Aikamme yhteiskunta 4

(16)

Tämän maailmankaikkeuden jokainen atomi on kaikkien elävien olentojen yhteistä omaisuutta. Tämä periaate on hyväksyttävä toiminnan perustaksi. Kun sitä noudatetaan, muuttuvat perusteettomiksi käsitykset, että tämä on kotimaista ja tuo ulkomaista, tietty henkilö on sovelias saamaan tietyn maan kansalaisuuden kun taas toiset eivät ole tai että heillä on vähemmän tai ei mitään oikeuksia. Todellisuudessa vain riistäjät pitävät kovaa meteliä tällaisista kuvitelluista asioista. Jos jonkin maan asukkaat kärsivät ruuan ja viljelykelpoisen maan puutteesta samaan aikaan kun jossakin toisessa maassa on ylen määrin viljelemätöntä maata ja elintarvikkeita, niin miksi muuksi sitä voisi nimittää kuin kapitalismiksi?

Kaikki ihmiset ovat syntyjään maailmankansalaisia. Jokaisella ihmisellä on oikeus asettua asumaan minne tahansa ja elää inhimillistä elämää. Jos jonkin maan jokin ihmisryhmä ei ole valmis hyväksymään tätä ihmisen perusoikeutta, silloin pitäisi käsittää, että heidän puheensa »rauhan» puolesta on tarkoitettu yksinomaan pettämään ja harhauttamaan muita. Ihmisellä on oikeus asua, paitsi tällä pienellä maapallolla, myös jokaisella planeetalla ja satelliitilla, linnunradalla, meteoriitilla, galaksilla ja jokaisella tämän maailmankaikkeuden taivaankappaleella. Jos joku tahtoo riistää ihmisiltä tämän luontaisen oikeuden, niin silloin se on turvattava voimakeinoin. Jokainen maa on meidän maamme.

(17)

Kosmisen tunteen puuttuminen on kaiken pahan alku. Vahvat kiduttavat heikkoja. Voimakkaat ihmisryhmät riistävät heikompia. Tällaisten olosuhteiden vallitessa on hyvien ihmisten velvollisuus julistaa sota sortajia vastaan. Ei hyödytä istua paikoillaan loputtomiin siinä uskossa, että ainoastaan moraalisaarnat tuottavat tuloksia. Sen tähden myös kaikkien hyvien ihmisten on liityttävä yhteen. Pitäisi taukoamatta valmistautua taistelemaan sortajia vastaan. Niille, jotka harjoittavat sortoa yhteiskunnassa tai jossakin ihmisryhmässä, ei voida antaa anteeksi. Anteeksianto tällaisessa tapauksessa ei ole ainoastaan heikkouden osoitus, vaan se on myös epäoikeudenmukaisuuden suosimista, ja sen seurauksena sortajat tulevat entistä häikäilemättömämmiksi, typerämmiksi ja hävyttömämmiksi.

Jos joku sortaa viatonta ihmistä yksilötasolla, niin silloin tämä sorrettu henkilö voi vapaasta tahdostaan antaa anteeksi kyseiselle moraalittomalle henkilölle kokeillakseen omaa sietokykyään tai jostakin muusta syytä. Mutta jos sama moraaliton ihminen hyökkää jotain ihmisryhmää vastaan, silloin kukaan yksityinen henkilö ei tietenkään voi antaa hänelle anteeksi eikä kenelläkään itse asiassa ole oikeutta siihen. Jos joku ylittää oikeutensa, hänen edustamansa henkilöt tuomitsevat hänen toimintansa. Sen tähden anteeksianto sopii yksilötasolle mutta ei kollektiiviselle tasolle.

Kun ihmisestä tulee henkilökohtaisessa elämässään jalo ja avaramielinen, hän pääsee eroon heimotunteesta, nurkkakuntaisuudesta, ahdasmielisyydestä jne. Usein kuulee sanottavan, että kansallismielisyys on arvokas tunne, ja että se on vapaa kaikesta ahdasmielisyydestä. Mutta pitääkö tämä paikkansa? Todellisuudessa kansallismielisyys on yhtä lailla suhteellista kuin heimotunne, nurkkakuntaisuus tai maakuntahenki. Paikoin se on arvokkaampi, paikoin vähemmän arvokas kuin edellä mainitut tunteet.

Ottakaamme esimerkiksi Portugalin nationalismi. Verrattuna kansallismielisen portugalilaisen mielessä olevan tavoitteen laajuuteen, siis niiden henkilöiden määrään, joiden hyvinvointi hänellä on mielessään, ryhmäkeskisen muslimin tavoite on laajempi, koska hän toivoo useamman ihmisen parasta, onhan muslimeja maailmassa enemmän kuin portugalilaisia. Näin ollen ryhmäkeskisen muslimin näkemystä ei voida nimittää ahdasmieliseksi, kun sitä verrataan portugalilaisen näkemykseen. Samoin on hyväksyttävä se, että Rajput-kastin jäsenen katsomus on laajempi kuin kansallismielisen portugalilaisen, koska siihen liittyy enemmän ja useampiin ihmisiin vaikuttavia hyvinvoinnin mahdollisuuksia. Andhrassa asuvan maakuntahenkisen ihmisen tunteita on pidettävä avarampina kuin nationalistisen portugalilaisen.

Jos joku ajaa maakunta-aatetta tukenaan seitsemänkymmentäviisi miljoonaa bengalilaista, niin on hyväksyttävä se, että hänen näkemyksensä ovat avarampia kuin useimmat yksittäiset kansallisuusaatteet. Huomaamme siis, että kastilaitos, ryhmäkeskisyys, maakuntahenki ja kansallisuusaate ovat kaikki samantyyppisiä, ja ihmiset pyrkivät puolustamaan äänekkäästi sitä katsantokantaa, joka antaa heille eniten vaikutusvaltaa. Itse asiassa jokainen niistä kärsii ismien heikkouksista ja aiheuttaa äärimmilleen vietynä väkivaltaa, vihaa ja halpamaisuutta.

Henkilö, joka ryhtyy yhteiskunnallisiin tehtäviin ajatellen »tämä on minun» ja »tämä on sinun», luo itse asiassa eripuraisuuden särön ihmisten yhteiskuntaan. Ainoa vaihtoehto niille, jotka haluavat edistää elävien olentojen hyvinvointia, on omaksua universalismi. Universalismissa ei ole ismien rajoitteita, koska se on niiden yläpuolella. Jos pidämme kaikkea omanamme, ei ole perustetta eritellä, mikä on minun ja mikä sinun. Universalismi ei siis suo mahdollisuutta väkivallalle, vihalle tai ahdasmielisyydelle.

(18)

Aikaa myöten kastilaitos, maakuntahenki, ryhmäkeskisyys sekä nationalismi menettävät hohtoaan yhä enemmän. Nykyajan ihmisten tulisi oivaltaa, että lähitulevaisuudessa heidän on omaksuttava universalismi. Niinpä yhteiskunnan parasta tarkoittavien on pantava liikkeelle kaikki voimansa ja älynsä saadakseen aikaan maailmanliiton ja heidän on luovuttava kaikista aikeista muodostaa paikallisia tai kansallisia järjestöjä. Heidän on pikemminkin keskityttävä täysin ja yksinomaan rakentaviin toimiin yksinkertaisella ja rehdillä tavalla pikemmin kuin diplomaattisten ja petollisten lausuntojen esittämiseen.

Monet ihmiset sanovat, että erilaiset kansalliset edut ovat ainoa este maailmanlaajuisen hallintoelimen muodostamiseen. Mielestäni tämä ei ole ainoa este, pikemminkin se on vain vähäinen ongelma. Todellinen este on paikallisten johtajien pelko johtajuutensa menettämisestä. Kun maailmanliitto perustetaan, lakkaa heidän nykyinen suuri vaikutusvaltansa eri maissa, yhteisöissä ja kansallisessa elämässä.

Erilaiset kansalliset edut ja ihmisten epäluuloisuus voivat estää maailmanliiton muodostamisen. Tätä työtä on vietävä eteenpäin vähitellen, jotta tarpeeton pelko poistuisi ihmisten mielistä. Mahdollisten vaikeuksien voittamiseksi on edettävä harkiten. Maailmanliitto on vietävä korkealle tasolle vahvistamalla sitä hitaasti, ei liian äkillisesti. Esimerkiksi voisimme ajatella, että sen hallintoa varten muodostetaan määräämättömäksi ajaksi kaksi neuvostoa. Alempi neuvosto koostuu edustajista eri puolilta maailmaa ja heidät valitaan väkiluvun perusteella, kun taas ylempään neuvostoon lähettää kukin maa edustajansa.

Tämän järjestelyn ansiosta ne maat, jotka eivät voi lähettää yhtään edustajaa alempaan neuvostoon pienen väkilukunsa vuoksi, saavat mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä maailman kansojen edessä ylempään neuvostoon lähettämiensä edustajien avulla. Ylempi neuvosto ei voi hyväksyä mitään päätöstä, ennen kuin päätös on hyväksytty alemmassa neuvostossa, mutta sillä on oikeus hylätä alemman neuvoston hyväksymät toimintaperiaatteet.

Alkuvaiheessa tämä maailmanliitto toimii ehkä vain lainsäädäntöä valvovana elimenä. Tälle maailmanliitolle annetaan oikeus päättää, saatetaanko jollakin alueella jokin tietty laki voimaan vai ei. Alkuvaiheessa, kun maailmanliitto on perustettu, on eri maiden hallituksilla ainoastaan hallinnollinen valta. Kun millään hallituksella ei ole lainsäädäntövaltaa, niiden ei ole helppo sortaa kielellisiä, uskonnollisia tai poliittisia vähemmistöjä hallitsevan enemmistön oikkujen mukaisesti.

(19)

Jatkuvasti kehittyvän teknologian ansiosta ihmiskunta pystyy vähitellen murtamaan ajan ja paikan asettamat rajoitukset. Niinpä jokainen ihminen alkaa tuntea sydämessään, miten välttämätöntä on maailmanliiton perustaminen. Vähitellen eri puolilla maailmaa asuvat ihmiset joutuvat kosketuksiin toistensa kanssa yhä useammin ja siksi heidän on määrätietoisesti pyrittävä ymmärtämään entistä paremmin toisiaan. Ihmiset puhuvat lukemattomia eri kieliä. Jokainen kieli on oma kielemme — jokainen kieli on kaikkien kieli. On erittäin kapea-alaista ajatella, että »tämä on minun kieleni, tuo on sinun kielesi; tämä on äidinkieli, tuo on vieras kieli». Voidaan sanoa, että meillä on monia kieliä ja osaamme ilmaista itseämme yhdellä tai useilla niistä.

Vaikka kaikki kielet ovatkin tasa-arvoisessa asemassa toisiinsa nähden, on kuitenkin valittava yksi yhteinen kieli, jonka avulla maapallon eri osien ihmiset voivat vaihtaa ajatuksia keskenään. Vain sellainen kieli, jota käytetään kaikkialla maailmassa, voidaan epäröimättä hyväksyä ihmiskunnan yhteiseksi kieleksi.

Niin kauan kuin maailmanliitolle ei ole uskottu täyttä hallinnollista valtaa kaikkialla maailmassa, maailman eri valtiot voivat olosuhteiden mukaan käyttää joko maailmankieltä tai jotakin paikallista kieltä virallisena kielenä. Valittiinpa viralliseksi kieleksi mikä kieli tahansa, maailmankielen opiskelua tulisi kannustaa kaikkialla. Emme voi missään tapauksessa elää eristyksissä muusta maailmasta. Emme saa eristäytyä veljistämme ja sisaristamme muualla maailmassa pelkän kansalliskiihkon takia; menehtyisimme eristyneisyyteemme.

Kaikki kielet syntyvät ja kuolevat aikanaan. Vaikka englannin kieli onkin tällä hetkellä kansainvälinen kieli, se ei välttämättä säily sellaisena jatkuvasti. Kaikkina aikoina vain se kieli, jota puhutaan eniten kaikkialla maailmassa, tulisi valita ihmiskunnan yhteiseksi kieleksi.

(20)

Ihmisten välisen kanssakäymisen helpottamiseksi yhteinen kansainvälinen kirjaimisto ei ole niin välttämätön kuin yhteinen kieli. Mutta on myönnettävä, että kielten oppiminen helpottuisi, jos yksi, yhteinen kirjaimisto otettaisiin käyttöön kaikissa maailman kielissä. Kaikista tällä hetkellä käytössä olevista kirjaimistoista latinalainen kirjaimisto on tieteellisin. Monia käytännön hankaluuksia ilmaantuisi kuitenkin, jos yrittäisimme saattaa kaikki kielet latinalaiseen kirjoitusasuun. Sitä paitsi ihmisillä on taipumus suosia omaa järjestelmäänsä. Nähdäkseni olisi parasta antaa ihmisten itse päättää, haluavatko he omaksua latinalaisen kirjoitustavan omaan kieleensä. Mitä useammat kansat hyväksyvät latinalaisen kirjaimiston kansainväliseksi kirjaimistoksi, sitä parempi.

Missään vaiheessa ei ole välttämätöntä omaksua kansainvälisen kielen kirjoitustapaa yleiseksi kirjoitustavaksi, vaan kunkin aikakauden kaikkein tieteellisimpänä pidetty kirjaimisto tulisi ottaa kansainväliseksi kirjaimistoksi, ja yhteistä kansainvälistä kieltä tulisi opiskella sen avulla.