Ostamalla lipun he maksavat palvelusta, ja niinpä rautatieyhtiötä ei voida pitää palvelujärjestönä. Kun rautatieyhtiö ei tarjoa ilmaispalveluja, on matkalipun maksamatta jättäminen varastamista.

 

Mietipä hetken aikaa: Millainen ihminen syyllistyy kuvatunlaiseen varkauteen pienen rahasumman vuoksi? Usein sen tyyppi­set ihmiset helposti puhuvat suuria, arvostelevat avoimesti johtajia syyttäen heitä korruptiosta ja sukunsa suosimisesta. Jos heille osoitetaan heidän omat puutteensa, he puolustautuvat vastaten: ”On vaikeaa elää maailmassa niin ankaran moraalises­ti. Ne jotka johtavat rautatieyhtiötä saavat mitä ansaitsevat ­tällainen varastaminen on oikeutettua.” Lähetystyötekijöiden ja askeettien, jotka julistavat jumalallista sanomaa, ja poliittisten johtajien, joiden jalo tehtävä on auttaa yhteiskuntaa, nähdään usein syyllistyvän matkustamiseen liputta. Sitä tapahtuu päivittäin. Valtion virkamiesten lahjominen verojen välttämiseksi tai ensimmäisen luokan matkapaikan vaatiminen toisen luokan lipulla ovat silkkaa petkuttamista. Se ei ole pelkkää varastamis­ta, se on myös halpamaista.

 

Kaikki nämä varastamispyrkimykset ovat vastoin asteyan sään­töä. Monissa tapauksissa jopa koulutetut ihmiset tietoisesti toimivat vastoin asteyan periaatetta tai eivät halua tunnustaa, että myös vähäinen varastaminen on sen rikkomista. Eräs tutta­vani, joka on töissä rautateillä, kysyi kerran, miksi olin ostanut täysihintaisen lipun 13-vuotiaalle sisarenpojalleni, kun lastenlip­pu olisi riittänyt (lastenlippu kelpaa 12 ikävuoteen asti).

On moralisteja, jotka eivät halua petkuttaa ketään erityistä henkilöä, mutta jotka eivät näe mitään väärää varakkaiden tai valtion petkuttamisessa. Monet kauppiaat myisivät väärennetty­jä tuotteita asiakkailleen, mutta tarjoaisivat ystävilleen ja vierail­leen aitoja. Tulisi muistaa, että kaikki sellaiseen psyykkiseen asenteeseen perustuva toiminta on asteyan vastaista. Helpoin tapa harjoittaa asteyaa, kuten muitakin yaman ja niyaman periaatteita, on itsesuggestio. Jos lapsesta asti muistaa nämä säännöt ja muistuttaa itseään siitä, mikä on oikein, ei aikuisena joudu harhateille edes houkutusten keskellä ja pystyy säilyttä­mään ajatustensa ja luonteensa ylevyyden.

 

BRAHMACARYA

 

Brahmacaryan oikea merkitys on ”pysyä kiintyneenä Brah­maan”, Brahme vicaran’am iti Brahmacaryam’: Aina kun ihmi­nen tekee jotain tai ajattelee tekevänsä jotain ulkoisesti, pitää hän kohdetta, jonka kanssa hän joutuu tekemisiin, karkeana rajallisena olemuksena. Jatkuva pyrkimys hankkia aineellisia kohteita saa mielen kiintymään näihin kohteisiin, ja siten myös tajunnan karkeutumaan. Brahmacarya sadhanan harjoittamisen tarkoituksena on suhtautua kohteisiin, joiden kanssa joutuu tekemisiin, Brahman ilmentyminä eikä karkeina muotoina. Edellä mainitun harjoituksen avulla mieli ei erkane Brahmasta kohteeseen liitetyn kosmisen ajatuksen ansiosta, vaikka se vaelsi kohteesta toiseen. Tämän tuloksena preya sadhana (ulospäin suuntautuva lähestymistapa) muuttuu shreya sadhanaksi sisäänpäin suuntautuvaksi lähestymistavaksi) ja kama muuttuu premaksi. (Shreya tarkoittaa Todellisen Olemuksen vetovoimaa, Kama tarkoittaa äärellisten kohteiden tavoittelua ja prema äärettömyyden tavoittelua.)

 

Monet tulkitsevat brahmacaryan väärin ja sanovat sen merkitse siemennesteen pidättämistä. Tulisi muistaa, että kummalla­an sanoista Brahma tai carya ei ole mitään tekemistä siemenesteen kanssa. Kaiken lisäksi, jopa fysiologisesti sellainen siemennesteen pidättäminen on mahdotonta. Ainoastaan joissakin rauhassairauksissa, erityisten harjoitusten avulla tai kastraation avulla on mahdollista noudattaa sellaista brahmacaryaa. On varmasti totta, että jos hyväksytään sanan brahmacarya merkitys (Kosmisen Olemuksen kokeminen kaikissa fyysisissä kohteissa), tulee kontrolloimisesta olennainen osa elämää, mutta sellainen kontrolli ei tarkoita luonnon lakien noudattamatta jättämistä. Kontrolli tarkoittaa luonnon lakien noudattamista.

 

Tavallisesti niin sanotuksi brahmacaryaksi kutsutaan siemennesteen purkautumisen estämistä joillakin erikoistoimenpiteillä, tai sen liiallisen muodostumisen estämistä paastoamalla. Niille, jotka eivät ole naimisissa, on tällä niin sanotulla brahmacaryalla (joka ei kuitenkaan ole brahmacaryaa) jotain hyötyä, koska se vähentää seksuaalisen kiihottumisen mahdollisuutta ja siten estää siemensyöksyä, joka voi tapahtua kiihotuksen kautta valveilla, syvässä unessa tai unennäön aikana. Vaikutus johtuu siitä, että kun ylimääräistä siemennestettä ei muodostu, ei ole myöskään fyysistä tarvetta sen poistamiseen. Lähempi tarkaste­lu kuitenkin osoittaa, mitä merkitystä tällä niin sanotulla brah­macaryalla todellisuudessa on. Eivätkö ylimääräisen siemennes­teen muodostumisen estäminen ja ylimääräisen siemennesteen poistaminen ole yksi ja sama asia? Voidaan vain sanoa, että ensimmäinen vaihtoehto on hyväksi naimattomille ja jälkimmäinen naimisissa oleville.

 

Ne, jotka yrittävät erilaisia tukahduttavia keinoja yrittäessään estää siemennesteen poistumisen, aiheuttavat vahinkoa elimis­tölleen ja mielelleen. Heidän kehostaan tulee karkea ja se menettää loistonsa. Seksuaalisen halun tukahduttaminen johtaa muihin haluihin, erityisesti viha saa tuhoisampia muotoja.

 

Entisaikaan hyväksyttiin ainoastaan brahmacaryan todellinen merkitys. Myöhemmin, kun yhteiskuntaa hallitsi älymystö; ajat­telivat niin sanotut munkit, jotka olivat ryhtyneet riistämään ihmisiä, että jos tavallisten ihmisten annetaan tehdä henkisiä harjoituksia , niin he saattaisivat menettää rakkaan riistokoneistonsa hetkellä millä hyvänsä. Jos kansaa innostetaan henkisillä ihanteilla, niin heidän rationaalisuutensa kasvaa. Niinpä munkit tajusivat, että ihmiset tulee pitää vajavaisena ja avuttomana. Ihmisten riistämiseksi heihin tulee iskostaa pelkoa ja alemmuus­komplekseja. He huomasivat, että riistetty kansa koostui pääa­siassa tavallisista maallisista ihmisistä, joista suurin osa oli naimi­sissa. Jos siis siemennesteen menettäminen julistettaisiin jollakin keinolla uskonnon vastaiseksi, niin he saavuttaisivat päämääränsä vaikeuksitta.

 

Tavoite saavutettiinkin nopeasti. Tavalliset, maalliset ihmiset alkoivat ajatella, että he olivat elämällä avioliitossa syyllistyneet suureen vääryyteen, inhottavaan syntiin: he olivat toimineet vastoin brahmacaryaa. Munkit noudattivat selibaattia ja olivat siksi korkealla heidän yläpuolellaan. Niin sanotut erakot käyttivät tilannetta edukseen ja riistivät vaivatta yhteiskuntaa.

 

Puheiden perusteella ei voida päätellä noudattavatko nämä erakot todella naesthike brahmacaryaa (siemennesteen täydellistä pidättämistä). Sen voi selvittää vain lääketieteellisillä testeillä. Mutta varmuudella voidaan sanoa, että monet niin sanotuista munkeista eivät läpäisisi sellaista testiä.

 

Sukupuolielämä on yhtä luonnollinen toiminto kuin peseytyminen, syöminen, nukkuminen ja muut vastaavat toiminnot. Niinpä siinä ei ole mitään tuomittavaa, eikä se myöskään ole vastoin dharmaa. Kun kerran suurta henkilöä tai pitkälle edennyttä sadhakaa ei kielletä syömästä eikä nukkumasta, niin ei ole mitään syytä, miksi häneltä estettäisiin sukupuolielämä. Mutta epäilemättä oikea kontrolli täytyy säilyttää, ei ainoastaan ruoan unen suhteen, vaan kaikilla elämän aloilla. Kontrollin puute e sairauksiin. Ravinto on välttämätöntä elämän kannalta, jos ei hillitse syömistään, saa ruoansulatusvaivoja. Kylpy virkistää, mutta jos peseytymistään ei säätele ja kylpee liian pitkään, vilustuu. Samoin sukupuolielämällä on sijansa, mutta itsehillinnän puute aiheuttaisi erilaisia kehon ja mielen sairauksia. Sukupuolielämä eroaa hieman muista luonnollisista toiminnoista kuten syömisestä ja nukkumisesta. Sukupuolielämä ei ole olennaista elämälle kuin ruoka ja uni.

 

Tarve avioitumiseen on eri ihmisillä erilainen. Siksi Ananda Margassa on jokaisella täydellinen vapaus avioitumisen suhteen. Esimerkiksi sellaisten ihmisten avioituminen ei ole toivottavaa, jotka kärsivät jostain fyysisestä tai psyykkisestä sairaudesta, jotka eivät tule taloudellisesti toimeen tai joiden nykyiset olosuhteet eivät ole suotuisat avioitumiselle (ts. avioitu­minen voi aiheuttaa onnettomuutta). Niiden, jotka työskentele­vät kaiken aikaa ihanteensa toteuttamiseksi, tai joiden täytyy käyttää suurin osa päivästään toimeentulon turvaamiseen tai muuhun henkiseen työhön, ei tulisi mennä naimisiin, koska heidän ei ole mahdollista täyttää tyydyttävästi perheen asetta­mia vaatimuksia. Sellaisten ihmisten avioliitot ovat monissa tapauksissa vahingoksi yhteiskunnalle. Vaikka avioituminen ei ole toivottavaa niille, jotka kärsivät sairauksista tai joiden olosuhteet eivät ole suotuisat avioliitolle, saattavat he tyydyttää halujaan salaa, koska eivät ole naimisissa. Sen välttämiseksi heidän tulisi työskennellä ylevien ihanteiden puolesta tai tehdä tehokkaita henkisiä harjoituksia. Psyykkiset vauriot, jotka seuraavat mielen taipumusten tukahduttamisesta, voi välttää ainoastaan ponnistelemalla ylevän aatteen toteutumisen puoles­ta.

 

Toistettakoon vielä aikaisemmin sanomani, että kaikilla elämän alueilla, olivat ne suuria tai pieniä, tulee harjoittaa kontrollia. Kontrolli ei tarkoita halujen tappamista vaan niiden hallitsemis­ta. Halut ja taipumukset ovat elävän olennon luonnollisia ominaisuuksia. Siksi sellaisen, joka haluaa tappaa halunsa, tulisi ennemminkin opetella jokin yksinkertainen itsemurhamenetel­mä kuin mitään vaikeita henkisten harjoitusten menetelmiä. En näe mitään mieltä suositella niinsanottua brahmacaryaa niille, jotka ovat shaevoja, shaktoja, vaeshnavia tai jotka uskovat puranoihin, koska heidän jumaluutensa, Shiva, Vishnu, Krishna ja muut tunnetaan yleisesti maallisina ihmisinä. Puranoissa on mainittu myös heidän vaimojensa ja lastensa nimet.

 

Dharma perustuu satyaan. ”Dhanna Sahna Yatrana Satyamas­t!”. Missä ei ole Satyaa, siellä ei ole Dharmaa. Tämä brahmacaryan omituinen tulkinta saattaa sisältää mitä tahansa ja kaiken paitsi ei satyaa. Täten siinä ei ole mitään dharmaa eikä Brahmaa.

 

Ihmisen täytyy kulkea Ääretöntä kohti hyväksymällä yksinkertainen totuus. Tämä on sadhakan tie. Loismaisten uskonnon ammattilaisten etuoikeutena on ehkä kieltää se, mikä on yksinkertaista totuutta käytännön elämässä, mutta sillä tavalla ei Ida säilyttää dharman puhtautta. Se ei ole dharman tien kulkemista vaan teeskentelyä.

 

APARIGRAHA

 

Kun on kyseessä jonkin aineellisen asian nauttiminen, sanotaan sisäisistä hillintää brahmacaryaksi. Aparigraha puolestaan on ulkoista hillintää.

 

Deharaksa tiriktabhoqasa dhanasvikaro parigraha

 

Aparigraha on pidättäytymistä sellaisten hyödykkeiden ja mukavuuksien nauttimisesta, jotka ovat tarpeettomia elämän säilyttämisen kannalta. Tarvitsemme elääksemme ruokaa, vaatteita ja asunnon. Oleellista on myös, että huolehditaan vanhuksis­tuetaan puutteessa olevia taloudellisesti ja annetaan heille viljelysmaata. Määriteltäessä niitä rajoja, joiden puitteissa yksilön elämän jatkuvuus voidaan taata, on otettava huomioon monta seikkaa. Saattaa olla, ettei löydy kahta henkilöä, joiden tarpeet olisivat samanlaisia. On vaikeata asettaa määritteitä ihmisten tarpeista, koska se on täysin suhteellinen asia. Yhteiskunta voii kuitenkin jossain määrin määritellä minimitarpeet. Esimerkiksi kenenkään ei myöskään pitäisi hankkia enempää kuin tietty määrä rahaa tai omistaa enempää kuin tietty määrä taloja tai maata.

 

Yhteiskunnan on kuitenkin mahdotonta päät­tää vähimmäisrajoista kaikilla aloilla. Rajoituksista on mahdol­lista sopia maan tai omaisuuden suhteen jne, sen sijaan on mahdotonta päättää osuudesta ravinnon suhteen. Ahneet saat­tavat syödä liikaa ja sairastua, ylellisyyteen tottuneet saattavat tuhlata liian paljon ja velkaantua. Siksipä yksilön on helpompi pysyä aparigrahassa, jos yksilö ja yhteiskunta työskentelevät yhteistoimintaperiaatteella. Ne henkilökohtaiset tarvikkeet, jotka olisivat yksilön päätettävissä, riippuvat suuresti kunkin yksilön onnellisuuden ja mukavuuden käsityksistä. Ne vaihtelevat paitsi yksilön myös paikan mukaan. Esimerkiksi joku saattaa helposti­kin kestää tiettyä fyysistä rasitusta, kun taas toinen saattaisi kuolla samoissa olosuhteissa. Tällaisessa tapauksessa jälkim­mäinen tarvitsee enemmän elämän mukavuuksia kuin edelli­nen, eikä tämä ole aparigrahan vastaista. Tässä yhteydessä täytyy huomioida myöskin paikka. Kesäkautena villavaatetus on tarpeeton Intiassa, mutta Siperiassa se on välttämätön. Myöskin aika täytyy ottaa huomioon.

 

Tavallisen ihmisen vähimmäistarve ei nykyaikana ole enää sitä mitä se oli esihistoriallisena aikana. Syy siihen on se, että mukavuudet ovat nyt saatavissa paljon helpommin kuin ennen, ja tulevaisuudessa ne ovat saatavissa vielä helpommin. Siksi, jos aikatekijä jätetään huomioon ottamatta, harjoittaessaan aparigrahaa yksilö loitto­nee käytännön elämästä ja hänestä tulee epäkelpo sosiaaliseen elämään. Siinä, että puhutaan raakasokerin puolesta nykyisenä puhdistetun sokerin aikana ja härkävankkureista rautateiden aikana, ei ole mitään mieltä, kun pyritään pysymään aparigra­hassa. Tänä päivänä on lentokoneen käyttö tavalliselle ihmisel­le, jonka aika ei ole sen kalliimpaa kuin muidenkaan, selvästi aparigrahan vastaista, kun taas junalla matkustaminen ei ole varmastikaan sen vastaista. Siksi sanon, että yhteiskunta voi auttaa tiettyjä yksilöitä noudattamaan aparigrahaa luomalla määrättyjä normeja tietyillä aloilla, mutta sen täydellinen noudattaminen tässä suhteessa riippuu yksilöstä itsestään.

 

Aparigraha on jatkuvaa taistelua omien mukavuuksien vähentämiseksi myötätunnosta tavallista ihmistä kohtaan, sen jälkeen kun on varmistuttu siitä, että kyetään säilyttämään eheys fyysisellä, psyykkisellä ja henkisellä tasolla niin omassa itsessään kuin perheessäänkin. Aparigrahassa mukavuuksista nauttiminen vähenee tai lisääntyy paikan, henkilön ja ajan mukaan, mutta aparigrahan määritel­mä ylläolevassa muodossaan soveltuu kaikkiin henkilöihin, kaikissa maissa ja kaikkina aikoina.

 

MITEN YHTEISKUNNASSA ON ELETTÄVÄ

 

Ihanteellisen yhteiskunnan luominen riippuu sen jäsenten keskinäisestä avunannosta ja yhteistyöstä. Tämä yhteistyössä eläminen perustuu yaman ja niyaman periaatteiden harjoittamiseen, joten henkisyyden käytäntö, varsinkin yaman ja niyaman toteuttaminen, on terve perusta ihanteelliselle yhteiskunnalle.

 

Usein sattuu, ,että ihminen velkaantuu ja joutuu pyytämään yhteiskunnalta apua, koska hän käyttäytyy yaman ja niyaman periaatteiden vastaisesti liiallisen tuhlaavaisuuden vuoksi. Tässä yhteydessä minun on todettava, että aivan kuten yhteiskunnan velvollisuus on pyrkiä auttamaan yksilöä, sen täytyy myös ä hallitsemaan yksilön käyttäytymistä, mitä tulee yaman ja niyaman noudattamiseen ja näiden periaatteiden rikkomiseen. Ei ole hyväksyttävää, että ihminen keneltäkään kysymättä tuhlaa rahansa, mutta pyytää apua yhteisöitä velkaannuttuaan. alsta ajattelutapaa ei tule rohkaista.

 

Ostaa velaksi sarssikangasta, kun tweed kelpaa aivan hyvin tai gabardiinia, kun sarssi kelpaa, on selvästi aparigrahan periaatetta vasteen. Ihmisen pitää myös syödä ravitsevaa mutta ei ylellistä ruokaa. On lopetettava tapa ruokkia muita itse velkaantuen.

 

Sen tähden yhteiskunnan määräysvalta yksilön käytökseen ja rahankäytön suhteen on välttämätön. Jokaisen anandamargin on siis nähdessään toisen margin toimivan yamaa tai niyamaa vastaan saatava hänet lopettamaan tällainen käytös joko lempein tai kovin sanoin, tai ryhtymällä vielä ankarimpiin toimenpiteisiin täten vahvistaen yhteiskuntaa. Määrään siis jokaisen anandamargin valppaasti huomioimaan jokaisen toisen anandamargin yaman ja niyaman periaatteen noudattamista ja myös vastaanottamaan rauhallisesti muiden margien ohjeet tässä suhteessa.

 

Annan myös toisen ohjeen, joka liittyy aparigrahaan. Kun margi aikoo käyttää varojaan yli määrätyn rajan, hänen tulisi ennen aikeensa toteuttamista saada siihen selvä lupa acaryaltaan tai ryhmänsä sihteeriltä tai muulta vastuullisessa asemassa olevalta henkilöltä. (Esimerkki liiallisesta rahankäytöstä: kalliit asut, korut ja huonekalut, avioliitto, talon hankkiminen). Lupa tulisi saada myös ennenkuin lainaa rahaa keneltäkään liikemieheltä tai lainaajalta. Siinä tapauksessa, ettei oma acarya eikä kukaan muukaan vastuullisessa asemassa oleva henkilö ole käytettävis­sä, ohjeet ja määräykset on saatava joltakin toiselta acaryalta, tattvikalta tai viisaasti ajattelevalta Margaan kuuluvalta henkilöl­tä. Jokaisen on tarkasti noudatettava tätä ohjetta.

 

NIYAMA SADHANA

 

Yaman noudattaminen muodostaa jooganharjoittamisen alku­vaiheen. Tämähän jo selitettiin. Brahmacarya on yaman viides­tä periaatteesta tärkein; niyamassa tärkein on lishvara pranidhana. Selvennykseksi voimme vielä sanoa, että yaman ja niyaman kymmenestä kohdasta kahdeksan muuta kohtaa brah­macaryan ja iishvara pranidhanan lisäksi ovat näiden periaattei­den alakohtia. Yksityiskohtaisemmin voidaan vielä mainita, että yama sadhana koskettaa fyysistä ja psyykkistä aluetta, kun taas niyama sadhana on yhtä tärkeä maallisilla, ylimaallisilla ja henkisellä tasoilla.

 

Niyama sadhanan ensimmäinen kohta on nimeltään shaoca. Se tarkoittaa puhtautta. Puhtautta on kahdenlaista, ulkoista puhtautta ja mielen puhtautta eli sisäistä puhtautta.

 

Sahocantu dvividham proktam

bahyama bhyantarantatha

Mrjalabhyam smrtam bahyam

manahshudhistathantram

 

Ulkoinen puhtaus merkitsee ruumiin, vaatteiden ja ympäristön itaana pitämistä hiekan, veden tai muiden puhdistavien aineiden avulla. Tällä tavalla fyysiset kohteet, joiden kanssa ihminen joutuu kosketuksiin, pidetään puhtaina käyttöä varten.

 

Kun ihminen vaistojensa ohjaamana suuntaa mielensä sokeasti nautinnon kohteeseen välittämättä omantunnon äänistä, tai mieli lopulta karkeutuu jatkuvien itsekkäiden pyyteiden , se vääristyy, ajatteleepa henkilö sitten muiden vahingoit­ta tai ei. Nämä vääristymät ovat mielen likaa. Esimerkiksi jos tuttava tulee yllättäen kuuluisaksi tai hyvin rikkaaksi tai saa korkeamman oppiarvon, tuntee moni kateutta. Kateellinen henkilö kärsii mielessään muiden menestyksestä; hän ei lainkaan ajattele minkälaisia kykyjä hänellä itsellään on näiden

asioiden ansaitsemiseen tai noiden kykyjen hankkimiseen. Vaikka tämä menestynyt henkilö ei tehnyt mitään pahaa toiselle, pyrkii tämä kateuden valtaamana saattamaan hänet vaikeuksiin tai ajattelee hänestä pahaa.

 

Ei ole mitään syytä puuttua asiaan, kun on kyseessä itsekkään edun menetys. Sellaisissa olosuhteissa niin sanottujen rehellis­ten ihmisten mieli vääristyy hyvin nopeasti. Aivan kuten vaat­teet, koti ja talo likaantuvat hetkessä hiekkamyrskyn puhjettua, niin myös mieli likaantuu vielä helpommin ja lyhyemmässä ajassa vähäisenkin kiihtymyksen vuoksi. Siksi on välttämätöntä pitää ruumis, vaatetus ja koti puhtaana, mutta vielä tärkeämpää on pitää mieli puhtaana. Mielen puhdistaminen ja mielen puhtaana pitäminen on paljon työläämpää kuin itsensä ja vaat­teiden peseminen tai kodin siivoaminen. Viisas ihminen ei siksi salli mielensä tahraantumista hetkeksikään. On siis aina oltava varuillaan mielen kiihtymyksen myrskyjen vuoksi. Niille ei saa antaa periksi. Vielä eräs ero ulkoisen ja sisäisen puhtauden välillä on se, että poistaessaan ulkoista likaa joutuu myös koske­tuksiin tämän lian kanssa. Puhdistaessaan itseään, vaatteitaan tai kotiaan ihminen joutuu olemaan kosketuksissa likaisten asioiden kanssa jonkin aikaa, mutta mielen tasolla puhdistamis­tapahtuma ei vaadi kosketusta mihinkään likaiseen. On hyväk­syttävä voimankäytön välttämättömyys sisäisiä tai ulkoisia epäpuhtauksia poistettaessa. Voimaa käytettäessä on ymmär­rettävä alkuperäisen puhdistettavan kohteen luonne.

 

Aidon kullan paino saadaan vain poistamalla epäpuhtaudet kullasta. Voimaa käytetään erityisellä tavalla. Ulkoinen shaoca on ulkoista toimintaa. Jos itsekkyyden epäpuhtaudet ovat tunkeutuneet mielen jokaiseen sopukkaan ja tehneet mielestä heikon ja elämästä raskaan taakan, on ne poistettava: ne on poltettava ja sulatettava sadhanan tulessa. Sellainen sadhana olisi alhaisen, itsekkään sadhanan täydellinen vastakohta, ts. sadhanan pitäisi olla sellaista, ettei mieleen voi jäädä mitään epäpuhdasta, mitään mustaa täplää. Epäitsekkyyden, univer­saalisuuden tunne on ainoa tapa poistaa mielen epäpuhtaudet. Ihminen, jota jokin kohde kiehtoo tai houkuttelee, voi vähitel­len päästä eroon siitä mielen saasteesta, joka syntyy itsekkäistä vaikuttimista, hyväksymällä täysin vastakkaisen menettelytavan.

 

Niiden jotka ovat hyvin rahanahneita, pitäisi ruveta harjoittamaan hyväntekeväisyyttä ja siten palvella yhteiskuntaa. Niiden, Jotka ovat hyvin vihaisia tai itsekkäitä, pitäisi juurruttaa mieleensä kohtelias käytöstapa ja palvella ihmiskuntaa sillä tavoin. Sen tähden ainoastaan epäitsekäs ihmiskunnan palvelu ja pyrkimykset kosmisen näkökulman omaksumiseksi voivat johtaa ihmisen mielen pysyvästi shaocaan.

 

Ihmisen halulla hankkia itselleen esineitä tai asioita ei ole mitään rajoja. Hänen toivomuksensa eivät koskaan lopu, mutta II antaa muille on hänellä hyvin pieni. Kun ihminen antaa jotakin toiselle, on yleensä vallitsevana tunteena saada jotain vastineeksi, hyväntekeväisyys tai palvelumieli on siinä täysin toisarvoisella sijalla. Toisin sanoen hän on äärimmäisen ahne keräämään mainetta toisella kädellään ja antamaan almuja toisella. Sadhakan on omaksuttava vastakkainen menettelytapa päästäkseen eroon ahneuden polttavista liekeistä, ts. hänen on kehitettävä ääretöntä halua antaa muille ilman mitään vastapalvelun toiveita.

 

Meidän on asetuttava pysyvästi äärettömyyden alueelle rikko­malla yksilöegon kahleet. Olet varmaankin nähnyt monen koon joutuneen ihmisen surun tai vihan vallassa toteavan : ”Autoin noita henkilöitä heidän vastoinkäymisissään, palvelin heitä niin paljon heidän sairasvuoteellaan, mutta nyt he ovat kiittämättömiä eivätkä luo silmäystäkään minuun.” Ehkäpä hän jatkaa vielä tuomitsevaan sävyyn: ”Jumala todistaa kaiken. He joutuvat kantamaan tekojensa seuraukset.” Tiedät, että tällaiset toteamukset, joita ihmiset yleisesti tekevät, ovat alhaisen mielenlaadun hyvin karkeita ilmauksia. Sellaiset henkilöt eivät tehneet sadhanaa mielen puhdistamiseksi eivätkä he ole palvelleet ketään vastoinkäymisissä tai sairasvuoteella. He itse asiassa käyttivät väärin toisen ahdinkoa ja auttoivat häntä korvauksen toivossa; sellaisen avun tarkoituksena oli halu täysi korvaus vaivannäöstä.

 

Voidaan esittää kysymys, kuinka paljon henkilön pitäisi uhrata sellaisen shaoca sadhanan takia. Pitäisikö hänen päästää itsen­sä köyhtymään? Sanoisin, että siellä, missä palvelu on päämää­ränä, ihmisen pitäisi noudattaa tarkoin aparigrahaa: hänen tulisi taata itselleen ja niille, jotka ovat hänestä riippuvaisia, ne elämän perusvälttämättömyydet, joita ilman hän ei tule toimeen, ja käyttää loput maailmankaikkeuden yhteiseksi hyväksi.

 

Mutta ihanteiden puolesta taisteltaessa on oltava valmis iloisesti ja innokkaasti luopumaan kaikesta, jopa elämästä, yhteisen edun hyväksi. Jopa talossa, missä ruokaa on niukasti, säästä jotakin talon asukkaiden nälän tyydyttämiseksi ja anna loput sitä tarvitseville. Asukkaiden tarpeiden ajatteleminen ei ole ahdasmielistä tai alhaista, koska elämän säilyttäminen on epäi­lemättä hyvin tärkeä asia, joskaan se ei ole korkein päämäärä. Kuitenkin siellä, missä ehdoitta taistellaan ihanteen puolesta, tappion hyväksyminen merkitsee vaipumista syvään synkkyy­teen.

 

Siellä, missä ei ole pienintäkään mahdollisuutta päästä eroon synkkyydestä, on tehtävä kaikki ihanteen ylläpitämiseksi. Sinun tulisi olla aina varustautunut kuin sotilas kohtaamaan sellaisia pulmatilanteita.

 

SANTOSA

 

Santosa tarkoittaa mielenrauhan ja rentoutuneisuuden tilaa. Santosa merkitsee siis oikeata mielenrauhaa. Mielen tyytyväi­syyttä ei voi löytää, jos ihminen eläimen lailla ajaa takaa lihalli­sia nautintoja. Ulkoisen analyysin tuloksena nautinnon kohtei­den sekä määrä että abstraktio lisääntyvät jatkuvasti, ja siksi hänen mielensä ei tunne koskaan lepoa. Miten tuollaisissa olosuhteissa voisi koskaan saavuttaa täydellistä mielenrauhaa?

 

Halutun asian saavuttaminen voi tuottaa ehkä hetken nautin­non, mutta se ei kestä kauan. Mieli ryntää taas uusien asioiden perään ja jättää taakseen ne, joista se on jo nauttinut – kauan halutut kohteet menettävät tärkeytensä. Tämä on sääntö, luonnonlaki.

 

Ihmisen haluilla ei ole loppua. Miljonääri haluaa monimiljonääriksi. Hän ei tyydy yhteen miljoonaan. Kysy upporikkaalta, onko hän onnellinen rahoistaan. Hän vastaa: ”Mistä rahoista? Jotenkinhan tässä nyt eletään.” Tämä vastaus osoittaa tietämättömyyttä aparigrahasta. Mutta sen kaltaiset tunteet vaikuttavat toisellakin edullisella tavalla mieleen ja kehoon. Liiallinen halu fyysisiin , psyykkisiin nautintoihin kiihottaa ihmistä rahan ja vaurauden keräämiseen. Kun rahasta tukee elämän a ja o, mieli karkeutuu. Jatkuva rahan hankkiminen johtaa terveyden laiminlyömiseen ja se tekee ihmisestä huonokuntoisen. Siksi santosa sadhana on , että tyytyy siihen ansioon, jonka hankkii tavanomaisesta ,Itä ilman liiallista ruumiiseen ja mieleen kohdistuvaa rasitusta. Ollakseen tyytyväinen ihmisen on harjoitettava erityistä mielen ponnistelua, joka pitää hänet loitolla houkutuksista.

 

Lienet tietoinen siitä, että on kaksi tehokasta tapaa irrottaa mieli taipumuksistaan. Toinen on itsesuggestio ja toinen on ulkoinen suggestio. Luonteen muutos on väistämättä tapahtuva jokaiselle, joka pyrkii ajattelemaan ajatuksia, jotka ovat vastakkaisia hänen mielensä alhaisille taipumuksille. Tämä on itsesuggestiota. Luonteen muutos saadaan aikaan myös, jos jokin ulkopuolinen tekijä tuo näitä ajatuksia henkilön mieleen. Tätä sanotaan ulkoiseksi suggestioksi.

 

Santosa sadhanassa oppilaan on aina suoritettava itsesuggestio­. Santosa sadhana ei merkitse, että joku saa riistää sinua tai alistaa sinut käyttämällä hyväksi yksinkertaisuuttasi, ja sinä vain hiljaa suostut siihen. Ei millään muotoa ole oikein luopua oikeudestaan itsesäilytykseen tai oikeudestaan suojella itselleen kuuluvia oikeuksia. Tulee jatkaa taistelua yhdistetyin voimin oikeutettujen vaatimusten puolesta. Mutta älä koskaan riko santosan periaatetta antamalla ahneuden haaskata fyysistä ja psyykkistä energiaasi.

 

TAPAH

 

Tapah tarkoittaa kieltäymyksien harjoittamista ja uhrautumista päämäärän saavuttamiseksi. Kun harjoittaa shaocaa, ei ole vält­tämätöntä kokea mitään ruumiillisia vaivoja ihmiskuntaa palvellessa. Kymmenen markan lahjoitus ei tuota aineellista menetys­tä miljonäärille. Siksi se ei ole hänelle tapahia − mutta tämä lahja auttaa häntä mielen puhtauden noudattamisessa, shaocassa. Kieltäymyksiin ja uhrauksiin ryhtymisessä saa olla vain yksi tarkoitus, se on muiden ihmisten surujen ja ottaminen kannettavaksemme pitääksemme heidät onnellisina, vapauttaaksemme heidät hädästä ja lohduttaaksemme heitä.

 

Aivan kuten shaoca sadhanassa, tapahia harjoitettaessa ei tule kysymykseen minkäänlainen kaupankäyntimentaliteetti. Fyysi­nen avunanto ja palvelu (shudrocita seva) liittyy useimmiten tapahiin. Siksi hänestä, joka pelkää ruumiillista työtä tai vihaa shudraa (ruumiillisen työn tekijää), ei voi koskaan tulla tapasaa (tapahin harjoittajaa). Sairas kärsii tuskia. Jos hoidat häntä tuntikausia antaen hänelle hänen tarvitsemaansa apua, se on tapahia, mutta jos autat häntä itsekkäästi ajatellen, että saat vastapalvelusta, kun itselläsi on huonot ajat, pyrkimys tapahiin on hetkessä menetetty. Tapah sadhanan on siis oltava itsekkyy­den yläpuolella. Yleensä tapahin harjoittaminen johtaa mielen laajentumiseen, ja tämä laajentuminen auttaa sadhakaa erittäin paljon hänen harjoittaessaan lishvara pranidhanaa: Tapahin sadhaka tietää, että palveltava henkilö on Brahma, tuo rakas päämäärä. Sadhaka on palvelija, ja hän palvelee sadhanansa avulla. Tapahin oleellinen merkitys häviää ihmiseltä, joka auttaessaan kiinnittää huomiota autettavan kastiin, uskoon, uskontoon tai kansallisuuteen. Hän ei kykene auttamaan vilpit­tömästi, koska hänellä ei ole avarasydämisyyttä. Hänessä, joka pitää autettaviaan Kosmoksen ilmentyminä ja huolehtii heidän mukavuudestaan epäitsekkäästi, hartaus ja rakkaus Korkeim­paan kehittyvät nopeasti. Kun rakkaus on kerran herännyt ihmi­sessä ja hän ilmentää tuota tunnettaan, mitä muuta tarvitsee enää saavuttaa?

 

Hyvin tärkeä kysymys on, mikä asema tiedolla tai järjellä on tapah sadhanassa. Itse asiassa on niin, että tietoa tarvitaan paljon enemmän tapahiin liittyvässä palvelussa kuin siinä palve­lussa, joka kuuluu shaocaan. Tapahia ilman tietoa käytetään väistämättä väärin. Ne jotka osaavat käyttää tilannetta hyväkseen, käyttävät väärin voimiasi. He panevat sinut tekemään työtä, joka palvelee heidän itsekkäitä pyy teitään, ja samalla vievät sen ajan, jonka todelliset hätää kärsivät sinulta tarvitsisivat. Rikas valittaja tulee luoksesi kertoen kärsimystarinansa ja painostaa sinua auttamaan itseään. Jos sinä säälistä teet sen, minkä hän tarvitsee helpottuakseen kärsimyksestään, katoaa tapahin oleellinen tarkoitus, koska siihen ei liity tietoa tai järkeä. Ensinnäkin tuloksena on, että auttamasi hyvin toimeentuleva ihminen ryhtyy entistäkin suuremmaksi valittajaksi ja itsekkäämmäksi ja pyrkii tulevaisuudessa vielä enemmän pettä­mään ihmisiä, jotka ovat antautuneet ihmiskunnan palveluk­seen. Toiseksi seuraa, − kun hieman tiedostat hänen sisäisiä vaikuttimiaan − että oma mielesi masentuu ja suhtaudut häneen vihamielisesti.

 

Tämän takia on sinun tapahin periaatetta noudattaessasi tiedet­tävä tarkkaan, tarvitseeko ihminen, jota aiot auttaa, todella apuasi. Ryhdy toimeen vasta, kun olet varmistunut tästä.

 

Noudattaessasi tapahia sinun tulisi aina ottaa huomioon ne, jotka ovat sinua huonommassa asemassa, eikä niitä, jotka ovat sinua ylempänä. Velvollisuutesi on suurempi niitä kohtaan, jotka ovat heikompia, köyhempiä ja vähemmän koulutettuja, tietämättömämpiä ja sorretumpia itseesi verrattuna. Sinulla on hyvin vähän vastuuta niistä, jotka ovat oman asemasi yläpuolella, ts. niitä, jotka tulevat sivua paremmin toimeen tai ovat sinua vahvempia. Siksi sinun on tietosi avulla varmistauduttava vastuusi suuruudesta ja kohteesta, muuten aikasi, vaivasi ja työsi, jonka käytät tapahiin, on hukkaan heitettyä. Ei hyödytä pitää päivällisiä rikkaille, anna ruokaa nälkäisille. Ei ole mitään hyötyä lähettää lahjoja ylemmillesi, lähetä lääkkeitä ja oikeaa ravintoa sairaille. Älä haaskaa aikaasi rikkaiden imartelemiseen, siitä ei ole mitään hyötyä. Voita alistettujen ja masentuneiden sydämet rakastavalla käytökselläsi ja hyväksy heidät yhteisöösi.

 

Et voi saavuttaa Brahmaa tapahin avulla, jos sinulla ei ole tietoa. Silloin et nimittäin käytä oikealla tavalla hyväksesi kohteita. On tietenkin parempi tehdä jotakin kuin olla tekemättä mitään, ja tällä tavalla ajatellen tapah ilman tietoakin on hyvä. Psykologisena asenteena se on rohkaiseva.

 

Buddha sanoo: ”Voita ahne anteliaisuudellasi, valehtelija puhumalla totta.”

 

Anteliaisuudellasi voit ehdottomasti vakuuttaa saiturin, eikä siinä ole mitään pahaa; mutta se ei ole sitä mitä ymmärretään sanalla tapah.

 

On myös toinen tapahiin liittyvä erikoisuus. Ihmisen toimintoja ohjaavat vietit niin kauan kuin hänellä ei ole tietoa. Tapah yhdistyneenä tietoisuuteen muuntaa toimintatavat ja johtaa henkilön kohti vapautumista. Tietenkin hartaus auttaa myös tiedon herättämisessä, mutta hartautta ei voi herättää, ellei ole kokenut Kosmista Autuutta.

 

SVADHIAYA

 

Svadhiaya merkitsee minkä tahansa henkisen aiheen oikeata ymmärtämistä. Menneisyydessä oppilaat tekivät päivittäistä svadhiayaa rishien, viisaiden luostarissa. Mutta olosuhteet ovat muuttuneet, ja sana svadhyaya on myös ajan myötä kadottanut merkityksensä. Nykyään uskonnollisten kirjoitusten lukemista pidetään svadhiayana, vaikka ei ymmärtäisi lukemaansa. Uskontoa ammatikseen harjoittavat ovat erehdyttäneet kansaa tulkitsemalla svadhiayaa väärin. He sanovat: ”Tämä seuraa, kun lukee nämä ja nämä kirjat, ei merkitse paljoakaan ymmärtääkö lukemaansa vai ei. Ellette ehdi lukea kirjoja, koskettakaa niillä otsaanne kolme kertaa tai uhratkaa jumalalle hedelmiä ja makeisia, ellei teillä ole aikaa kuunnella saarnoja tai ette ymmärrä niitä. Tämä johtaa tuloksiin, koska olette tekemisissä oikean asian kanssa.” Svadhyaya ei merkitse vain asian ymmärtämistä lukemalla tai kuuntelemalla, vaan myös asian merkityksen ymmärtämistä eli asiassa piilevä ajatuksen ymmärtämistä. Vain ulkoisen tai karkean merkityksen hyväksyminen johti suurelta osin Vaeshnava ja Shakta sadhanan rappeutumi­seen ja tämä lopulta järkytti vakavasti tavallisen ihmisen uskonnollisia tunteita. Esimerkiksi erästä tantra sadhanan osaa sanotaan mamsa sadhanaksi. Mitä on mamsa sadhana?

 

Mashadadrasana jineya tadamshan rasana – priya yo tadbhaks yennityam saeva mamsa sadhakah.

 

Ma tarkoittaa kieltä ja mamsa merkityksee kielen toimintaa eli puhumista. Sadhaka, joka nielee mamsan (puheen) joka päivä eli se joka harjoittaa puheensa hallintaan, on mamsa sadhaka. Mieten kaunis merkitys tuo onkaan! Mutta ns. tulkitsijat epäröi maallisissa haluissaan teurastaa viattomia vuohia jumalten alttareille mamsa (toinen merkitys on ”liha”) sadhanan nimissä. Uhrattavien vuohien määrä riipu näiden lihaa syövien ihmisten lukumäärästä. Mikä tulkinta!

 

Jotta ymmärrettäisi kirjoituksessa piilevän merkityksen, on ensin otettava huomioon ajatus, muuten ei saa selville oikeaa tarkoitusta. Jos sanon: ”Shaonadika suralayam gacchati”, se luonnollisesti tarkoittaa: ”viinikauppias menee viinakauppaan”. Mutta jos sanon: ”Naradah suralayam gacchati” , se tarkoittaa että Narada menee Suran asuntoon eli taivaaseen. Ensimmäisessä tapauksessa kyseessä oli Suran tali eli kauppa. Näin sama sana merkitsee eri asioita eri yhteyksissä. Sinun on ymmärrettävä, miten varovainen tulee olla svadhyayan harjoittamisessa. Tietyt etupiirit haluavat pitää tavallisia kansalaisia etäällä shastrojen hengestä, koska tämä auttaa heitä riistämään kansaa.

 

IISHVARA PRANIDHANA

 

Käsitteellä Iishvara on monta merkitystä, mutta tavallisesti se merkitsee maailmankaikkeuden hallitsijaa. Hän, joka valvoo tämän maailmankaikkeuden ajatusaaltoja, on Iishvara. Siksi Purusottama ja Iishvara eivät ole identtisiä käsitteitä. Filosofias­sa Iishvara merkitsee vielä yhtä asiaa – se on ulkoisen prakritin todistava olemuspuoli, silloin kun staattinen prinsiippi on hallit­sevana. Se on kausaalinen Todistava Olemus. Se on Prajinan loistava ydin. Se on Olemus, joka on vapaa kaikista kahleista.

 

Kleshakannavipaka shaeraparamrsfah Purusavishesa lishvarah

 

Mitä tahansa pieniä eroja onkin, sadhaka ymmärtää Iishvaran jumalana, Saguna Brahmana. Pranidhana tarkoittaa selvää ymmärtämistä tai ottamista jotakin suojakseen. Siksi iishvara pranidhana tarkoittaa asettumista. Kosmiseen Ideaan, Iishvaran hyväksymistä elämän ainoaksi päämääräksi. Aineellinen keho, joka muodostuu aineen viides­ti; perustekijästä, ei kulje Hänen ulospäin tai sisäänpäin suuntautuvan ajatusaaltonsa kehän lakeja vastaan. Sinun mielesi kulkee niitä vastaan, ja tämä johtaa yksilötajunnan rappeutumi­seen, koska yksilötajunta heijastuu mielessä eikä missään muualla. Niinpä Iishvara pranidhana on liikkumista kiihtyvällä nopeudella tuota Korkeinta Suojaa, Jumalaa kohti. Siksipä Iish­vara pranidhana perustuu täysin bhavaan tai tunteeseen − se on täysin henkinen ponnistus. Siihen ei liity mitenkään kovalla äänellä huutaminen, niin että väkijoukko kerääntyy ympärille eikä rummuttaminen hartauden osoituksena tai muu sellainen. Sinun Iishvarasi ei ole kuuro. Älä huuda, kun välität Hänelle mielesi ilmaisuja.

 

Mieli on irroitettava maallisista taipumuksistaan, kun meditoidaan Iishvaraa (Jumalaa). Mieli on vedettävä pois rajoittuneesta ”minä”-tunteesta ja kiinnitettävä se yhteen pisteeseen. Pisteen ympärille on ajateltava makrokosmos sitä kuvaavan käsitteen avulla, joka perustuu mantraan. Mantra annetaan omien samskaroittesi mukaan (samskara = piilevien vastareaktioiden poten­tiaali mielessä). Hän on hienosyisin olemus, sen tähden Hänet voi ymmärtää vain tunteen eikä minkään muun kautta.

 

Ehkäpä tiedät, että japaa on kolmea lajia – vacanika, upamshu ja manosika. Vacanika japa eli yritys vetää Hänen huomionsa puoleesi lausumalla rukouksia kovalla äänellä on täysin vailla merkitystä. TervehdYkset, kiintymys, vilpittömyys ja hartaus ovat sydämen sisäisiä ominaisuuksia, eikä niitä tule lausua julki Imartelijoiden kielellä. Vacanika japa ei siis hyödytä mitään. Jos kuitenkin syntyy halu ilmaista sisäistä tunnetta ääneen, voi Jumalallista kosketusta ilmentää rakastavin sanoin runon tai laulun muodossa. Esimerkiksi tulee mieleeni ”Onm namastesate Sarva loka shrayaya.” Tällaiset mantrat ovat oikein hyviä, mutta niistä ei ole hyötyä itsesuggestiossa eli Iishvara pranidhanassa.

 

Säkeiden lausumista niin hiljaisella äänellä, että sitä tuskin kuulee, sanotaan upamshu japaksi. Vaikka tämä on parempi kuin vacanika japa, se ei ole parasta japaa. Mielessä tapahtuva japa on paras iishvara pranidhanan menetelmä. Ajatusten suuntaamisen tulisi tapahtua mielessä ja mielen tulisi olla sen todistava olemus.

 

Jos tätä mielen japaa tehdään säännöllisesti ja oikealla tavalla pätevän henkilön ohjauksella, mieli kehittyy erityisellä tavalla. Tällöin edetään Brahman pratisaincaran polkua. Se mielen nopeus, jonka sadhaka kehittää lishvara pranidhanan avulla, on suurempi kuin Brahman mielen nopeus, jolla Hän johtaa oman mielensä luomusta, maailmankaikkeutta, kohti täydellisyyttä pratisaincaran tiellä.

 

Kun henkisen kokelaan mielen virta liikkuu makrokosmisen mietiskelyn sisäänpäin suuntautuvassa vaiheessa, hänen elämänvoimansa, jossa piilevät jumalallisuuden mahdollisuudet, nousee kaikkien taipumusten yläpuolelle, kaikki samskarat menevät kohti Ikuista Autuutta. Tässä tilassa mieltä värähdyttää kosminen tunne. Korkeampien rauhasten ilmentymättömät jumalalliset ominaisuudet alkavat ilmentyä, mieli resonoi ja värähdyttää hermostoa ja saa hartauden tunteet ilmenemään fyysisessä kehossa. Niissä henkilöissä, joissa nämä okkulttiset tuntemukset eivät ilmene fyysisesti hermostollisten tekijöiden takia, mielen värähtelyt saavat aikaan perusteellisia muutoksia kehon eri rauhasissa. Näitä okkulttisia tuntemuksia on kahdek­san lajia: stambha (ihmetys), kampa (vapina), sveda (hikoilu), svaraveda (äänen käheys), ashru (kyyneleet), romainca (puista­tus), vaevama (Värin muutos) ja pralaya (pyörtyminen). Näihin päätuntemuksiin liitty muita, esim. nritya (tanssiminen), giita (laulaminen), vilunthana (kieriskeleminen), kroshana (itkemi­nen), humkara (karjahteleminen), lalasrava (syljen eritys), jrimbhana (haukotteleminen), lokapeksatyaga (välinpitämättö­myys), attahasya (nauruun purskahtaminen), ghuma (pyöriminen), hikke (nikotteleminen), tanumotana (kehon rentoutumi­nen) ja diirghashvsa (syvään hengittäminen).

 

Tällaisten merkkien todennäköisyys on hyvin pieni vacanika ja upamshu japassa. Niillä, jotka ovat oppineet tai muulla tavoin saaneet oikean sadhanan menetelmän, on tuollaisten ilmiöiden esiintyminen hyvin luonnollista. Niihin liittyy mielihyvä, ei minkäänlainen tuska. Siksi niiden, jotka eivät harjoita sadhanaa, ei tule turhaan pelätä tällaisia ilmiöitä.

 

Kun tällaisia okkulttisia oireita esiintyy, sadhakan ei tule myös­kään huolestua niiden johdosta. Jos sadhaka näiden tunteiden vallassa kiinnittää huomiota siihen, että saa nämä merkit ilmais­tuksi, hänen kehityksensä taantuu. Jos hän taas yrittää tukahduttaa nämä okkulttiset tuntemukset, hänen bhavansa eli mielen suuntaaminen mietiskelyn kohteeseen häiriintyy ja hänen mielensä erkanee lishvara pranidhanasta.

 

Sinun tulisi aina muistaa, että Kosminen tunne on kaiken muun yläpuolella, ei ole viisasta haaskata aikaa tarkkailemalla bhavan ulkoisia merkkejä. Nämä okkulttiset ilmiöt katoavat heti, kun mieli irtoaa Kosmi­sesta objektiivisuudesta. Sadhakan saavuttaessa kyvyn asettua Kosmiseen tunteeseen pitkiksi ajoiksi nämä tuntemukset rajoit­tuvat ainoastaan mieleen ja fyysinen keho rauhoittuu suuresti.

 

On suotavaa harjoittaa sadhanan eri vaiheita yksin yksinäisellä paikalla, mutta lishvara pranidhanaa voi tehdä sekä yksin että ryhmässä. Kollektiivisessa lishvara pranidhanassa mielten yhtei­set ponnistukset yhdistyvät, ja tämä aiheuttaa lyhyessä ajassa korkeampien merkkien ilmaantumisen. Kuten kaikki muukin sadhana, on lishvara pranidhana ehdottomasti suoritettava yksin yksinäisellä paikalla, mutta ei pidä menettää tilaisuutta harjoittaa kollektiivista lishvara pranidhanaa aina, kun siihen on tilaisuus. Valtava henkinen voima, joka syntyy kollektiivisen Iishvara pranidhanan tuloksena, auttaa teitä ratkaisemaan minkä tahansa pienen tai suuren ongelman tällä maapallolla. Siksi teidän on hyvä osallistua säännöllisesti viikot­taiseen dharmacakraan (yhteismeditaatioon).

1957