Aikamme yhteiskunta 1

(1)

Korkein tajunta (Parama Purusa) on isäni ja ylin energia (Parama Prakriti) on äitini, maailmankaikkeus on kotimaani ja me kaikki olemme tämän kosmoksen kansalaisia.

Tämä maailmankaikkeus on makrokosmisen mielen ilmentymä, ja sen mielikuvituksen virroissa kaikki syntyy, elää ja lopulta hajoaa. Kun joku luo jotain mielessään, silloin tuon asian omistaa juuri hän eikä kukaan toinen. Kun ajatuksen synnyttämä ihminen liikkuu tämän kuvitellun luomakunnan ihanuuksien keskellä, ei hän ole tämän luomakunnan omistaja. Todellinen omistaja on itse kuvittelija. Tämä maailma on syntynyt Brahman, kosmisen tajunnan, mielikuvituksessa, joten vain Hän, eivät luodut olennot, voi olla kuvitelman todellinen omistaja. Mikään tämän maailman omaisuus, irtain tai kiinteä, ei kuulu kenellekään tietylle yksilölle, vaan kaikki on meidän yhteistä perintöämme, ja Brahma on meidän kaikkien isä. Jokainen elävä olento voi käyttää hyväkseen osaa näistä varoista.

Kuten saman perheen jäsenten meidän tulisi huolehtia sopivalla tavalla yksityisestä ja yhteisestä omaisuudesta ja myös käyttää sitä hyväksi oikealla tavalla — ravitsemalla ja vaatettamalla itsemme sillä tavoin, että kaikille taataan yhtäläiset oikeudet. Luokaamme järjestelmä, jossa jokainen meistä voi elää ruumiiltaan ja mieleltään terveenä.

Meidän ei pitäisi unohtaa hetkeksikään, että koko tämä elollinen maailma on yhtä suurta perhettä, jossa luonto ei ole antanut mitään omaisuutta kenellekään tietylle yksilölle. Yksityisen omistusoikeuden ovat luoneet itsekkäät opportunistit, jotta he voisivat käyttää hyväkseen järjestelmän puutteita lihoakseen loisen tavoin. Koska tämän maailmankaikkeuden koko omaisuus on kaikkien perintöä, kuinka voi olla mitään oikeutusta sellaisella järjestelmällä, jossa jotkut saavat ylen määrin toisten kuollessa nälkään? Jokainen perheenjäsen saa tarvitsemansa ruoan, vaatetuksen, koulutuksen ja terveyspalvelut perheen varallisuuden mukaisesti. Jos kuitenkin joku perheenjäsen ottaa viljaa, vaatteita tai lääkkeitä enemmän kuin hän todella tarvitsee, eikö hän silloin aiheuta kärsimystä muille perheenjäsenille? Tällöin hänen tekonsa on varmasti epäsosiaalinen ja eettisten periaatteiden vastainen.

Nykyajan kapitalistit ovat samanlaisia, moraalittomia ja epäsosiaalisia. Kasatakseen yhä enemmän tavaraa taloihinsa he kiduttavat toisia nälkäkuolemaan asti; tehdäkseen vaikutuksen vaatteittensa loistolla he pakottavat toiset pukeutumaan ryysyihin. Itse asiassa he imevät toisten elinvoiman parantaakseen omaa asemaansa.

Perheenjäsentä ei voida nimittää sosiaaliseksi olennoksi, jollei hän tunne yhteenkuuluvuutta toisten perheenjäsenten kanssa tai jollei hän hyväksy ihanteeksi yhtäläisten oikeuksien kohtuullista vaatimusta. Ketkään materialististen tai henkisten ideologioiden kannattajat eivät voi hyväksyä lopulliseksi järjestelmää, joka perustuu yksityisomistukseen, ja sen tähden kapitalismiakaan voida kannattaa.

(2)

Kaikkien elävien olentojen etujen mukaista on, että kapitalismista päästään eroon. Mutta mitä keinoja tähän olisi käytettävä? Ei voida kieltää, ettei väkivalta synnyttäisi väkivaltaa ja toisaalta ei ole taattua, että voiman käyttö ilman väkivaltaa, maltillisten uudistusten tietä, tuottaisi aina toivottuja tuloksia. Mitä meidän sitten pitäisi tehdä tämän asian hyväksi? Paras ratkaisu olisi, jos kapitalismi voitaisiin hävittää siten että vedottaisiin kapitalisteihin ja saataisiin heidät ymmärtämään hyviä periaatteita — silloin tämän suuren perheen rauha ei lainkaan häiriytyisi. Mutta voidaanko taata, että nämä vetoomukset saisivat vastakaikua joka taholla? Voidaan sanoa, että oikeiden henkisten opetusten kuunteleminen tai noudattaminen saattaa saada terveen järjen voitolle jopa riistäjissä. Tämä on kyllä hyvin miellyttävää kuultavaa, ja tällaiset yritykset ovat myös sangen huomionarvoisia eivätkä suinkaan tuomittavia, mutta kuinka kauan tulee kestämään ennen kuin terve järki pääsee voitolle riistäjissä? Emme voi odottaa tätä loputtomiin, koska riistetyt kansanjoukot nääntyisivät nälkään sillä välin.

Vaikka humanitäärinen asennoituminen tuottaakin tuloksia joissakin tapauksissa, sillä ei useimmiten ole mitään todellista vaikutusta, tai tavoitteen toteuttamiseen kuluu pitkä aika. Niinpä kapitalismia on kohdeltava voimakkain ottein kaikilla tärkeillä alueilla ja se on pakotettava luopumaan pohjattomasta ahneudestaan. Tällä on varmasti toivottu vaikutus, mutta vielä silloinkaan ei voida sanoa, että tavoite olisi täysin saavutettu. Sillä ne, jotka näyttävät olevan hallinnassa lain pelosta, löytävät muita keinoja saavuttaakseen päämääränsä. Salakauppaa, väärentämistä, petoksia jne. ei voida täysin estää uhkauksin tai lain pelkoa herättämällä. Niiden hallitsemiseksi on joko ryhdyttävä tarpeellisiin tiukkoihin toimenpiteisiin tai meidän on tukahdutettava ne voimankäytön avulla. Tällaiseen painostukseen, voimankäyttöön, on välttämätöntä turvautua. Ne, jotka luulevat, että väkivallattomuus ja ”ahimsa” ovat sama asia, epäonnistuvat varmasti. Mitään tämän maailman ongelmaa ei voida ratkaista väkivallattomuuden periaatteiden avulla.

(3)

En voi olla niiden ihmisten kannalla, jotka arvostelevat kapitalismia katkerasti vähän väliä, sillä tuollainen saa kapitalistit varuilleen ja he keksivät entistä tieteellisempiä ja vahingollisempia keinoja ihmisten riistämiseksi. Ihmiset saattavat käyttää kauniita sanoja, uhkauksia tai sopivaa painostusta tai mitä muuta keinoa tahansa kapitalismin hävittämiseksi, mutta niin kauan kuin ei ole tiedossa mitään rakentavaa vaihtoehtoa, ei voida mitenkään onnistua.

(4)

Halu rikastua riistämällä muita on eräänlaista mielen sairautta. Jos ihmissielun ikuinen kaipuu ei löydä tietä mielen ja hengen hyvinvointiin, se suuntautuu muiden oikeuksien riistämiseen saaden ihmisen haluamaan enemmän kuin hän todella tarvitsee ja ryöstämään muilta toimeentulomahdollisuudet. Jos joku perheenjäsenistä anastaa ruokatarvikkeita varastosta käyttäen henkistä ja fyysistä voimaansa, hänen toiminnastaan koituu varmasti kurjuutta muille. Samoin on laita, kun kapitalisti sanoo: »Olemme hankkineet varallisuutta älykkyyden ja työn avulla. Jos muut pystyvät siihen, he voivat tehdä samoin. Kuka sitä vastustaisi?» He eivät tahdo ymmärtää, että hyödykkeiden määrä on rajallinen, mutta tarpeet on jokaisella. Useimmiten yhden yltäkylläisyys johtaa muiden osuuden vähenemiseen eli vie leivän muiden suusta. On henkistä sairautta olla ymmärtämättä tätä kaikille yhteistä tarvetta.

Mutta myös ne ihmiset, jotka kärsivät tästä sairaudesta, ovat saman suuren ihmisperheen jäseniä, meidän veljiämme. Sen tähden heidät on parannettava tästä sairaudesta joko humanitäärisin vetoomuksin tai luomalla sopiva olosuhteiden paine. On suuri rikos edes ajatella heidän tuhoamistaan.

(5)

Voidaanko sanoa, että pohjimmiltaan itsekkäiden ihmisten luonne olisi parantunut uhkausten avulla tai kun on käytetty olosuhteiden pakkoa viimeisenä keinona. Ei. Eikä siinä kaikki, he etsivät joka hetki sopivaa tilaisuutta aloittaakseen vastavallankumouksen. Suojellaksemme ihmisiä riistolta meidän on lyhyen tähtäyksen toimenpiteenä luotava olosuhteiden paine. Mutta parantaaksemme näiden sairaiden jättiläisten luonteen meidän on annettava mielen ja hengen hoitoa pitkän aikaa. Jos heidän luonteensa onnistutaan parantamaan psyykkisten ja henkisten keinojen avulla, viedään heiltä samalla kyky riistää muita. Sitä päivää odottavat kaikki elävät olennot.

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *